Jatkoaika.com

Kuinka monta RoKi-fania siellä Jatkoajan moderaattoritiimissä oikein on? Nytkin siellä on tuollainen käyttäjä kuin Elina54321 selvinnyt viikon pelikiellolla, vaikka ainoa anti palstalle on ollut merkintä siitä että kannattaa Rovaniemen joukkuetta. Jonkun muun joukkueen kannattaja olisi tuolla viestihistorialla jo erotettu ykköspykälän perusteella, jos häntä olisi edes ikinä mukaan kelpuutettu.
Eikä ollut ensimmäinen kerta kun tällaista käy. Ja muiden Suomi-Sarjan joukkueiden kannattajia on kyllä ulostettu sieltä mielivaltaisesti aika lahjakkaalla tavalla.
Poromafia toimii. Helppo tehdä RoKista julkisuudessa Suomi-Sarjan suosituin joukkue, jos kerran muiden joukkueiden kannattajat sensuroidaan pois.
Tämä nyt voi kuulostaa niuhotukselta tai muulta, mutta ei oikein hyvältä tunnu että yksi yksittäinen Suomi-Sarjan joukkue saa ihan erilaisen kohtelun julkisuudessa kaikkien hyvä veli- kytköstensä ansiosta.
21374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyseisellä palstalla, eikä täällä. Täällä purnaaminen menee tosiaan hieman turhan äkinän puolelle.

Rokin kannattajat pitävät palstalla kovaa ääntä omiensa puolesta, mutta ei se silti estä muita nostamasta omia joukkueitaan esiin niin halutessaan.

Ainahan mielipiteensä asioista voi ilmoittaa palstan moderaattoreille. Kyllä ne lasit on välillä yhdellä sun toisella turhan siniset olleet. Asiallisimmilla alkaa kuitenkin uhon taso jo vähän laskeutua, kun vastaan tulee saman tason porukoita. Niin tosiaan, minäkin kannatan Rokia.

Mutta se taas ei missään määrin vähennä mielipiteesi arvoa. Onneksi siellä ollaan kuitenkin vältytty turhalta provoilulta.

Tuskin siellä minkään joukkueen kannattajat oikeasti toisistaan parempina moderaattorien silmiin erottuvat. kielen käytöstä se useinmiten on kiinni, jos penalttia tulee..

Äänestä
  • Jatkoajasta vain poistetaan kaikki moderointiin kriittisesti suhtautuvat viestit.

    Hyvinkin ymmärrettävää että asioista purnataan jossakin muualla, tuolloin mielipiteet tulevat oikeasti esille ilman kritiikin kohteen omavaltaista sensurointia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RoKin hallinnassa kirjoitti:

Kuinka monta RoKi-fania siellä Jatkoajan moderaattoritiimissä oikein on? Nytkin siellä on tuollainen käyttäjä kuin Elina54321 selvinnyt viikon pelikiellolla, vaikka ainoa anti palstalle on ollut merkintä siitä että kannattaa Rovaniemen joukkuetta. Jonkun muun joukkueen kannattaja olisi tuolla viestihistorialla jo erotettu ykköspykälän perusteella, jos häntä olisi edes ikinä mukaan kelpuutettu.
Eikä ollut ensimmäinen kerta kun tällaista käy. Ja muiden Suomi-Sarjan joukkueiden kannattajia on kyllä ulostettu sieltä mielivaltaisesti aika lahjakkaalla tavalla.
Poromafia toimii. Helppo tehdä RoKista julkisuudessa Suomi-Sarjan suosituin joukkue, jos kerran muiden joukkueiden kannattajat sensuroidaan pois.
Tämä nyt voi kuulostaa niuhotukselta tai muulta, mutta ei oikein hyvältä tunnu että yksi yksittäinen Suomi-Sarjan joukkue saa ihan erilaisen kohtelun julkisuudessa kaikkien hyvä veli- kytköstensä ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu