Näin kirjoitti kepulainen ILKKA-lehti viime viikolla.
Ruotsissa ja Tanskassa maksetaan selvästi korkeampaa lainakorkoa kuin Suomessa. Oman kruunun puolustaminen käy pienelle maalle kalliiksi.
Mutta kenen ansiota meillä on euro.
No ei ainakaan kepun. Lipponen ja Niinistö veivät Suomen euroon. Kepu oli oppositiossa - ja Pekkarisen johdolla vastusti jyrkästi "omasta markasta luopumista".
Onneksi Suomella on edes joskus ollut valtiomiestason pääministeri.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kepulit halusi pitää markan, jotta puun hintaa paperitehtaalle voisi nostaa rajattomasti niin kuin paperimiesten palkkoja ennen ja korjata vinoumat sitten muiden palkansaajien pussista, kun markka olisi devalvoitu viennin hintakilpailukyvyn korjaamiseksi.
Nythän paperiteollisuutta ajetaan alas siksi, että paperimies on hinnoitellut itsensä ulos ja metsänomistaja ei myy puutaan, kun luulee sen arvon nousevan, jos jättää myymättä.