Olen nyt 33 viikolla raskaana. Lähiaikoina mielialat olleet todella maassa.
Tuntuu että kaikki menee vain huonosti.
Tuntuu lähinnä että olen täysin kelvoton ihminen enkä tule koskaan pärjäämään tässä elämässä.
Kaiken teen aina väärin=(
Ahdistaa, itkettää ja kärsin paniikkikohtauksista joka yö ja nyt jo päivisinkin.
En tiedä mitä pitäsii tehdä, neuvolassa en voi asiasta puhua, koska neuvolatäti sattuu olemaan yksi maailman inhottavimmista ihmisistä ja tuntuu suhtautuvan kaikkiin ylimielisesti.
Kenelekkään muullekkaan en voi puhua, ei ole tarpeeksi läheisiä ihmisiä, olen käytännössä yksin.
Mies toki on, mutta en halua häntä vaivata, olen kun kaikki olisi hyvin.
Enkä ole koskaan ollut hyväpuhumaan tunteistani. Esikoisen jälkeen kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta joka jäi pitkäksi aikaa vaivaamaan.
Tuntuu että kaikki menee vain huonosti.
Tuntuu lähinnä että olen täysin kelvoton ihminen enkä tule koskaan pärjäämään tässä elämässä.
Kaiken teen aina väärin=(
Ahdistaa, itkettää ja kärsin paniikkikohtauksista joka yö ja nyt jo päivisinkin.
En tiedä mitä pitäsii tehdä, neuvolassa en voi asiasta puhua, koska neuvolatäti sattuu olemaan yksi maailman inhottavimmista ihmisistä ja tuntuu suhtautuvan kaikkiin ylimielisesti.
Kenelekkään muullekkaan en voi puhua, ei ole tarpeeksi läheisiä ihmisiä, olen käytännössä yksin.
Mies toki on, mutta en halua häntä vaivata, olen kun kaikki olisi hyvin.
Enkä ole koskaan ollut hyväpuhumaan tunteistani. Esikoisen jälkeen kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta joka jäi pitkäksi aikaa vaivaamaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi rakas ystävä, lähetän täältä heti voimia sulle, raskaat viimeiset odotusviikot meneillään ja sitten taas ruljanssia, kun vauva tulee. Mulla on samat viikot nyt ja painin ongelmien kanssa itsekin, joskin sukulaisten taholta.
On varmasti kamalaa, kun tuntuu, ettei voi puhua kellekään - toisaalta teet oikein, ettet yritäkään kamalalle neuvolatädille selostaa, turha sitä on kerjätä vielä verta nenästään kun on muutenkin kamala olo. Tiedän tuollaiset tyypit, on sattunut kohdalle.
Itse olen aina saanut lohtua kirjoista, kun ei ketään muuta ole ollut tukena. Kuulostaa ehkä kuivalta, mutta kun on ihan pohjalla, ei kenenkään ulkopuolisen auta tulla latelemaan pinnallisia piristysneuvoja, ei ne auta. Mutta jos vaikka kirjastosta löytäisit jotain sellaista kirjallisuutta, että pieniä positiivisia tuikkeita saisit päivääsi, niin vyyhti voisi alkaa aueta ja olo hellittää. Itseäni aina on ilahduttanut semmoinen kirja kuin "Elä täydesti tätä päivää", kirjoittanut Leo Buscaglia.
Ja hyvähän se olisi, jos joku puhekumppani löytyisi sulle - onko lähellä mitään muuta paikkakuntaa, josta voisit löytää tukea, toista neuvolaa?
Mutta asia on niin, että ET ole kelvoton ja tulet KYLLÄ pärjäämään - joku on ehkä hokenut sulle liian useasti ja liian kauan, että olisit kelvoton, etkä pärjäisi. Se ei ole totta!!!!!!!! Lähetän lämpimiä halauksia ja paljon voimaa sulle, kyllä tulet vielä löytämään oman voimasi ja uskomaan siihen ja itseesi.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/11/743640
tuossa on samanlaiset oireet kuin vaihdevuosissa eli johtuu hormonnien heittelystä..jokin päivä voi olla hyväkin kun taas muuttuu...
Ajan kanssa paranee mutta toisilla vaikeammat...kannattaisi käydä vaikka gynen pakeilla..
Mullakin raskauden loppuvaiheessa en osannut kuin itkeä ja mieli niin maassa kun olla voi...koheni melko pian synnytyksen jälkeen..imetin 8 kk.
Imetys rauhotaa vauvan ja äidin mieltä eli kannattaa niin pitkään kuin mahdollista imettää.
kannattaa soittaa mielenterveystoimistoon. Siellä on aivan ihania hoitajia, jotka saivat ainakin minun elämäni järjestykseen. Oli ihan samoja juttuja, kuin sinulla. Ja miehelle kannattaa ehdottomasti kertoa, koska näytteleminen vain pahentaa tilannettasi.
minä olin aikanaan kovassa masennuksessa,kärsin lapsettomuudesta ja siitä etten antanut enää lähelleni tulla ees mahdollisia miehiä,vaan käperryin itsesäälin kaltaiseen tilaan,tahtomattani.olin niin pohjalla,että suunnittelin jo tekeväni itelleni jotain.varasin mielarista ajan.. siis törkeempää kohtelua en ole saanut. ensinnäkin joka ainoan istunnon aikana soi puhelin,ja muija vastasi. sitä toistui joka kerta. anteeksi hän osasi sanoa,mutta jatkoi vaan. kun loppu yhteenvedon paikka tuli,oli toinen lekuri mukana RESEPTIN KANSSA!! sanoin etten ota lääkkeitä,vaan olisin kaivannut juttuseuraa,tai rakentavaa tukea asiaani... mummo tokasi "onhan sun sukulaisilla lapsia,etkai nyt enää tässä iässä ala vauvoja haaveilemaan (tuolloin 32v) .. siis peskempaa oloa ei sen jälkeen enää voi keksii ees. onneksi onneksi onneksi muutin sieltä pois takaisin omalle paikkakunnalleni ja sain jotain toivonkipinää tavatessani vanhoja ystäviäni. nyt tämä vanhus (36) oottaa vihdoin vauvaa,ja on maailman onnellisin. ilman lääkkeitä. sen ämmän jahka tapaisin,kehottaisin ammatinvaihtoa. toivotan sinulle aloittaja onnea ja voimia loppuraskauteen. ihanaa päästä rakentamaan joulua ynnä muuta..think positiv ;)
Olen raskausviikoilla 23 0 ja kärsin itse heti raskausajan alussa alkaneesta pahasta paniikkihäiriöstä ja sen mukanaan tuomasta ahdistuksesta ja lievästä masennuksesta - voin siis hyvin kuvitella millaista helvettiä käyt nyt läpi :´(
Mielestäni sun kannattaisi nyt rohkeasti yrittää olla mahdollisimman avoin ja kertoa miehellesi tilanteesta sillä hän on lähin tukijasi ja tuki tulee varmasti nyt tarpeeseen! Lisäksi kehoitan, kuten edellinenkin vastaaja, ottamaan yhteyttä suoraan mielenterveystoimistoon (kaikkea ei tarvitse hoitaa neuvolan kautta) tai sitten varmaan terveysasemaltakin löytyy psykiatrinen sairaanhoitaja kenelle voisit varata ajan ja mennä juttelemaan. Älä sure sitä, jos olet huono puhumaan asioistasi, nämä ihmiset ovat alansa ammattilaisia ja varmasti osaavat jututtaa hiljaisempiakin persoonia.
Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää ja jaksamista, kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu!!! :´)