Nämä Kampin uudet liikennejärjestelyt vahvistavat suunnan, mihin Helsingin ns. liikennesuunnittelua on ohjattu jo vuosikymmeniä. Lähellä taitaa olla aika, kun koko keskusta on blokattu henkilöautoilta. Liikenne tehdään niin hankalaksi, että keskustaan aja kuin pakosta. Kehillä on helpompi asioida. Ja niinhän ihmiset jo suurin joukoin tekevätkin.
Parkkipaikkoja on vähän, ja ne vähätkin on hinnoiteltu siten, että keskustasta kannattaa poistua mahdollisimman pian.
Ilmeisen hyvin tässä suunnitelmassa on jo onnistuttu. Verrattuna 60-70 lukuun, työajan jälkeen ja viikonloppuina keskusta alkaa olla hiljainen, kun ihmiset asioivat ja huvittelevat muualla. Jos valtio vielä vie virastojaan maakuntiin, niin eihän sinne kukaan jää. Näivettyy koko keskusta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Missähän päin liikut, kun väität että keskusta on hiljainen? Päinvastoin, jalankulkualueet esim kampissa ja muuallakin ovat selvästi elävöittäneet keskustaa.