Virolaiset ja saksalainen geeniperimä

Saksalaiset hallitsivat satoja vuosia Viroa ja mm. Viron kartanokulttuuri on saksalaista perua. Saksalaisuus on muokannut Viron kulttuurista keski-eurooppalaisuuteen vivahtavaa. Muitakin merkkejä saksalaisista on uskoakseni jäänyt.

Tunnen pari puoliksi saksalaista Suomen kansalaista. He näyttävät virolaisilta, mitä olen aina hämmästellyt.
Luultavasti virolainen ja saksalainen geeniperimä ovat sekoittuneet toisiinsa, mutta osaako kukaan sanoa, kuinka suuressa määrin niin on tapahtunut? Olisiko virolaisten suomalaisista jonkun verran poikkeava ulkonäkö sitä, että itämerensuomalainen geeniperimä on sekoittunut saksalaiseen geeniperimään?
Suomenlahden pohjoispuolella itämerensuomalainen perimä on kaiketi sekoittunut ruotsalaiseen geeniperimään, mikä on vaikuttanut suomalaisiin myös.
12792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

_________Tunnen pari puoliksi saksalaista Suomen kansalaista. He näyttävät virolaisilta, mitä olen aina hämmästellyt. ___________

No räägi ometi lähemalt nendest saksa sõpradest!

Nii põnev ju, tahaks väga teada, kes neil see teine puolikas on, et nii eestlasi meenutavad.

Äänestä
  • suomalaista, joilla kummallakin on saksalainen isä. Hämmästyttävää, eikö?
    Asun Helsingissä, täällä on vaikka minkälaista porukkaa.

    Äänestä

saksalaiset kartanonherrat painoi maaorjina olleita virolaisia piikatyttöjä minkä kerkisi. selvä se, että geenejä jäi viroon. näitä isättömiä (viroksi sohilaps) oli helppo kasvattaa kartanon töihin.

saksalaiset todellakin pieksi virolaisiin saksalaista kulttuuri oikein kunnolla. sehän on tänäpäivänäkin nähtävissä virolaisten heikkona itsetuntona.

Äänestä
  • Suomessakin on liioiteltu yläluokan harjoittamaa hyväksikäyttöä. Sanotaan, että suomalaisten naisten vaaleat hiukset johtuvat juuri siitä, että piiat ja muut palvelusväkeen kuuluneet naiset olivat herrojen käytössä. Biologinen tosiasia kuitenkin on, että vaaleat hiukset tulevat niille naisille, joiden elimistö tuottaa paljon estrogeenia. Yläluokalla ei myöskään Suomessa ollut mitään epävirallista oikeutta käyttää naisia hyväksi. Eli vaaleiden naisten maassamme ei todellakaan tarvitse kaikkien kantaa häpeää maassamme. Uskon, että Virossakin naiset osasivat laittaa hanttiin hyväksikäyttäjille.

    Äänestä

  • Suomalainen* kirjoitti:

    Suomessakin on liioiteltu yläluokan harjoittamaa hyväksikäyttöä. Sanotaan, että suomalaisten naisten vaaleat hiukset johtuvat juuri siitä, että piiat ja muut palvelusväkeen kuuluneet naiset olivat herrojen käytössä. Biologinen tosiasia kuitenkin on, että vaaleat hiukset tulevat niille naisille, joiden elimistö tuottaa paljon estrogeenia. Yläluokalla ei myöskään Suomessa ollut mitään epävirallista oikeutta käyttää naisia hyväksi. Eli vaaleiden naisten maassamme ei todellakaan tarvitse kaikkien kantaa häpeää maassamme. Uskon, että Virossakin naiset osasivat laittaa hanttiin hyväksikäyttäjille.

    virossa maaorjat oli kartanonherrojen omaisuutta.

    mahtoiko virolaisilla naisilla olla niin kovin halujakaan panna vastaan? saivat sentään oikein saksalaista kartanonherraa?

    Äänestä

  • maaorjat oli omaisuutta kirjoitti:

    virossa maaorjat oli kartanonherrojen omaisuutta.

    mahtoiko virolaisilla naisilla olla niin kovin halujakaan panna vastaan? saivat sentään oikein saksalaista kartanonherraa?

    Kas sinu elu möte ongi autod, naised ja yläluokka? :))
    Kuidagi tihti teed nendest juttu..

    Äänestä

  • Blondi? kirjoitti:

    Kas sinu elu möte ongi autod, naised ja yläluokka? :))
    Kuidagi tihti teed nendest juttu..

    olet oikeassa. en käytä rahaa turhuuteen, vaan kaikki menee naisiin, autoihin ja viinaan.

    Äänestä

  • turhuuteen kirjoitti:

    olet oikeassa. en käytä rahaa turhuuteen, vaan kaikki menee naisiin, autoihin ja viinaan.

    Kuid ometi jääb sulle midagi veel puudu..
    Mis see on, millest sa puudust tunned ja siit eestlaste foorumist otsid? :)

    Äänestä

  • maaorjat oli omaisuutta kirjoitti:

    virossa maaorjat oli kartanonherrojen omaisuutta.

    mahtoiko virolaisilla naisilla olla niin kovin halujakaan panna vastaan? saivat sentään oikein saksalaista kartanonherraa?

    vähän erilaista kuin meidän miesten logiikka. Eikä miestenkään logiikka ole aina samanlaista. Meitä on moneksi.

    Äänestä

  • Blondi? kirjoitti:

    Kas sinu elu möte ongi autod, naised ja yläluokka? :))
    Kuidagi tihti teed nendest juttu..

    vaikuttaa siltä, että joku luulee kahta suomalaista tällä palstalla yhdeksi ja samakaksi ihmiseksi. Niin ei ole.

    Äänestä

  • Suomalainen* kirjoitti:

    vaikuttaa siltä, että joku luulee kahta suomalaista tällä palstalla yhdeksi ja samakaksi ihmiseksi. Niin ei ole.

    Kysimus ei olnud sulle möeldud, vaid sellele "blondile".
    Mida tähendab blond eesti keeles, sa kindlasti tead....:)

    Äänestä

Hei,
ei siitä ole pitkää aikaa, kun HS kirjoitteli geeniperimästä, kohteena USA:n kansalaiset. Kirjoitus jäi panematta talteen ja metsästän nyt itsekin, joskin ranskalaisia koskien: v. 500-300 e.a.a. saapuivat Nykyr-Ranskan alueelle keltit (lat. gallit), joiden kulttuuri oli ylivoimainen paikallisväestön tietotaitoon nähden. Valtakieleksi eli lingua francaksi tuli keltinkieli. V. 52 e.a.a.löi Caesar gallit Alesian taistelussa ja "Gallia" roomalaistui.Valtakieleksi tuli nyt latina, johon valtaväestön kieli antoi vahvoja vivahteita erityisesti ääntämisen suhteen.
Kun Reiniä pitkin vedetty "limes" kaatui Rooman kaatumista ennustaen, vyöryivät germaaneihin kuuluvat frankit Galliaan. Frankit muodostivat valtasäädyn, mutta valtakieleen jäi heiltä harvoja sanoja, joista yksi l. france jäi alueen nimeksi.
Kysymys: mikä osuus on kelteillä ja mikä germaaneilla ranskalaisten geeniperimässä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalainen* kirjoitti:

Saksalaiset hallitsivat satoja vuosia Viroa ja mm. Viron kartanokulttuuri on saksalaista perua. Saksalaisuus on muokannut Viron kulttuurista keski-eurooppalaisuuteen vivahtavaa. Muitakin merkkejä saksalaisista on uskoakseni jäänyt.

Tunnen pari puoliksi saksalaista Suomen kansalaista. He näyttävät virolaisilta, mitä olen aina hämmästellyt.
Luultavasti virolainen ja saksalainen geeniperimä ovat sekoittuneet toisiinsa, mutta osaako kukaan sanoa, kuinka suuressa määrin niin on tapahtunut? Olisiko virolaisten suomalaisista jonkun verran poikkeava ulkonäkö sitä, että itämerensuomalainen geeniperimä on sekoittunut saksalaiseen geeniperimään?
Suomenlahden pohjoispuolella itämerensuomalainen perimä on kaiketi sekoittunut ruotsalaiseen geeniperimään, mikä on vaikuttanut suomalaisiin myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu