Demokraatiaa

Mitä nuo vaalit oikeasti ovat sekä paikkojen jakaaminen omaan puolueen ehdokkaiden kesken?

Käsittääkseni, alunperin on ollut tarkoituksena DEMOKRAATIA eli kansa valitsee antamalle toivomalle ehdokkaalle ääneen ja enemmän ääniä saanut valitaan.

Mutta nyt ne vaalit ovat niin että esimerkiksi kuntavaaleissa monet niukasti ääniä saaneet ehdokkaat pääsivät varalle tai ehdokkaaksi niukoilla äänillä syystä että olivat kokoomuksen listalla.

Kuitenkin enemmän ääniä saaneet eivät tulleet valittuksi ja useammin enemmän ääniä saaneet olivat paremmin koulutettuja kuin kokoomuksen läpipäässeet huonommin koulutetut ehdokkaat.

Esimerkkinä voisi tuoda noin 40 ääneellä varallepäässyt surkean ehdokkaan ja runsaat sataa ääntä saanut paremmin koulutettu ehdokas, joka ei tullut valittuksi kun oli pienempi puolue.

Eikö vaaleihin täytyisi alkaa soveltaa kilpailun rajoituslakia? Kysymys alkaa olla jo monopoliasemassa olevasta puolueesta ja myös pienempien puolueiden edustajille olisi annettava mahdollisuus ja erittäin silloin kun kansa on osoittanut äänimäärällä että he olisivat toivoneet tuon ehdokkaan.
1228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sai se pieni puolue läpikin se yhden ehdokkaansa, ei sille lautakuntapaikkoja heru. Isot ne jakavat keskenään.

Lautakunnissahan se työ tehdään ja tietenkin kunnan hallituksessa. Tuskin sinnekään pienpuolueita mukaan otetaan?

Nykyään valtuusto on, kunnassa kuin kunnnassa, delegoinut päätösvaltansa lauta- ja johtokunnille. Niihin valitaan sopiva henkilö puoluetta edustamaan, oli tämä sitten saanut ääniä, eli ei, tai vaikka ei olisi uskaltanut edes kansansuosiotaan vaaleissa mittauttamaankaan !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai monopoliasemaa? kirjoitti:

Mitä nuo vaalit oikeasti ovat sekä paikkojen jakaaminen omaan puolueen ehdokkaiden kesken?

Käsittääkseni, alunperin on ollut tarkoituksena DEMOKRAATIA eli kansa valitsee antamalle toivomalle ehdokkaalle ääneen ja enemmän ääniä saanut valitaan.

Mutta nyt ne vaalit ovat niin että esimerkiksi kuntavaaleissa monet niukasti ääniä saaneet ehdokkaat pääsivät varalle tai ehdokkaaksi niukoilla äänillä syystä että olivat kokoomuksen listalla.

Kuitenkin enemmän ääniä saaneet eivät tulleet valittuksi ja useammin enemmän ääniä saaneet olivat paremmin koulutettuja kuin kokoomuksen läpipäässeet huonommin koulutetut ehdokkaat.

Esimerkkinä voisi tuoda noin 40 ääneellä varallepäässyt surkean ehdokkaan ja runsaat sataa ääntä saanut paremmin koulutettu ehdokas, joka ei tullut valittuksi kun oli pienempi puolue.

Eikö vaaleihin täytyisi alkaa soveltaa kilpailun rajoituslakia? Kysymys alkaa olla jo monopoliasemassa olevasta puolueesta ja myös pienempien puolueiden edustajille olisi annettava mahdollisuus ja erittäin silloin kun kansa on osoittanut äänimäärällä että he olisivat toivoneet tuon ehdokkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu