Kuka hyötyy ruuan ALV:n alennuksesta?

Monessa kuppikunnassa on taitettu peistä vuoden 2009:n lokakuun alussa voimaan tulevan ruuan alvin alennuksen vaikutuksista.
Kiivasta väittelyä on esitetty puolesta ja vastaan mutta kuka niistä lopulta hyötyy.

Kiivaimmin ovat vastustaneet kuluttajatahot;"meidän pihaan ette rahojanne kippaa, me haluamme veroja joilla voimme saada parempia palveluja".

Puolustajien argumentit taas lähtee siitä olettamuksesta, että alvin alennusten vaikutukset voisivat näkyä suoraan hinnoissa ja noudattaisi Euroopassa yleisesti vallitsevaa käytäntöä.

Kun otetaan huomioon arvonlisäveron vaikutukset tuotantoportaasta kauppaan asti, niin ne ovat siellä summa summarum, vaikutukset kohdistuu viime kädessä aina loppukäyttäjään.
241430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

sitä on vaikea kohdistaa erityisesti hyvätuloisille koska ihminen ei voi syödä itseään enemmän kuin kylläiseksi.

On todella vaikea paikka hallitukselle jos myös köyhien verotaakka pienenee. Perintövero, omaisuusvero, pääoman verotus helpompia kohteita säädellä ilman että hyväosaiset joutuvat kärsimään...

Äänestä
  • Ainahan hyvätuloinen voi syödä laadukkaampa ja kalliimppa, jolloin verotuksellinen hyöty kasvaa ja varmasti näin tehdäänkin.

    Hallituksella on todella vaikeus pienentää köyhien verotusta kun ei ole mistä pienentää, pienenettäköön sieltä mistä potentiaalia riittää.

    Äänestä

  • alvisti kirjoitti:

    Ainahan hyvätuloinen voi syödä laadukkaampa ja kalliimppa, jolloin verotuksellinen hyöty kasvaa ja varmasti näin tehdäänkin.

    ja hanhenmaksan alv-alennus menisi hallituksen mielestä oikeaan osoitteeseen.

    Äänestä

  • alvisti kirjoitti:

    Ainahan hyvätuloinen voi syödä laadukkaampa ja kalliimppa, jolloin verotuksellinen hyöty kasvaa ja varmasti näin tehdäänkin.

    Hallituksella on todella vaikeus pienentää köyhien verotusta kun ei ole mistä pienentää, pienenettäköön sieltä mistä potentiaalia riittää.

    Taitaa se vaan olla niin että oma suu on
    hallituksellakin aina lähempänä,kun se toimia ja
    etenkin rahaan liittyviä sellaisia on seuraillut.
    Taitavat ne "köyhät" kuitenkin maksaa ruoan alvia
    enemmän koska hekin syövät ja heitä on
    lukumääräisesti moninkertainen määrä verrattuna
    rikkaisiin. Rikkaat ovat saaneet jo kaikki
    mahdolliset edut mikä koskee rahaa ja omaisuutta.
    Mitä heitä hyödyttäisi ruoan alv-alennus koska
    suurin osa ruoasta taitaa olla ns.ilmaisia
    lounaita jotka joku muu maksaa.No tai jos sinne
    Stokman herkkuun ainoastaan kohdistettaisiin se
    alviale hanhenmaksaan ja sisäfileeseen niin
    hallituskin saattaisi olla yksimielinen.

    Äänestä

  • pravda kirjoitti:

    ..vastustat ruuan alvin alennusta, eli sinun pihaan ei rahoja kipata?

    En ole ottanut kantaa siihen kuinka sosiaalinen alennus tulee olemaan, ainoastaan olen vastannut kysyjän epäilyihin hyötyykö hyvätuloinen ollenkaan, koska kysymyksessä on tasasuuruinen vero.
    Heitämpä sinulle vastakysymyksen; millä perusteella köyhempi maksaa absoluuttisesti ruuan alvia enemmän kuin hyvätuloinen?
    Mikäli haluat kaskustella verotuksen kokonaisuuksista yleisesti, niin siihen voisit tehdä uuden avauksen.

    Oli kaiketi kysymys kaikista ihmisistä, joista suurin osa on kuitenkin melko vaatimattomasti toimeen tulevia ja toisaalta rikkaita on vain pieni ryhmä. Ruuan koko alv-kertymästä siis köyhät maksaa leijonanosan!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Väliltä kun hyppää kyytiin, niin ei aina tiedä mistä lähdettiin ja mihin ollaan meneossa.

    Äänestä

  • alvisti kirjoitti:

    ..vastustat ruuan alvin alennusta, eli sinun pihaan ei rahoja kipata?

    En ole ottanut kantaa siihen kuinka sosiaalinen alennus tulee olemaan, ainoastaan olen vastannut kysyjän epäilyihin hyötyykö hyvätuloinen ollenkaan, koska kysymyksessä on tasasuuruinen vero.
    Heitämpä sinulle vastakysymyksen; millä perusteella köyhempi maksaa absoluuttisesti ruuan alvia enemmän kuin hyvätuloinen?
    Mikäli haluat kaskustella verotuksen kokonaisuuksista yleisesti, niin siihen voisit tehdä uuden avauksen.

    ole vastustamassa alv:n alennusta ja on aivan
    oikein että se on tasasuuruinen vero ja hyöty
    siitä tulee myös kaikille niinkuin pitääkin
    tulla riippuen tietenkin ostettavan ruoan
    hinnasta.Koska köyhiä ihmisiä on lukumääräisesti
    kuitenkin huomattavasti enemmän kuin rikkaita
    niin he myös todennäköisesti siitä enemmän
    tulevat hyötymään jos ei kauppa sitten keplottele
    hyötyä itselleen,mikä on jo nyt havaittavissa.
    Laki säädettiin aivan liian aikaisin ja annettiin
    kaupalle aikaa rukata hintoja ylöspäin. Kaupan
    katteissin sillä ei ainakaan tule olemaan
    negatiivista merkitystä.
    Ei köyhempi maksa apsoluutisesti enempää alvia
    kuin rikaskaan mutta köyhempiä on lukumääräisesti
    kuitenkin niin paljon enmmän että yhdessä he sitä
    kuitenkin maksavat enemmän kuin rikkaat.
    Sitäpaitsi rikkalle ei loppujen lopuksi ei paljoa
    ole edes merkitystä koko ruoan hinnalla koska
    siihen kuluu vain muutama prosentti heidän
    tuloistaan joista on maksettu korkeintaan
    pääoma-tai lähdeveroa,tuloista riippumatta.
    Minusta keskustelun aloittamista verotuksen
    kokonaisuuksista ei nyt kuitenkaan kuulu tälle
    palstalle.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Oli kaiketi kysymys kaikista ihmisistä, joista suurin osa on kuitenkin melko vaatimattomasti toimeen tulevia ja toisaalta rikkaita on vain pieni ryhmä. Ruuan koko alv-kertymästä siis köyhät maksaa leijonanosan!

    maajussi vähentelee alvinsa eikä tartte maksella sitä 5 % joka tullaan vähentään alvista ainut joka hyötyy on maajussi ei kuluttaja,,,,

    Äänestä

  • alvin ja kirjoitti:

    maajussi vähentelee alvinsa eikä tartte maksella sitä 5 % joka tullaan vähentään alvista ainut joka hyötyy on maajussi ei kuluttaja,,,,

    Kyllä se maajussikin maksaa alvinsa kaikesta yksityistalouteen ostetusta!

    Äänestä

lähes ainoa hyötyjä on kauppa...
eli hallituksen olisi pitänyt pitää "mölyt mahassaan" koko asiasta ja valmistella asia kaikessa hiljaisuudessa, eikä ruveta tekemään sillä politiikkaa...
nyt kun asia on ollut jo pitkään tiedossa ja se toteutetaan vasta sovittuna aikana, on kauppa aivan selvästi pyrkinyt jo etukäteen uöosmittaamaan tuon alennuksen tuotteiden hintojen ylöshilaamisella.

Äänestä

ruuan ALV:n alentamisesta yhtään mitään, koska eläkkeet on sidottu indeksiin ja koska ja jos ruoka halpuu niin saman verran on pois myös eläkkeiden korotuksista, siis lopputulos on aivan sama kuin nytkin että ruoka on useimmille eläkeläisille kallista.

Äänestä
  • Totta on mitä kerroit vaikka ruoka ei yksin riitä määrittelemään indeksitasoa.
    Kuinka monta kertaa luulet ALV:a kerätyn siitä kun se lähtee maatilalta kaupan tiskille asti ja etenkin niiden vaikutukset tuotteen loppuhintaan?

    Äänestä

  • indeksi kirjoitti:

    Totta on mitä kerroit vaikka ruoka ei yksin riitä määrittelemään indeksitasoa.

    Arvonlisävero on otettu käyttöön sisämarkkinoiden edistämiseksi. Arvonlisävero kannetaan tuotteesta vain kerran, joten toisin kuin esimerkiksi liikevaihtovero se ei kertaudu, minkä takia tuotantoketjut voivat olla hyvinkin monimutkaisia ja monikansallisia. Se ei myöskään vääristä vientihintoja eikä siten aiheuta paineita verokilpailuun.

    Arvonlisävero kannetaan tuotteesta vain kerran siten, että tuotteen myyvä yritys lisää tuotteen myyntihintaan Suomessa 22 % veroa, mutta saa vähentää omien ostojensa sisältämän arvonlisäveron verotilityksestään. Jos yritys on ostanut raaka-aineita, koneita tai muuta arvonlisäveroa sisältäviä tuotteita 244 eurolla (arvonlisäveroton hinta 200 €, arvonlisäveroa 44 €) ja myy valmiin tuotteen 610 eurolla (arvonlisäveroton hinta 500 €, arvonlisäveroa 110 €), sen maksettavaksi jää 110 €−44 € eli 66 €, mikä on 22 % 300 euron lisäarvosta.

    Euroopan unionissa ulkomaankaupassa noudatetaan arvonlisäveron kohdemaaperiaatetta, jolloin arvonlisäveroa ei peritä vientiä harjoittavassa maassa vaan kohdemaassa, jossa tuonnin arvonlisävero on verovähennyskelpoinen edellä mainitulla tavalla. Tällainen järjestelmä ei vaikuta vientiyritysten kilpailukykyyn toisin kuin monet muut verot, minkä takia se on yhä käytössä EU:ssa, vaikka alun perin tarkoitus oli soveltaa alkuperämaaperiaatetta. Verotuksen muuttaminen vaatisi kuitenkin yksimielisyyttä.

    se on totta että alvia kerätään monta kertaa ennen kuin se on kaupan hyllyllä, mutta se on ruuassa aina se sama 17 prosenttia, kerätään sitä sitten kuinka monta kertaa hyvänsä.

    Äänestä

  • nznzvn kirjoitti:

    Arvonlisävero on otettu käyttöön sisämarkkinoiden edistämiseksi. Arvonlisävero kannetaan tuotteesta vain kerran, joten toisin kuin esimerkiksi liikevaihtovero se ei kertaudu, minkä takia tuotantoketjut voivat olla hyvinkin monimutkaisia ja monikansallisia. Se ei myöskään vääristä vientihintoja eikä siten aiheuta paineita verokilpailuun.

    Arvonlisävero kannetaan tuotteesta vain kerran siten, että tuotteen myyvä yritys lisää tuotteen myyntihintaan Suomessa 22 % veroa, mutta saa vähentää omien ostojensa sisältämän arvonlisäveron verotilityksestään. Jos yritys on ostanut raaka-aineita, koneita tai muuta arvonlisäveroa sisältäviä tuotteita 244 eurolla (arvonlisäveroton hinta 200 €, arvonlisäveroa 44 €) ja myy valmiin tuotteen 610 eurolla (arvonlisäveroton hinta 500 €, arvonlisäveroa 110 €), sen maksettavaksi jää 110 €−44 € eli 66 €, mikä on 22 % 300 euron lisäarvosta.

    Euroopan unionissa ulkomaankaupassa noudatetaan arvonlisäveron kohdemaaperiaatetta, jolloin arvonlisäveroa ei peritä vientiä harjoittavassa maassa vaan kohdemaassa, jossa tuonnin arvonlisävero on verovähennyskelpoinen edellä mainitulla tavalla. Tällainen järjestelmä ei vaikuta vientiyritysten kilpailukykyyn toisin kuin monet muut verot, minkä takia se on yhä käytössä EU:ssa, vaikka alun perin tarkoitus oli soveltaa alkuperämaaperiaatetta. Verotuksen muuttaminen vaatisi kuitenkin yksimielisyyttä.

    Alvi esimerkki oli tiedossamme, sitä kartutetaan tuotantoketjun jokaisessa osassa lisää lisäarvon mukaisesti.
    Häännänhuippu on se lopputuote siellä kaupan hyllyllä ja pieni viilto sen leikkaamisessa jopa kohtuus.

    Äänestä

  • nysffi kirjoitti:

    Alvi esimerkki oli tiedossamme, sitä kartutetaan tuotantoketjun jokaisessa osassa lisää lisäarvon mukaisesti.
    Häännänhuippu on se lopputuote siellä kaupan hyllyllä ja pieni viilto sen leikkaamisessa jopa kohtuus.

    Arvonlisävero kannetaan tuotteesta vain kerran siten, että tuotteen myyvä yritys lisää tuotteen myyntihintaan Suomessa 22 % veroa, mutta saa vähentää omien ostojensa sisältämän arvonlisäveron verotilityksestään. Jos yritys on ostanut raaka-aineita, koneita tai muuta arvonlisäveroa sisältäviä tuotteita 244 eurolla (arvonlisäveroton hinta 200 €, arvonlisäveroa 44 €) ja myy valmiin tuotteen 610 eurolla (arvonlisäveroton hinta 500 €, arvonlisäveroa 110 €), sen maksettavaksi jää 110 €−44 € eli 66 €, mikä on 22 % 300 euron lisäarvosta.

    Äänestä

  • Arvonlisävero kannetaan tuo... kirjoitti:

    Kun omat aivot ei riitä, niin kopioikaamme wikipediasta.
    Olen kanssasi samaa mieltä, niin minäkin teen.

    Äänestä

KAUPPAPORRAS VAIN JA AINOASTAAJN EIKÄ KUKAAN MUU !!!!!!

Äänestä

Kun tämä alv% lasku on jatkuvan kiivailun ja
kiistan kohde vuosikausia niin olen ihmetellyt
miksi kukaan ei esitä alvin nostoa?.
Kun nämä "asiantuntijat" köpelösti selittävät
kuinka alvi% lasku on turmiollinen niin
kuluttajalle kuin valtiollekkin niin esittäkööt
että nostetaan alvi nyt aluksi vaikka 50%-tiin,
niin sitten kaikki hyödymme ja myös valtio?

Äänestä

Siitä hyötyy oikeastaan kaikki Suomalaiset, niin yritykset kuin tavalliset ihmisetkin.

Loppuhinnassa se ei varmaan paljon näy, tavallisessa ruokalaskussa, mutta joka tapauksessa hinnat pikkuisen alenee ajan kanssa, kun sitten ansiot yleisesti nousee, niin vaikutus on selkeä.

Vaikutus on myös pysyvä.

Äänestä
  • Mietin samaa asiaa, hinnat voisi pikkuisen laskea.
    Jos kuitenkin kävisi sillä tavalla, että kauppa käyttää kokonaisuudessaan tuon eron suurempaan katteeseen ja korkeampiin yritysvoittoihin, niin siinäkin tapauksessa kaikki voittaa, sillä yritysvero on korkeampi kuin alvi ja niillä veronlisäyksillä me eläkeläiset saisimme parempia palveluja.

    Äänestä

  • eläkeläinen kuluttaja kirjoitti:

    Mietin samaa asiaa, hinnat voisi pikkuisen laskea.
    Jos kuitenkin kävisi sillä tavalla, että kauppa käyttää kokonaisuudessaan tuon eron suurempaan katteeseen ja korkeampiin yritysvoittoihin, niin siinäkin tapauksessa kaikki voittaa, sillä yritysvero on korkeampi kuin alvi ja niillä veronlisäyksillä me eläkeläiset saisimme parempia palveluja.

    Kauppa rakennuttaa taas parikymmentä uutta "liikekeskusta" niin ei tarvitse maksella ylisuuria veroja. Ja siis kuluttajien selkänahasta revityllä rahalla, eikä lainapääomalla kuten muut yritykset tekevät.

    Äänestä

  • aivan turhaan kirjoitti:

    Kauppa rakennuttaa taas parikymmentä uutta "liikekeskusta" niin ei tarvitse maksella ylisuuria veroja. Ja siis kuluttajien selkänahasta revityllä rahalla, eikä lainapääomalla kuten muut yritykset tekevät.

    ..investoinnit ovat parasta lääkettä kansantalouteen, tehtiin se sitten velalla tai kovalla rahalla..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

alvisti kirjoitti:

Monessa kuppikunnassa on taitettu peistä vuoden 2009:n lokakuun alussa voimaan tulevan ruuan alvin alennuksen vaikutuksista.
Kiivasta väittelyä on esitetty puolesta ja vastaan mutta kuka niistä lopulta hyötyy.

Kiivaimmin ovat vastustaneet kuluttajatahot;"meidän pihaan ette rahojanne kippaa, me haluamme veroja joilla voimme saada parempia palveluja".

Puolustajien argumentit taas lähtee siitä olettamuksesta, että alvin alennusten vaikutukset voisivat näkyä suoraan hinnoissa ja noudattaisi Euroopassa yleisesti vallitsevaa käytäntöä.

Kun otetaan huomioon arvonlisäveron vaikutukset tuotantoportaasta kauppaan asti, niin ne ovat siellä summa summarum, vaikutukset kohdistuu viime kädessä aina loppukäyttäjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu