Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kylpylässä

Hei Milla, tuu tänne!"
Katsahdin äänen suuntaan. Ystäväni Nella kiiruhti kohti poreallasta, jossa vielä hetki sitten oli istunut kiihkeästi suuteleva nuoripari. Emme olleet hennoneet häiritä heitä, joten olimme odotelleet altaan vapautumista. Nousin ylös altaasta, jossa olin antanut itseni lillua virran vietävänä.
Kun Nella oli ehdottanut minulle rentouttavaa kylpyläviikonloppua, olin lähes kieltäytynyt. Nella oli kuitenkin saanut käännettyä pääni sanottuaan, ettei parikymppisille tyttösille ollut sopivaa ottaa liikaa stressiä. Niinpä olimme lähteneet baanalle, kuten Nella asian ilmaisisi. Viikonloppu kylpylässä ystävän seurassa–olihan se toki parempaa kuin kotona pyykkääminen ja tiskaaminen.
Seurasin Nellaa porealtaalle. Suoristin hiukan punaisia bikineitäni, joiden yläosa peitti B-kupin rintojani. Bikinitkin olin valinnut Nellan suosituksesta. Hänen mukaansa ne korostivat sopivasti ruskeita hiuksiani ja ruskettunutta hipiääni. Vaikka helppohan Nellan oli sanoa, hän kun sattui olemaan säteilevän kaunis ja hyvällä kropalla varustettu blondi.
Laskeuduin varovasti altaaseen ja istuuduin Nellan viereen. Tämä hymyili minulle aurinkoisesti.
"Ihmeen vähän porukkaa täällä", sanoin ja katselin ympärilleni. Porealtaasta näki lähes koko allasosaston, sillä poreallas sijaitsi sopivasti nurkassa ja sitä suojasivat muiden altaiden tapaan tekopuut ja muut tekokasvit.
"No, nyt ei ehkä ole aivan se paras sesonki", Nella sanoi ja naurahti. Hymyilin hänelle ja rentouduin veden paineen hieroessa selkääni. Kylpylä oli mukavan tunnelmallinen, vaikka kasvit olivatkin muovisia. Silti ne antoivat sopivasti yksityisyyttä peittäessään paikoin paljoltikin näköyhteyttä muihin altaisiin.
"Eiköhän tämä riitä. Vaihdan tohon toiselle puolelle", sanoin ja liu'uin pyöreän altaan vastapäiselle puolelle. Siinä poreet näyttivät olevan erilaisia ja ajattelin, että tekisi hyvää saada muutakin kuin selkähierontaa. Istuuduin veden keskelle ja hilauduin hieman sivummalle, jotta saisin paremmin osuuteni poreista. Samassa silmäni laajenivat ja taisin henkäistä melko kovaa, sillä Nella nosti päänsä ja katsoi minuun.
"Mitä nyt?" Nella kysyi. Olin liukunut takaisin Nellan viereen.
"Tuo... Nuo poreet... Ei hemmetti, olenko niin puutteessa vai tuntuiko se tosiaan noin hyvälle?" kuiskasin vastaukseksi. Tunsin alapäässäni yhä kuumottavaa tykytystä, joka oli jo lähettänyt signaalia eteenpäin. Nännini olivat niin kovina, että pelkäsin niiden porautuvat bikinien läpi. Tykytys ei ottanut loppuakseen, ja pelkäsin, ettei se loppuisikaan–ei ennen kuin veisin loppuun sen, minkä erehdyksessä aloitin.
"Ihan tosi?" Nella sanoi ja katsoi minua kiinnostuneena. Hän oli valpastunut oitis.
"Joo joo, kokeile vaikka ite", puuskahdin. Nella kahlasi altaan toiseen reunaan ja istahti poreille, joiden oli ilmeisesti tarkoitus hieroa pakaroita ja reisiä. Näin hänen hieman vaihtavan asentoaan, jotta poreet löytäisivät tiensä sinne, minne hän halusi. Samassa huomasin Nellan silmien painuvan puoliksi umpeen ja huokaus karkasi hänen huuliltaan.
"Ei hemmetti..." kuulin Nellan pihisevän huuliensa välistä.
"Tuu tänne!" komensin häntä, sillä pelkäsin hänen jäävän tyydyttämään kiimaansa heti ja sillä sekunnilla. Nella totteli komentoani vastahakoisesti, mutta tuli kuitenkin luokseni.
"Ei saakeli, aivan mahtava allas", Nella huokaisi lähes kaihoisasti. Hymähdin hieman.
"Joo, mutta eikö noiden poreiden pitäis tulla paljo suuremmalla voimalla? Onkohan tässä joku vika tai jotain?" kysyin ystävältäni. Tuolla paineella puskeva vesi ei hieroisi suuria lihaksia juuri lainkaan. Joitain muita paikkoja sen sijaan kyllä...
"Älä nyt viitti nipottaa, ei kai toi nyt mitään oo! Hyvä vaan", Nella sanoi ja hänen silmänsä loistivat.
"No et kai sä oikeesti tossa aio...? Siis täällähän on muitaki ihmisiä, mieti vähä!" sihahdin Nellalle. Tämä katsoi minua kuin viisivuotiasta.
"Milla, nyt oikeesti. Sä kuolet stressiin ennen ku täytät kolmekymmentä. Elämässä pitää ottaa ilo irti. Kato nyt, täällä ei oo muita asiakkaita ku noi muutamat eläkeläiset. C'moon, kukaan ei ees huomaa, jos ollaan hiljaa", Nella sanoi ja hymyili seksikästä viekoitteluhymyään. Huokaisin. Olin melko ujo, mutta toisaalta... Pari hassua asiakasta, hekin eläkeläisiä... Alapäässäni tykytti edelleen, enkä saisi rauhaa, ellen tekisi asialle jotain.
Ennen kuin huomasinkaan, oli Nella ottanut kiinni ranteestani ja vetänyt minut altaan toiselle puolelle. Hän istahti poreisiin ja näin, kuinka nautinnollinen ilme levisi hänen kasvoilleen lähes heti. Hän avasi suljetut silmänsä ja katsoi minua.
"Tuu nyt. Nopeesti niin ehditään", Nella sanoi eikä hänen äänestään kuultanut mitään muuta kuin kiima. Hänen neuvoaan noudattaen istuin poreisiin, asettelin itseäni hieman paremmin ja... tunsin, kuinka poreet pääsivät kutittelemaan häpyäni. Huokaisin ja siirsin lantiotani vielä sen verran mutkalle, että paine pääsi myös klitorikseeni.
Silmäni painuivat kiinni. Puristin käteni reisiini, liikutin hiljaa lantiotani ja nautin veden hyväilystä alapäässäni. Olin jo lähes unohtanut muiden ihmisten olemassaolon, kunnes kuulin vierestäni tukahdutetun ynähdyksen. Avasin silmäni ja katsoin Nellaa, joka niin ikään liikutteli lantiotaan hitaasti veden keskellä. Nella puri huultaan ja puristi silmiään kiinni.
"Tää ei riitä, tää vesi ei riitä, ei saatana..." Nella pihisi hiljaa ja näytti siltä, että menettää kontrollin kokonaan. Hänen äänessään kuulsi kiihko, joka sai väristykset kulkemaan vartaloni läpi.
Siirryin aavistuksen lähemmäs Nellaa. Tuskin kukaan muilta altailta meitä tarkkaileva voisi arvata mitään. Meidän selkämme olivat allasosastoa päin, emmekä näyttäneet sen ihmeellisemmiltä kuin muutkaan porealtaassa rentoutuvat ihmiset. Liikuimme niin pienesti, ettei se herättänyt epäilyksiä. Siirsin käteni omalta reideltäni Nellan reidelle. Liu'utin kättäni veden alla kohti hänen haaraväliään. Samalla katsoin hänen kasvojaan. Nella käänsi salamana utuisen katseensa minuun ja henkäisi pienesti. Hänen hengityksensä vinkui kiihotuksesta. Nostin toisen sormeni huulilleni, jotta Nella tajuaisi olla hiljaa. Viimeinen asia, jota tahdoin, oli kiinnijääminen.
Hieroin Nellan sisäreittä, kun tunsin hänen kätensä omalla reidelläni. Nautinto oli sanoinkuvaamaton. Väristys kulki läpi kehoni ja tein kaikkeni, etten huutaisi ääneen. Purin huultani ja vedin happea sisään kuin hukkuva.
Jatkoin kohti Nellan haaraväliä, vaikka oma nautintoni meinasi sumentaa ajattelukykyni. Hieraisin vain kerran hänen häpykumpuaan bikinien päältä. Tiesin, että hän oli vähintään yhtä kiimainen kuin minä, joten en turhaan odotellut. Pitäisi olla nopea, jotta ehtisi saada tyydytyksen ennen kuin altaalle tahtoisi joku muukin. Siirsin bikinien haarakiilan sivuun ja työnsin kaksi sormea Nellan sisään. Hän tuntui kuumalta ja tiukalta, samalla äärimmäisen kiihottuneelta. Hänen lantionliikkeensä olivat muuttuneet sormiani myötäileviksi, sillä enää vesi ei ollut pääosassa.
Samalla tunsin Nellan sormien vaeltavan kohti omaa pyhintäni. Se ei minua haitannut, päinvastoin. Vesi ei tosiaan riittänyt, ja halusin äkkiä lisää, lisää jotain nautinnollista. Nellan sormet pujahtivat taitavasti bikinieni alle jatkaen siitä suoraan sisääni. Henkäisin jälleen tukahtuneesti. Nellan sormet seikkailivat sisälläni taidokkaasti hieroen ja liukuen juuri oikeissa kohdissa. Nitkutin lantiotani lähes epätoivoisesti saadakseni kosketuksesta enemmän irti. Vajosin hieman syvemmälle veteen. Myös Nella huokaili, tosin niin hiljaa, että luultavasti minä olin ainoa, joka sen kuuli. Poreallas ja kylpylän muut suihkut pitivät meidän onneksemme tarpeeksi kovaa ääntä, joten pienet huokailumme hukkuivat kohinaan.
Liikuttelin sormiani Nellan sisällä saaden hänet ynähtelemään. Hänenkin lantionsa nytki tahattomasti. Yritin parhaani mukaan tuottaa nautintoa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman huomaamattomasti. Nellan silmät olivat suljetut ja pää lepäsi rauhattomana reunakaakelilla. Huomasin Nellan nostaneen toisen kätensä rinnalleen. Hän hieroi nänniään ensin bikinien läpi, mutta pujotti sitten kätensä läpän alle. Siirsin sormeni hieman ulos ja koskettelin klitorista saaden Nellan selän nytkähtämään.
Myös oma klitorikseni oli Nellan sormien hyökkäyksen kohteena, ja kiihotukseni alkoi olla huipussaan.
"Nella..." sanoin ja kuulostin lähes siltä kuin tukehtuisin. Nella käänsi päänsä, mutta katseensa perusteella hän oli luikumassa pois tästä maailmasta.
"Mä... Milla... Mä tuun ihan just... Älä vaan lopeta... Voi vittu saatana", Nella kirosi ja katsoi minua silmiin harhailevalla katseellaan. Hän näytti niin kuumalta, seksikkäältä ja kiihottavalta, että huomasin omankin huippuni lähestyvän nopeammin kuin arvasinkaan.
Hieroimme toisiamme ja pidimme katsekontaktin. Nellan sormet hakkasivat nyt pilluani lähes aggressiivisella voimalla, hän alkoi selvästi olla lähellä. Mitä kovemmin Nella työnsi, sitä vaikeampi minun oli pysyä hiljaa. Kiihdytin tahtiani ja annoin Nellalle samalla mitalla takaisin.
"Voi vittu", Nella henkäisi ja puraisi alahuultaan voimakkaasti. Hänen silmänsä sulkeutuivat, pää retkahti reunukselle ja selkä taipui pienelle kaarelle. Tunsin hänen kuuman pillunsa sykkivän sormieni ympärillä.
Nella käytti viimeiset voimansa voimakkaisiin työntöihin ja antoi sormiensa painua syvälle. Tunsin vatsanpohjassani, kuinka orgasmi lähti liikkeelle. Nellan sormet jäivät paikoilleen sykkivään pilluuni, kun kiemursin ja liikutin lantiotani. Purin alahuultani yrittäen olla huutamatta ääneen. Tunsin veren valuvan hienoisesti suuhuni puraisun voimasta, mutten juuri reagoinut. Ratsastin orgasmin aalloilla loppuun saakka, kunnes lopulta lysähdin täysin rentoutuneena altaaseen. Ynisin hiljaa, sillä sen kovempaa ääntä en uskaltanut päästää.
Nella huohotti vieressäni ja katsoi minua. Hänen katseensa oli samea, kuten varmasti minunkin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, ei vielä. Nella veti kätensä pois alapäästäni ja tunsin liikkeen aiheuttamat värähdykset ympäri kehoani.
"Huh, sehän oli jo jotain", Nella sanoi ja hymyili raukeasti. Hän antoi päänsä levätä reunuksella.
"No oli", sain sanottua. Huohotin vieläkin. Kokemus oli nautinnollisin pitkään aikaan.
Istuimme poreiden keskellä hetken aikaa, kunnes siirryimme altaan toiselle puolelle. Vilkaisin ympäri kylpylää. Kukaan ei näyttänyt huomanneen pikku sessiotamme. Eläkeläiset uivat edelleen hitaasti ympäri altaita, mutta kukaan ei katsonut meitä tai osoittanut millään tavalla, että ihmettelisi käytöstämme.
"No, eikö vain kannattanut lähteä kylpylälomalle?" Nella kysyi ja hymyili minulle. En voinut estää naurahdusta, joka karkasi huuliltani.
"Tämän perusteella kannatti. Toivottavasti loppuloma sujuu yhtä hyvin", vastasin pilke silmäkulmassa.
"Hah, vihdoin alan saada sinusta kuorittua kunnon menijää. Jääköön Stressaaja-Milla vähäksi aikaa taka-alalle", Nella sanoi. Vastasin hänelle hymyllä.
31775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipas hauska MIEHEN kirjoittama päiväunikertomus.
Ei voi kuin ihmetellä. kuinka vähän tuon kirjoittaja tietää naisista.

Äänestä

joo kyllä on hyvä satu onkohan se nukkumatti siellä?

Äänestä

oma osio joten pysyttele sillä vaan fantasioinesi, tänne juttusi ei kuulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä vaan;-) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu