kahdenkertainen

Hei!

Joudun pitämään kahdenkertaista kirjanpitoa, koska työskentelen liikkeessä ja olen yksityinen elinkeinonharjoittaja.

Olen uusi yrittäjä ja haluaisin tietää miten kahdenkertainen kirjanpito onnistuisi ihan itse. Ei haluttaisi maksaa yhtään ylimääräistä enään mistään tilitoimistosta/muista kirjanpito-palveluista kaikkien muiden kulujen lisäksi.

Jos jossakin olisi selkeitä ohjeita niin ottaisin niitä ilomielin vastaan :)
5922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko sinulla hajuakaan kirjanpidosta; poistoista, jaksotuksista, siirtoeristä, arvostuksista, sumu-poistoista, alv-tilityksistä, veroilmoituksen teosta yritykselle, tilinpäätössuunnittelusta yms.? Jos ei niin anna suosiolla se homma muiden tehtäväksi.

Äänestä
  • Kahdenkertainen kirjanpito on sen verran monimutkainen asia, että sitä ei opi keskustelupalstoilla eikä järkevällä vaivalla edes itse kirjoista lukemalla.
    Sinun kannattaa ehdottomasti seurata yrittäjille järjestettävää koulutusta ja kirjanpitokurssista kannattaa vähän maksaakin, ja silti saattaa olla kannattavampaa antaa työ tilitoimistolle kuin tehdä itse. Itse tosin olen päättänyt hoitaa kirjanpitoni itse, ja voin sanoa, että työ on suuri, mutta etuna on se, että on koko ajan täysin selvillä firman tilanteesta. Ilman kirjanpidon opiskelua siitä ei kuitenkaan tule mitään.

    Äänestä

  • SoleCon kirjoitti:

    Kahdenkertainen kirjanpito on sen verran monimutkainen asia, että sitä ei opi keskustelupalstoilla eikä järkevällä vaivalla edes itse kirjoista lukemalla.
    Sinun kannattaa ehdottomasti seurata yrittäjille järjestettävää koulutusta ja kirjanpitokurssista kannattaa vähän maksaakin, ja silti saattaa olla kannattavampaa antaa työ tilitoimistolle kuin tehdä itse. Itse tosin olen päättänyt hoitaa kirjanpitoni itse, ja voin sanoa, että työ on suuri, mutta etuna on se, että on koko ajan täysin selvillä firman tilanteesta. Ilman kirjanpidon opiskelua siitä ei kuitenkaan tule mitään.

    ...annoin homman tilitoimistolle, jolle maksan 50-100€/kk ja en näe mitään syytä, miksi en olisi koko ajan täysin selvillä firman tilanteesta??? Tilitoimisto tekee yritykseni hommat n. 2 tunnissa/kk ja minulta siihen meni (kun itse sitä alussa vähän aikaa tein) n. tunti joka ilta opiskeluineen. Onneksi älysin antaa sellaiselle, joka näistä asioista on perillä, olen saanut vähintäänkin tuon kuukausimaksun verran hyviä neuvoja.

    Äänestä

että, jos haluat tehdä kirjanpidon itse, sinun täytyy kurssittaa itseäsi, eikä sekään riitä, mikäli sinulla ei ole "silmää kirjanpidolle".
Olen itse tilitoimistossa töissä ja meille tulee todella paljon asiakkaita, jotka ovat halunneet tehdä kirjanpidon itse, siinä onnistumatta. Tulee todella kalliiksi selvittää vanhat, jonkun toisen tekemät sotkut. Verottaja kun muistaa kivoilla kirjeillä, tullaan tilitoimistoon ja sanotaan että "en tiennyt ettei näin voi tehdä" tai "en tiennyt että tämäkin pitää tehdä". Kirjanpitoa kun tekee, niin pitää tietää!
Joten mieti tarkkaan haluatko panostaa yritystoimintaasi täysillä, vai haluatko käyttää aikaasi sellaiseen mitä et välttämättä hallitse.

Äänestä

että jotta firma menestyy, niin pitää olla yksinkertainen kirjanpitäjä ja kaksinkertainen kirjanpito. Tai kuten Italiassa, siellä pitää olla kolminkertainen: yksi verottajalle, yksi mafialle ja yksi itselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjanpito kirjoitti:

Hei!

Joudun pitämään kahdenkertaista kirjanpitoa, koska työskentelen liikkeessä ja olen yksityinen elinkeinonharjoittaja.

Olen uusi yrittäjä ja haluaisin tietää miten kahdenkertainen kirjanpito onnistuisi ihan itse. Ei haluttaisi maksaa yhtään ylimääräistä enään mistään tilitoimistosta/muista kirjanpito-palveluista kaikkien muiden kulujen lisäksi.

Jos jossakin olisi selkeitä ohjeita niin ottaisin niitä ilomielin vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu