Olen "huono" äiti, kärsimätön,äkkipikainen, omissa oloissa viihtyvä(ei tapailla lapsiperheitä tai muita lapsia paljonkaan)
Olen itsekäs ja hajamielinen ja homssuinen, omiin ajatuksiin vaipuva, en osaa pitää kunnon rytmiä ja järjestystä elämässämme. Tällä hetkellä tunnen olevani niin surkea, että itkettää. Lapset ovat usein väärin puettuja, unohdan jatkuvasti lastenkin asioita esim teemapäivän kerhossa ym, mistä sitten saan huonon oman tunnon pitkäksi aikaa vaikka kukaan ei varsinaisesti arvostelisikaan. Minusta tuntuu, että muut tapaamani lasteni äidit ovat niin sosiaalisia ja kaikin puolin "kunnon" äitejä ja heidän lapsensa paljon tasapainoisempia ja jotenkin keskiverrompia kuin omat ujot ja hiljaiset lapseni. Yritän olla sellainen kuin odotetaan ja siksi tarkkailen itseäni liikaakin, josta taas väsyn itselleni asettaman valtavan paineen alla. Kuitenkin haluaisin tutustua pikkuhiljaa asuinalueemme saman ikäisten lasten vanhempiin ja luoda itsestäni hyvää kuvaa lasteni vuoksi. Itse en kontakteja kaipaa ja olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, jo pelkkä nimimuistini on olematon ja jään helposti ulkopuolelle porukoista kun en tunne ketään enkä muista mitään. Olen ulkopuolinen sivusta tarkkailija ja olen ollut sitä aina.
Mietin jatkuvasti lasteni tulevaisuutta ja tulevaa kouluikää. Pelkään, että evään heiltä tasapainoisen lapsuuden ja vaikutan negatiivisesti heidän loppuelämäänsä antamalla huonoa esimerkkiä.
Onko muita keillä välillä tällaisia ajatuksia? Otanko äitiyden ja itseni liian vakavasti? Vai onko minulla ollut liikaa aikaa funtsia kaikenlaista ja nyt olisi aika laittaa lapset päivähoitoon ja tehdä jotain omalle elämälleni. Onko äidin sovitettava itsensä lapsen parhaaksi tiettyyn muottiin?Mitkä ovat onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden kaavat?
Olen itsekäs ja hajamielinen ja homssuinen, omiin ajatuksiin vaipuva, en osaa pitää kunnon rytmiä ja järjestystä elämässämme. Tällä hetkellä tunnen olevani niin surkea, että itkettää. Lapset ovat usein väärin puettuja, unohdan jatkuvasti lastenkin asioita esim teemapäivän kerhossa ym, mistä sitten saan huonon oman tunnon pitkäksi aikaa vaikka kukaan ei varsinaisesti arvostelisikaan. Minusta tuntuu, että muut tapaamani lasteni äidit ovat niin sosiaalisia ja kaikin puolin "kunnon" äitejä ja heidän lapsensa paljon tasapainoisempia ja jotenkin keskiverrompia kuin omat ujot ja hiljaiset lapseni. Yritän olla sellainen kuin odotetaan ja siksi tarkkailen itseäni liikaakin, josta taas väsyn itselleni asettaman valtavan paineen alla. Kuitenkin haluaisin tutustua pikkuhiljaa asuinalueemme saman ikäisten lasten vanhempiin ja luoda itsestäni hyvää kuvaa lasteni vuoksi. Itse en kontakteja kaipaa ja olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, jo pelkkä nimimuistini on olematon ja jään helposti ulkopuolelle porukoista kun en tunne ketään enkä muista mitään. Olen ulkopuolinen sivusta tarkkailija ja olen ollut sitä aina.
Mietin jatkuvasti lasteni tulevaisuutta ja tulevaa kouluikää. Pelkään, että evään heiltä tasapainoisen lapsuuden ja vaikutan negatiivisesti heidän loppuelämäänsä antamalla huonoa esimerkkiä.
Onko muita keillä välillä tällaisia ajatuksia? Otanko äitiyden ja itseni liian vakavasti? Vai onko minulla ollut liikaa aikaa funtsia kaikenlaista ja nyt olisi aika laittaa lapset päivähoitoon ja tehdä jotain omalle elämälleni. Onko äidin sovitettava itsensä lapsen parhaaksi tiettyyn muottiin?Mitkä ovat onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden kaavat?
Vastaukset 4
Vanhimmat
HOmssu tääläkin!
Ihanaa että muutkin kituu samojen asioiden kanssa..sori nyt vaan :)
Meillä ei pahemmin käydä vierailsilla, maksimissaan kerran kuussa, tai joku käy meillä. Me viihdytään kyllä, eikä lapsesta ainakaan huomaa että kärsisi mitenkään. Menee oikeastaan toisin päin, se nimittäin on silti tosi sosiaalinen ja kun käy vieraita tai me mennään johonkin, niin on ihan innoissaan :)
Mulla on kans paheena omiin ajatuksiin uppoaminen, itsekkyys ja hajamielisyys. Unohtelen KAIKEN, siis ihan kaiken. Meillä tenava ei vielä kerhoissa tms ole mut sitten kun menee ja jos minä samanlaisena pysyn, niin saan takuulla jatka tätä anteeksipyytelevää linjaa sillonkin.
Mustakin tuntuu, että kaikki muut äidit on ihan erilaisia ja täydellisiä, sellasia kunnon kotiäitejä.
Mut mä taas en kyllä ole sillä tavalla ulkopuoliseksi itseäni tunteva, ettenkö joskus viihtyis seurassakin. Mua vaan ei kertakaikkiaan kiinnosta pätkääkään mennä johonki päiväkerhoihin jauhamaan turhuuksia tai tapaileen muita äitejä ja juttelemaan, kun mulla on kotonaki ihan tarpeeksi tekemistä. Mä vaan viihdyn omissa oloissani.
Välillä tän touhun ottaa liian vakavasti, ei sille mitään voi. Ja niinhän ne sanoo, että kaikilla äideillä on aina ja joka hetki huono omatunto jostakin. Kai se kuuluu tähän peliin olennaisena osana. Se on mun mielestä merkki kuitenkin terveestä välittämisestä.
Mun mielestä onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden tekee esim. äiti, joka on mikä on, eikä yritä olla mitään enempää.
Koita rentoutua ja kokeile vaik sitä päivähoitoa ja oman ajan hankkimista.
Ei kai se omissa oloissa viihtyminen huonoa äitiä tee. Huonompi olis musta jos äiti väkisin yrittäis olla jotain muuta kuin on ja palaa siinä loppuun.
Mulla vasta 1,5v tyttö, eli ihan hienosti menee aika kahden kotonakin. Sellasta äitikerhoa kokeiltiin kun ipana oli vauva, mutta ei me kumpikaan siitä mitään irti saatu. Nyt vois ollakin paikallaan, että muksu näkis ettei ole maailman ainoa pikkuinen. Parilla kaverilla kanssa pieniä lapsia ja ehkä kerran kuussa käydään moikkaamassa, toisella ei ole autoa ja toisella 2 pikkusta, eli homma jäänyt meidän lähtemisen varaan. Ja illalla kun mies on kotona, en muuta sosiaalista toimintaa kaipaakaan, ihana olla kolmisin kotona.
No, meidän on takoitus tuupata tuo päivähoitoon 2,5 vuotiaana, eiköhän se niitä kavereita silloin sitten saa.
Alkup. kirjoittajalle sanoisin että hommaa seinäkalenteri ja laita ne muksun tärkeät teemapäivät yms siihen ja opettele katsomaan siitä joka ilta seuraavien päivien tärkeät jutut, tylsää jos muksu "aina" jää ilman. Muuten voit varmasti olla niinkuin itsestä parhaalle tuntuu.
Ja miten lapsi voi olla väärin puettu? Et varmaan kuitenkaan sitä uimapuvussa lumihankeen pistä tms??
aika tutulta silloin kun likat oli pieniä.
En oo mamma-tyyppiä en sellaista joka juoruaa puistoissa tai mamma-kerhoissa.
Olin lasten kanssa paljon kotona ja tietty frendejä tapasin joskus..
Likoista kasvoi tasapainoisia fiksuja huumorintajuisia neitejä ihan vaan heitä rakastamalla kuuntelemalla ja vaikka en aina jaksanut leikkiä heidän kanssaan niin eivät siitä kärsineet yhtään.
Olin aina ollut sairaan ujo mutta lasten avulla opin hieman paremmin puhumaan ihmisten kanssa kun oli keskusteluita tarhoissa kouluissa ym ym ja ujo olen vieläkin mutta nykyään en enää karta ihmisiä vaan osaan jotain sanoakin olematta tuppisuuna koko ajan.
Vaikeaa on ollut mutta älä anna periksi vaan anuti lapsistasi heidän seurastaan ja mene omien normiesi mukaan äläkä tiukkapipojen joiden mielestä sun ois tehtävä kuten he haluavat.
Onnea tulevalle;)
Se jo että pohdit, oletko huono äiti..osittaa ettet ole! Todella huono äiti ei edes vaivautuisi pohtimaan lasten oloa ja tulevaisuutta. Ja lapsethan siis käy kerhossa, eivät ole ihan ilman sosiaalista kanssakäymistä muiden lasten kanssa. Sanoit, että lapsesi ujoja ja hiljaisia. Voihan olla että he ovat perineet luonteesi, eivätkä siis kaipaa jatkuvasti ja joka hetki seuraa?