Työttömysturvaa enennettävä

Puheet työttömyysturvan "uudistamisesta" nousivat esille muka sattumoisin vaalien jälkeen. Ministeri Liisa Hyssälä (Keskusta) on sanonut mediatietojen mukaan, että ei työttömyysturva voi olla kiveen hakkattu - tai aika lailla sen suuntaisen toteamuksen hän on esittänyt. Vai miten se oli?

Olennainen asia työttömyysturvamme järjestelmässä on sen kahtalaisuus. Toisaalta on ansiosidonnainen työttömyysturva ja sitä ei edes maan hallituksen toinna lähteä sorkkimaan muutoin kuin suosittelemalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantamista. Ansiosidonnainen työttömyysturva ei ole edes yksin valtiovallan päätösvalllassa. Ansiosidonnainen työttömyysturva on erinomainen järjestelmä.

KELAn kautta maksettava peruspäiväraha on puolestaan työttömyysturvan valtion huolehtimaa, maksamaa sosiaaliturvaa, jota sitäkin olisi aiheellista rahamäärältään enentää ja sen saamisen ehtoja helpottaa. Kaikenlaiset puheet työttömyysturvan leikkaamisista sietäisi lopettaa jo ennen kuin ne ovat edes ehtineet sammakkoina sanojansa suusta ulos julkisuuteen.

Ei äänestäjien muisti ole kahta viikkoa eikä kahta kuukautta, vaan äänestäjien muisti on niin pitkä, että nyt mahdollisesti hankkeilla oleva työttömyysturvan heikentäminen on kyllä äänestäjien muistissa, mielessä ja tiedossa seuraavien eduskuntavaalien aikaan.

Jos Kokoomus on hassuttanut Keskustan ajamaan työttömyysturvan heikentämistä, niin se on Keskustan omaa typeryyttä, jos siihen miinaan puolue touhukkaana astuu. Toisaalta näyttää olevan niin, että Kokoomus pyörittää hallituskumppaniaan ja pääministeripuolue Keskustaa mielensä mukaan mennen tullen kuin rulettikuulaa.

9

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........?..

      Josta pääministeri Vanhanenkin voisi todeta: Hei huomatkaa, me keskustalaiset(kin) oltiin tätä ajamassa?

      • vaalitappion jälkeen

        on kyseessä, ehkä kokoomuksen hiljaisella tuella. Tuollaisesta miljardiluokan lisäyksestä ei ole sovittu eikä sen rahoituksesta työttömyysturvaan kajoamalla tule mitään, sen torppaavat ensimmäisenä kokoomusjohtoiset hyvätuloisten ammattijärjestöt. Eipä ole ensimmäinen kerta kun Hyssälä on lupaillut norsua tulevaksi, mutta hiiri on tullut.

    • on sellainen

      ministeri, joka ei viitsi edes tehdä mitään. Jos tekeekin, niin päin persettä kaikki. Suomi on Euroopan huonoimpia sosiaaliturvassa. Julkinen terveydenhuoltokin (terveyskeskukset) on ajettu Kokoomuksen toimesta alas. Me olemme todella huonossa jamassa. Kukaan ei näytä enää välittävän mistään mitään. Ei ihme, että ihmiset alkavat tappamaan perheitään ja toisiaan. Nämä Hyssälät ja Kokoomukset ovat suurimpia syyllisiä ihmisten pahoinvointiin Suomessa.

      • samaa mieltä

        Kuuntelin eilen sitä suunniteltua sosiaaliturvan parantamista. Että voikin olla hölmöläisten hommaa, ottaa toisesta päästä ja liittää toiseen.. Niin perin suomalaista! Toiselta huonossa asemassa olevalta otetaan ja sillä sitten kepsutellaan.
        Työttömyysturvaahan aiotaan leikata taas muka aktivoinnin nimissä voi hitto sentään. Näin saadaan ihmiset luulemaan että jotain tehdään asioiden parantamiseksi ja taas lyödään päätä seinään. Suomen sosiaaliturva on ajettu niin alas, ettei tosikaan, (eikä puolueella ole mitään merkitystä, kaikki ovat samanlaisia vetkuloita).
        Työttömänhän täytyy olla tosi aktiivinen jo yrittäessään pyörittää sitä arkipäivää ja saadakseen edes jotain muksujensa mahantäytteeksi. (muuhun ei sitten olekaan varaa). Ja kyllä se työtön työt vastaan ottaa, jos sitä vaan on yhtään tarjolla, (edes pikkasen isommalla palkalla kun sillä 8€ päivä).
        Ei todellakaan ihme että Suomessa menee ihmisillä ja samalla myös lapsilla toivo tulevasta. Hyssälästä olen tosiaan samaa mieltä, ihan turhanpäiväinen muija, inhottaa jo koko teennäinen (voiko sanoa edes) ihminen. Se mitä hän tarjoaa köyhälle kuukausituloksi, menee hänellä itsellään päivässä ja ei varmaan riitäkään. Olisi mahtavaa jos meidän poliitikkojen olisi elettävä samalla rahalla noin vuoden mitä esim. pienituloiset saavat, saisivat vähän vihiä miten Suomi oikeasti makaa.
        En tiedä mitä pitää tapahtua, että oikeasti tehtäisiin jotain, en oikeastaan uskalla ajatellakaan.

      • hössöläministeri
        samaa mieltä kirjoitti:

        Satuitteko katsomaan viime talvena tv-ohjelman jossa Hyssäläkin oli mukana, elämä pelissä. Siinä hän muka aikoi parantaa elintapojaan, kun kunto oli täys nolla, ei viitsi jalkojaan juuri liikutella tämä ministeristäti. Painoindeksit sun muut kuntopisteet olivat järkyttävällä tasolla, muija kertoi vaan kotona himoitsevansa suklaata, mitä mies kotona piilottelee häneltä kaappeihin. Elintavat olivat muutenkin kuin jollain laitapuolen kulkijalla. Ajatelkaa muijan mielessä tärkein asia kotiin tullessa on etsiä suklaata kaapista!!! Tämmösiä kepu-ministereitä meillä on maan asioita hoitamassa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomi-valtio on ajautumassa tuhon partaalle.

      • Parin kulauttaja
        hössöläministeri kirjoitti:

        Viinan hinta ja parveketupakointi ym. toisarvoiset asiat ovat näille Hyssälöille ja muille hengenheimolaisille tärkeintä maailmassa. Oikeita ongelmia he eivät kykene ratkaisemaan.

    • Jatkan jutun juurta eteen päin. Keskustan "kentällä" on tapahtunut vuosikymmenien mukana muutosta, esim. 40 viime vuoden aikana. Maalaisliittoa silloin aikoinaan äänestänyt pieneläjäväki on hävinnyt. Renkejä ja piikoja ei enää ole maaseudulla. He ovat matkanneet junakyydillä ja muilla liikennevälineillä maalta pois. Maaseudulle jäljelle jäänyt keskustalainen väki on tyypillistä pikkuporvaristoa, joista toki osa kuvittelee olevansa isojakin äveriäitä, kun manttaaleja on melkoisesti. Se pätee niillä kotikulmilla. Laajemmin valtakunnallisesti tarkasteltuna isohkot manttaali-isännätkin ovat pikkuporvareita.

      Keskustalaisessa politiikan tekemisessä isot isännät ja ehtoisat emännät näkemyksineen ja käsityksineen viitoittavat koko puolueen politiikan. Muunlainen asenteellinen ilmapiiri ei mene läpi Keskustassa. Enää eivät ole mukana vaikuttamassa entisajan maalaisliittolaiset pieneläjät. Siinä rakennemuutoksessa Alkion köyhän asia on vääjäämättä jäänyt toisarvoiseksi asiaksi. Keskustan kenttä ei todellisuudessa enää kannata köyhän asiaa, vaikka puolueen nokkaporukka siitä puhuukin, sillä onhan köyhän asia ajaminen aivan mukavalta tuntuvaa sanahelinää.

      Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen ja vaikkapa kokonaan romuttaminen sopii Keskustan oman kentän nykyiseen asennoitumiskantaan. Perussuomalaisilla on suurenmoinen sauma menestyä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niin olisi myös sosiaalidemokraateilla, mutta epäilenpä, että SDP ei kykene tavoittamaan "entisiä maalaisliittolaishenkisiä pieneläjiä" ja heidän jälkeläisiään niin, että SDP todella pystyisi kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa Keskustan kannatuksen saaliinjaosta.

    • ihmetellä,

      jos viha kasvaa maassamme, kun seuraa hallituksen päätöksen tekoa; valitettavasti vain vihan seuraukset ovat surullista luettavaa ja kohdistuvat syyttömiin.
      Keskustan päättäjien pitäisi irrottautua kokoomuksen linjasta, elleivät he sittenkin itse ole samalla asialla? Heillähän oli samat vaalirahoittajatkin.
      Nyt kaivataan vanhempien ja vastuullisten poliitikkojen julkisia mielipiteitä, Niinistön ja Kääriäisen lisäksi muidenkin.

    • Parin kulauttaja

      Tulella leikkimistä tämä touhu. Otetaan pois niiltä jotka ovat jo kuilun partaalla, eli työttömiltä. Jos tämä älyttömyys toteutuu, pahin seuraus voisi olla työttömyyden vielä kasvaessa laskusuhdanteen myötä, sisällissota. Sitähän tämä satan komitea ehkä salaa toivookin, sekavissa oloissa voidaan kansan omaisuus ryöstää ja ihmiset orjuuttaa helpommin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      63
      3884
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      205
      3466
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      238
      2932
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      71
      2499
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1879
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      4
      1542
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1537
    8. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      1
      1492
    9. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      50
      1444
    10. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1408
    Aihe