Seitsemän veljestä nykykielelle?

Moni vanha kotimainen klassikkokirja pitäisi kai jo kääntää nykysuomeksi. Lukukokemuksesta tulisi miellyttävämpi. Autenttista kieltä kaipaavat voisivat tietenkin yhä lukea sitä alkuperäisteosta.

Jos uusiksi kirjoittaminen tuntuu hassulta, niin muistakaa, että vieraskielisistä klassikkoteoksista on tehty vuosikymmenien ajan uusia, "modernisoituja" suomennoksia alkuperäiskäännöksen seuraksi. Näitä uusiosuomennoksia pidetään kulttuuritekoina.
6576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja toisaalta, voisihan myöskin uutuuskirjojen kieltä vanhettaa, saattaa ne A. Kiven kieltä muistuttavaan asuun, niin sitten kelpaisivat palvelutalojenkin asukkaille, ja muille "wanhan kansan" edustajille.

Äänestä

on "Seitsemän veljeksen" voima, ei itse tarina. Kielen vaihtelu kerronnan käänteiden mukaan ylevästä koomiseen ja realistiseen.

Seuraavaksi kai haluat modernisoida Kilven "Alastalon salissa"?

Suomennokset ovat eri asia, ne ovat jo valmiiksi tulkittuja ja tulkintaa voi aina muuttaa.

Äänestä
  • Myös nykykielessä on voimaa ja vaihtelua, ei vain vanhassa kielessä. Eli sikäli olen eri mieltä kanssasi.

    Alastalon salissakin voisi kirjoittaa uudelleen, mutta teos ei mielestäni ole vanhahtava kieliasultaan. Uudisversioon olisi muita syitä, joita minä en tässä aja.

    Suomennokset ovat aina tulkintaa (kuten alkuperäisteoksetkin kyseisessä ajassa), mutta uusien suomennosten syynä on yleensä kieliasun vanhuus. Mielestäni on hassua väittää, että vanha kirja suomennetaan uudelleen vaikkapa kolmannen kerran muka pelkästään uuden kääntäjän tekemän entistä paremman tulkinnan vuoksi. Normaalisti uusintakäännöksessä vain haetaan vallitsevan nykykielen helppoa luettavuutta.

    Äänestä

Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä vastaa erinomaisesti vaatimukseen klassikon modernisoinnista.

Äänestä
  • Niin tai Sami Garamin Seittemän broidii, nykystadin slangilla.

    Äänestä

  • Seitsemän veljestä on käännetty selkokielelle kuten saman kirjailijan Nummisuutaritkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pyörtänön sikiä kirjoitti:

Moni vanha kotimainen klassikkokirja pitäisi kai jo kääntää nykysuomeksi. Lukukokemuksesta tulisi miellyttävämpi. Autenttista kieltä kaipaavat voisivat tietenkin yhä lukea sitä alkuperäisteosta.

Jos uusiksi kirjoittaminen tuntuu hassulta, niin muistakaa, että vieraskielisistä klassikkoteoksista on tehty vuosikymmenien ajan uusia, "modernisoituja" suomennoksia alkuperäiskäännöksen seuraksi. Näitä uusiosuomennoksia pidetään kulttuuritekoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu