hei, olen kärsinyt jo useamman vuoden ajan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Varsinkin uusien tuttavien kanssa kokoontuminen esim.illanviettoon tuottaa paljon ahdistusta. Haluisin kuulla muitten ihmisten kokemuksia ja etenkin miten muut ovat käsitelleet tätä ongelmaa. Onko mahdollista päästä yli? Mitkä keinot ovat auttaneet muita jne?
sosiaalisten tilanteiden pelko
kukka
102387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisiko mahdollista että menisit tuollaisiin tilanteisiin jonkun hyvän ystäväsi kanssa, joka tietää tuon pelkosi? Luulisi että tuo pelko olisi helpompi kohdata jos ei tarvi olla siellä yksin?
Mulla samanlaisia ongelmia,inhottaa.Miten sulla se ilmenee?Mun ei tarvitse kun käydä kahvipöytään niin kohta tulee kamalan kuuma,eikä tee syödä/juoda mitään..ns.pakko päästä siitä tilanteesta pois etteivät muut huomaa.Nyt jo etukäteen jännitän tilanteita ja pelkään että se "kohtaus" tulee taas.
tuo on niiiiin(!) tuttua. ja se on äärimmäisen raskasta selitellä koko ajan muille miksi en tule esim. ruokailemaan yhdessä tms. tilanteeseen. Ja jos menee ko. tilanteeseen ja "saa kohtauksen" tuntuu että ihmiset katsoo että mikäs tuolle tuli ja sitten tulee entistä hirveämpi olo. en ole keksinyt mitään apua tähän. tosin syön kyllä propralia että pahin käsien tärinä katoaisi...mut tuntuu et sekään ei auta.. huoh.. :I
hei, mulla ilmenee ongelma melkeinpä samalla tavalla kuin sulla. Mäkin jännitän tilanteita jo etukäteen ja pelkään toisten reaktioita. Tuttuen kavereiden kesken ongelmaa ei yleensä oo,mutta uusien "jännien" ihmisten kanssa esim,just kahvipöytäs istuessa alan jännittään hiveenä. Tulee kuuma ja ei oikein osaa sanoo mitään ja usein punastun ilman syytä. Tulee tosi nolo olo.. ja on pakko päästää tilanteesta poissa mieluiten ennenku muut huomaa kuin vaikee on olla. Oon jo kuitenki jotenki oppinu elään asian kanssa enkä enää ota tilanteita niin raskaasti kun en itselleni mitään voi. Ois kuitenki ihanaa löytää joku apu tähän ongelmaan koska se haittaa sosiaalista kanssakäymistä muitten kaa usein paljonki. Miks en vaa voi olla normaali. Mitä sä sit yleensä teet kun sulle tulee vaikee tilanne eteen? Ootko sä puhunu sun kavereille asiasta ymmärtääkö ne? Tai ootko löytäny mitään mikä auttas?
pahinta on just se kun tuntuu ettei muut ymmärrä. eikä sellaset ihmiset jotka ei kärsi samasta ongelmasta pysty monesti tajuaan miks meillä on nii vaikeeta tietyis tilanteissa.. kavereille voi tietty kertoo ja ne yleensä ymmärtää.Inhottaa ku tämmönen asia rajottaa elämää, kun kummiski tuntuu et on muuten sosiaalinen tyyppi.
Erakkoluontooni ja sosiaalisiin vaikeuksiini kokeiltu keskusteluterapiaa ja lääkkeitä Aurorix, Moclobemid ratiopharm ja Fluoxetin. Näistä ei apua, päin vastoin varsinkin Aurorix ja Moclobemid vain pahensivat oireita ja yöunet menivät täysin.
Avun olen saanut sittemmin luovasta taideterapiasta ja lääkkeestä nimeltä Klotriptyl Mite.
Jos nyt haluu tästä ongelmasta jollekkin porista ja tosissaan hankkia apua, niin mistä sitä kannatta lähtä hakemaan? Oon kyllästyny jankkaan omassa mielessäni tätä asiaa ja ois aika varmaan hankkii apua kun tää ei ittestään häivy.
Kävin useammalla yksityisellä lääkärillä (neurologeja, psygologeja) ilman tulosta. Sitten yritin terveyskeskuksen kautta keskussairaalaan tutkimuksiin, tuloksetta (1,5 vuoden jonot aikuispuolelle ei-akuutissa tapauksessa). Sitten painelin mielenterveyskeskukseen numero yksi, tarjottiin terapiaa. Kävin terapiassa vuoden, enkä kokenut siitä hyötyväni. Sitten etsin itse tietoa Netistä - sosiaalisten pelkotilojen lääkityksestä. Kerroin ongelmistani sukulaislääkärille, joka määräsi Aurorixia ja sittemmin Moclobemid ratiopharmia. Nämä lääkkeet eivät toimineet. Marssin mielenterveystoimistoon numero kaksi, enkä saanut aikaa. Sain ajan lopulta ko. mielenterveystoimiston psykiatrian erikoislääkärille, kun kolme viikkoa jaksoin sinnikkäästi toimistoon soitella. Tämä lääkäri oli ja on tosi symppis ja paneutui asiaani kunnolla. Tehtiin tarvittavat tutkimukset ja määrättiin toimiva lääkitys. Lääkityksen voimalla uskaltauduin taideterapiaan, joka on vapaamuotoista ja ryhmässä tapahtuvaa. Ilmoituksen näin paikallisessa sanomalehdessä sivulla, jolla erilaiset yhdistykset ja järjestöt ilmoittelevat toiminnastaan.
Mulla ilmenee ongelma oksettavana tunteena, jos joudun ruokailemaan/kahvittelemaan muualla kuin kotona..syön oireisiini tarvittaessa xanoria ja propralia.. sekä käyn sosiaalististeiden pelkojen terapiassa. Xanor on ainut mikä on auttanut rauhoittumaan näissä tilanteissa.
Mulla samoja juttuja. Olen keskittynyt esim. yhteen ihmiseen siinä aluksi ja aloittanut small talkin. Voi jutella tai todeta ihan arkipäiväiväisiä vaikka juuri ko. tapahtuman luonteesta jotain jne. Kun huomaa, että tästähän tämä niin se auttaa heti. Ja voi aktiivisesti seurata mitä muut tekee, se on jo mukanaolon osoitus vaikkei suuna päänä olisikaan. Tällasta.