halla-ahon törkeät

Jos joku pitää halla-ahon kirjoituksia törkeinä niin kertoo lukijan huonosta äo:sta.
Halla-ahon tekstit ovat teräviä, kriittisiä, kantaaottavia, hiukan aggressiivisiakin, törkeitä ne eivät ole.

Asioihin tiukasti kantaa ottaminen on ihan luonnollista, se vaatii rohkeutta ja vahvaa näkemystä. Mikäli politiikassa ja ylipäätään kaikessa ei otettaisi kantaa havaitsemiin epäkohtiin, ei tarvittaisi kuin yksi puolue.
Kyse on hyvin paljon henkilökohtaisesta mielipiteestä ja vakaumuksesta, kaikkien ei todellakaan tarvi olla samaa mieltä. Ei edes Halla-ahon Jussin.

Suomessa on laki, jos Jussi syyllistyy lain rikkomiseen, se tulee näyttää toteen. Jos Jussin ääni halutaan vaientaa ilman että hänet todetaan syylliseksi, ei suomessa toteudu sanan- ja ilmaisunvapaus...

Jos tosiasioiden ja mielipiteiden lausumista pidetään törkeänä ja yhteiskuntavastaisena kuulostaa ihan samanlaiselta kuin augusto pinochetin aikainen chile...

Jopa mamut sanovat että on hyvä kun näistä asioista viimein puhutaan. Kaikkia tulee kuunella tasapuolisesti jotta saataisiin syntymään ratkaisuja. Vai onko niin että väestön 5% tuki on merkityksettömämpää kuin 5% maahanmuuttajien määrä? Hyssyttelyn aika on ohi!
9401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitää uskoa, mitä rotutohtori sanoo, muuten voi joutua älyn suhteen huonoihin kirjoihin. Halla-aho on mm. epäillyt Saharan eteläpuolella asuvien ja muslimien älykkyyttä. Onko Barack Obamakin keskinkertainen lahjoiltaan vaiko harvinainen poikkeus?

Jos pistettäisiin Halla-aho ja Obama älykkyystestiin, kumpaa veikkaat voittajaksi?

Äänestä

http://www.freebok.net/books/Tesoma/view.html

Valitse sieltä "kirjoita vieraskirjaan", ja lue taho-kohdasta mitä vaihtoehtoja Halla-Aho on sinne kirjannut.

Ovat mielestäni sekä törkeitä että rasistisia.

Äänestä
  • Samaisesta "totaalista sotaa"-kokoelta selviää että Halla-Aho ei kuitenkaan todennäköisesti ole rasisti, koska tekee pilaa muutaman tunnetun natsin kustannuksella.

    En kuitenkaan ihmettele että noiden tekstien perusteella joku voisi päätyä siihen tulokseen että H-A kannattaa rasismia.

    Äänestä

  • myös: kirjoitti:

    Samaisesta "totaalista sotaa"-kokoelta selviää että Halla-Aho ei kuitenkaan todennäköisesti ole rasisti, koska tekee pilaa muutaman tunnetun natsin kustannuksella.

    En kuitenkaan ihmettele että noiden tekstien perusteella joku voisi päätyä siihen tulokseen että H-A kannattaa rasismia.

    Nettisivujaan, jos kerran kaikki on ok.?
    Tekeekö Soini hänestäkin pelkän Wätyksen?

    Äänestä

  • putsaa vauhdilla kirjoitti:

    Nettisivujaan, jos kerran kaikki on ok.?
    Tekeekö Soini hänestäkin pelkän Wätyksen?

    ...kuin miksi Juicen Mussolini Perusdiini-kappaletta ei enää pahemmin soiteta.

    http://sanoitukset.blogspot.com/2007/05/juice-leskinen-mussolini-perusdiini.html

    Jotkut eivät ymmärrä sarkasmia, tai vain kuulevat osan kappaleesta ja suuttuvat - niinpä tuota ei uskalla enää moni kanava soittaa, kun tulee valituksia. Aivan niinkuin Halla-Ahon kirjoitusten kohdalla: jos luet vain palan, niin helposti jää sellainen vaikutelma että mies on umpirasisti.

    Kuten Juice itse sanoi: "Tietenkin olen rasisti, vihaan kaikkia rotuja."

    Halla-Aho kirjoittaa ajoittain todella törkeää tekstiä, mutta se on lähinnä kieli poskessa-periaatteella kirjoitettua. Harmi vaan että jotkut pikkunatsit eivät tajua huumoria, vaan ottavat nekin jutut tosissaan.

    Äänestä

  • Sinulta taisi jäädä huomaamatta se sarkastinen asenne, jolla Halla-Aho käsittelee aihetta liittyen 'Totaalista sotaa!'-teokseen.

    Itse en ole teosta edes vilkaissut, mutta oletan, että nämä taho-kohdassa olevat vaihtoehdot on poimittu nimenomaan sieltä. Eli kyseessä on Lehdon ja von Grewendorpin esittämiä ilmaisuja. Huumorimielellä edelleen.

    Äänestä

  • syystä... kirjoitti:

    ...kuin miksi Juicen Mussolini Perusdiini-kappaletta ei enää pahemmin soiteta.

    http://sanoitukset.blogspot.com/2007/05/juice-leskinen-mussolini-perusdiini.html

    Jotkut eivät ymmärrä sarkasmia, tai vain kuulevat osan kappaleesta ja suuttuvat - niinpä tuota ei uskalla enää moni kanava soittaa, kun tulee valituksia. Aivan niinkuin Halla-Ahon kirjoitusten kohdalla: jos luet vain palan, niin helposti jää sellainen vaikutelma että mies on umpirasisti.

    Kuten Juice itse sanoi: "Tietenkin olen rasisti, vihaan kaikkia rotuja."

    Halla-Aho kirjoittaa ajoittain todella törkeää tekstiä, mutta se on lähinnä kieli poskessa-periaatteella kirjoitettua. Harmi vaan että jotkut pikkunatsit eivät tajua huumoria, vaan ottavat nekin jutut tosissaan.

    Sanovatko pikkunatsit sen jota Halla-aho oikeasti tarkoittaa mutta ei uskalla sanoa - jättäen siis likaisen työn tyhmemmille ihailijoilleen. Hänen olisi ihan helppoa ojentaa vieraskirjaansa kirjoittavia avoimia rasisteja - miksi hän ei sitä tee?

    Äänestä

Miksi tuo rasisti-poju ei uskaltanut mennä televisioon vastaamaan omista törkeän rasistisista kirjoituksistaan?

Äänestä
  • Niin, miksi? Noidatkit pistettiin tilille veljeilystä saatanan kanssa.

    Nopeasti joku ostaan bensaa Teboilin tarjouksesta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kirjoitukset kirjoitti:

Jos joku pitää halla-ahon kirjoituksia törkeinä niin kertoo lukijan huonosta äo:sta.
Halla-ahon tekstit ovat teräviä, kriittisiä, kantaaottavia, hiukan aggressiivisiakin, törkeitä ne eivät ole.

Asioihin tiukasti kantaa ottaminen on ihan luonnollista, se vaatii rohkeutta ja vahvaa näkemystä. Mikäli politiikassa ja ylipäätään kaikessa ei otettaisi kantaa havaitsemiin epäkohtiin, ei tarvittaisi kuin yksi puolue.
Kyse on hyvin paljon henkilökohtaisesta mielipiteestä ja vakaumuksesta, kaikkien ei todellakaan tarvi olla samaa mieltä. Ei edes Halla-ahon Jussin.

Suomessa on laki, jos Jussi syyllistyy lain rikkomiseen, se tulee näyttää toteen. Jos Jussin ääni halutaan vaientaa ilman että hänet todetaan syylliseksi, ei suomessa toteudu sanan- ja ilmaisunvapaus...

Jos tosiasioiden ja mielipiteiden lausumista pidetään törkeänä ja yhteiskuntavastaisena kuulostaa ihan samanlaiselta kuin augusto pinochetin aikainen chile...

Jopa mamut sanovat että on hyvä kun näistä asioista viimein puhutaan. Kaikkia tulee kuunella tasapuolisesti jotta saataisiin syntymään ratkaisuja. Vai onko niin että väestön 5% tuki on merkityksettömämpää kuin 5% maahanmuuttajien määrä? Hyssyttelyn aika on ohi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu