Ministeri Pekkarinen ei voinut pienentää överiksi mennyttä valtion omistuksessa olevan yhtiön johtajan optiota, kun oli sopimus.
Hyssälä voi ottaa työttömän suusta niukan toimeentulon pois, vaikka ammattiliiton jäsesopimuksen solmimisen yhteydessä on sovittu päivärahan määrästä ja kestosta.
Aikana jolloin valtion tuella rakennetut yhtiöt tuottavat työttömiä entisten lisäksi ja veroja alennetaan rikkailta, poljetaan osaa kansaa ahdinkoakin alemmaksi.
Pitkäaikaistyöttömät ovat jo nähneet ja kokeneet yleisen halveksunnan ja syrjinnän, olleet huovutus- ja muilla huu-haakursseilla työllistyäkseen. Hallituksen on helpompi ottaa kasvavalta työttömien joukolta, kuin tarjota heille ihmisarvoista työtä ja toimeentulon antavaa palkkaa. Tämä osoittaa kuinka hallitsijamme ovat vieraantuneet kasalaisen arjesta. Työttömillä on nyt näytön paikka tulla nähdyksi ja kuulluksi ihmisenä ja tasaveroisena kansalaisena.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainoa asia, jota puolueet pelkäävät on äänestys. Työttömien on siis unohdettava Kokoomus ja Keskusta seuraavissa eduskuntavaaleissa ja se on tehtävä puolueille selväksi. Vain oman aseman menetys pelottaa heitä.