Idiootti isänä ?

kujakolli

Miksi isä hylkää lapsensa kun vanhemmat eroaa ?

Ei ole kymmeneen vuoteen pitänyt minkäänlaista suoraa yhteyttä tai muistanut tai kysellyt kuulumisia.

Ei osoittanut kiinnostuta tai tukea opiskeluihini tms. Taloudelliset mahikset hänellä on, henkisiä en osaa arvioida.

17

1404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paska isä

      On varmaan niin vittumaiset lapset olleet, että ei isällä paljo enää kiinnosta.
      Lasten syntymän aikoihin ne suurin osa avioeroista tulee.

      Ei kannata tehdä lapsia.

      • kujakolli

        Ei kai niin kannataisikkaan kun ei huvita pidempään katella. Meistä toinen oli kolmen ja toinen yli kymmenen.

        Ei vaan välitä niin se vaan on.


    • Mom23

      Et ole ainut, jonka isä on idiootti. Jos yhtään helpottaa.
      Olen omille lapsilleni sanonut, että sitten kun teillä on lapsia tiedätte kuinka tärkeitä molemmat vanhemmat ovat.
      Avioerossa ei pitäisi erota lapsista, mutta valitettavasti jotkut tekevät näin.
      Itseään ei ainakaan kannata syyttää, eikä oikein muitakaan. Kyllä jokainen edestään löytää minkä taakseen jättää, usko pois.
      Iloa opiskeluun,nauti nuoruudestasi ja kerro isällesi miltä tuntuu.

      • afsdag

        Mitähän se ÄITI on tehnyt, voe elämä. Äiti haukkunut isän varmaan niin alas että hän ei ikinä aio enää tuntea häntä eikä olla noin vittumaisen olion lähellä. Sääästää itseänsä ettei turhaan ole vihainen eikä tule pahoja muistoja


      • afsdag
        afsdag kirjoitti:

        Mitähän se ÄITI on tehnyt, voe elämä. Äiti haukkunut isän varmaan niin alas että hän ei ikinä aio enää tuntea häntä eikä olla noin vittumaisen olion lähellä. Sääästää itseänsä ettei turhaan ole vihainen eikä tule pahoja muistoja

        Lapset on aivan sama, jos et osaa käyttäytyä. Laitammehan koko firman boikottiin jos siellä myydään kusetettua tavaraa


      • isäksi oletkin
        afsdag kirjoitti:

        Lapset on aivan sama, jos et osaa käyttäytyä. Laitammehan koko firman boikottiin jos siellä myydään kusetettua tavaraa

        Ohhoh, ottiko kersat susta mallia ? Ei tartte peiliä syyttää jos naama on vino -.-


      • kujakolli
        afsdag kirjoitti:

        Mitähän se ÄITI on tehnyt, voe elämä. Äiti haukkunut isän varmaan niin alas että hän ei ikinä aio enää tuntea häntä eikä olla noin vittumaisen olion lähellä. Sääästää itseänsä ettei turhaan ole vihainen eikä tule pahoja muistoja

        Olin jo sen ikäinen että yritin ite pitää yhteyttä ei sitä kukaan yrittäny estää.

        Nykyään ei tuu mulle mieleenkään pitää yhteyksiä, oon kuullu sen verran kavereilta faijan kertomia mukatotuuksia.

        Mut ei se mikään isä oo. Joka äijä pystyy siittämään mut kaikista ei ole isäksi.


    • isäpuoli

      Joo oman isäni näin ekan kerran ollessani 15v. Onneksi sain elämääni maailman ihanimman isäpuolen, rauha hänen muistolleen. Ikävä on miestä joka jaksoi rakastaa minua niin kuin omia lapsiaankin. hyvää isänpäivää kaikille isäpuolillekin :-)

    • haamuharri

      Kaiken maailman ääliöt täälläkin kirjottelee, olen itsekkin huono isä niinkuin voi täältä lukea mut kaikkein viimeiseksi se on lasten tai äidin vika. Mä näen sen vian joka päivä kun katon peiliin mut haluaisin olla vielä hyvä isä jos vaan tietäisin ja uskaltaisin tehdä jotain!

    • lolololololo3

      lol

      lol

    • Erään miehen poika

      Minulla oli idiootti isä. Hävettää että meissä on niin paljon samaa näköä ja on surullista että olemassaolollani äitini muistaa isäni joka kerta kun minua katsoo. Ei hän sitä sano, mutta kyllä sen näkee siitä tavasta jolla hän katsoo.

      Isä jätti meidät kun olin alta kymmenen vuotta, sekoili ja suorastaan vittuili yh-äidilleni ja se puolestaan vaikutti myös meihin lapsiin, kun äiti oli täysi hermoraunio isän takia. He jopa yrittivät uudestaan, mutta vuoden päästä isä taas jätti meidät.

      Paha saa palkkansa, kaikki se sekoilu ja riehuminen joka täytti isän "uuden ja upean" elämän otti veronsa. Nyt hän on sairas ja sanoo katuvansa tekojaan. Eipä se meitä lapsia enää auta. En uskaltaisi koskaan tavata häntä kasvotusten, koska hän on niin epätasapainoinen ja raivonsa vietävissä että pelkäisin hänen tappavan minut jos sanoisin väärän sanan.

      Se isä jota lapsena rakastin hylkäsi minut ja tilalla on.. Vaan joku tuntematon mies. Tältä se minusta tuntuu. Voitte haukkua hirviöksi, niin tämä "isäkin" on minulle tehnyt, mutten vain pysty antamaan enää mahdollisuutta sellaiselle joka pitää ihmissuhteensa koossa manipuloinnilla ja pelolla.

      • vaikeita nämä

        Mun isäni teki samoin äidilleni. Jotain häikkää mt-puolella. Epäilen kasvainta.
        Vittumainen ukko, kiusaa minuakin välillä. Säälin häntä toisinaan.


      • Isänsäpoika
        vaikeita nämä kirjoitti:

        Mun isäni teki samoin äidilleni. Jotain häikkää mt-puolella. Epäilen kasvainta.
        Vittumainen ukko, kiusaa minuakin välillä. Säälin häntä toisinaan.

        Isäni on ihan muuten vaan idiootti.


    • Realismia

      Jospa vaikka kysyisit isältäsi, mitä äitisi teki sen eteen, että hän hylkäsi sinut.

    • Hyvien lasten äiti

      Minkähän vuoksi niin monet naiset valitsevat lapsilleen idiootin isäksi?

      • Niukka valinnanvara

        ei ole muita.


      • Kyselee hän?
        Niukka valinnanvara kirjoitti:

        ei ole muita.

        Siirtyykö siis idiotismi isältä pojalle?

        Eikö ole kamalaa kasvattaa tulevaa idiootti-isää?

        Onko mitään tehtävissä, jos geeneissä on jo vahva idiootti-isäaines mukana?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe