Hyväksyykö maaseutu homot kaupunkia helpommin?
Seksuaalinen tasa-arvo on vuosien aikana parantunut, mutta homoseksuaalisuus jakaa edelleen mielipiteitä. Kaapistakaan ei ole helppo tulla ulos, ellei yhteisö ja perhe hyväksy asiaa. Asiasta kertominen voi olla vaikeaa.
Risto Kuusiston dokumentti kertoo homoparista maatilalla
Dokumentin suomalainen miespari - 30-vuotias maanviljelijä Jyrki Meriläinen ja 22-vuotias maatalouslomittaja Simo Jurmu - ei pakoile yhteisöä eikä piilottele homouttaan. Pari asuu Pohjanmaalla, tuhannen asukkaan Ullavassa.
-Toki homous saattaa pelästyttää, kun homopari esitellään tavallisena ihmisenä ilman leimaa otsassa, sanoo Risto Kuusisto.
Naapuri voi yllättyä siitä, että äijämäinen mies, joka tekee työtä kädet sonnassa,( hyi ja kalu on kans sonnassa kepuleilla) onkin homo.
Onkohan niin, että maaseudulla ei ole varaa lokeroida ihmistä seksuaalisuuden perusteella, vaan maaseutu on myönteisempi homoja kohtaan, pohtii Risto Kuusisto.
Kundit ovat saaneet turvallisen ja kokonaisvaltaisen kasvatuksen, jota ei voi kuin ihailla.
Isät kertovat rohkeasti armeijassa kohtaamisista homoista.
Pojilla on itseluottamusta ja uskallusta ”elää ihtenä”.
Kun rohkeasti myöntää, mitä on, niin ei muillakaan ole mitään sanomista, sanoo dokumentin 30-vuotias Jyrki Meriläinen navettatöittensä lomasta.
Homous on ensisijaisesti sitä, että ihastuu, rakastuu ja kiintyy samaa sukupuolta olevaan keskustalaiseen maajussiin.
Hyh Hyh ,, mutta tämähän on ollut tiedossa että maatilojen aikamiespoikakeskustalaiset on suurin osa homoja,,,

Vastaukset 1
Vanhimmat
Homppeli Kuusisto oli Siltsun gay-boatissa ku se meinas upota :)