EU-Suomi etääntyy ihmisten inhimillisistä tarpeista. Ihminen niin vauva kuin vaarikin silloin kuin ihminen joutuu avun tarvitsijaksi alkaa olla, luku, numero, jolloin heidän ajankohtaiset tarpeet eivät huoleta, kiinhosta niitä joiden tehtäviin kuuluisi huolehtia kansalaisten perustarpeista.Lainsäädäntö sanoo "pyritään järjestämään" se antaa siis laillisen mahdollisuuden puoluepolittisten päätösten valintojen tekemiselle joka on jo nyt näkyvissa, käytäntönä kunnissa.
Yhä useampi EU-maiden kansalainen on työtön, asunnoton, vailla terveydenhoito palveluja,jopa lukutaidoton, toisinsanoen u l k o p u o l e l l a yhdenvertaisten oikeuksien joiden toteuttamiseksi EU on sitoutunut.
EU valvoo ja määrää asioita joista jäsenmaiden kansalaiset ja pienyrittäjät kärsivät.
EU-ssa valtaa käyttävät jäsenmaiden edustajat pitävät itseään yläluokkaan kuuluvina päättäjinä edustaen joiden päätöksistä hyötyy pieni vähemmistö jonka muodostavat suurituloisimmat 10% eurokansalaisista.Seuraava
10% SUURITULOISISTA VIRKAMIEHISTÄ ON PALKKATASOSSA JOTKA MUODOSTAVAT RASKAIMMAN OSA VERONMAKSAJUIEN HOIDETTAVISTA.
10% ON HIEMAN PIENEMPIPALKKAISIA VIRKAMIEHIÄ ja
30% eu-kansalaisista tulee jotenkuten toimeen,
ollen velkaorjuudessa edellä mainittujen liikarahojen lainaajina. Eli hyvätuloisten rahastettavina, siis tuon n.kolmanneksen pitäisi saada työstään niin paljon palkkaa tai veroetuja, että nuo rahanomistajat tienaisivat jokaisesta työpanoksesta, kaikkialla.(laina-järjestelmillä)
30% onkin nälkärajalla syrjäytettyjä
10 % on huonoissa olosuhteissa vailla ihmisarvoista elämää.
ITSENÄISYYSPUOLUE ASETTAA EUROVAALEIHIN EHDOKKAITA ja PYRKII VAIKUTTAMAAN valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseksi Suomen kansalle ja ainakin ihmisarvoisen elämänlaadun valvomiseen kaikille ihmisille.
Vapaamuotoisen mielipiteen olen kirjoittanut mutu tuntumalla joka poikkeaa hivenen tilastoista mutta todellisuus voi olla ihmisten kannalta synkempikin.
aune mänttäri.
http://yle.fi/uutiset/24h/id107021.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
AUNE MÄNTTÄRI MUISTETAAN HYVISTÄ AJATUKSISTA
KAUNIISTA KUKISTA
SUOMI KÖYHTYY!
Tuottava työ käy vähiin Suomessa, raha, kansakunnan varallisuus imuroidaan pois ulkolaisten tuotteiden, palvelujen muodossa.
miäs myö sitte syyvää kun ei sua halevempoo ostoo.
oesko tuo ieuu niinkää paha
Hienoa, että IPU on mukana eurovaaleissa ensi kesänä.
Toivottavasti suomalaisten silmät jo aukeavat.
Olisi hienoa, jos viimein saataisiin Brysseliin joku, joka suorin sanoin ajaisi Suomea ulos EU:sta.
Kepussa ja demareissa ehdokkaina olevia huijareita ei ainakaan pidä äänestää.
MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä pyrkii europarlamenttiin.
Miksi raha kierrätetään EU.n kautta, Miksi ei tehtäis itse työtä, itse päätettäis asioista.
EU.avustukset, rahastojen projektit, ruoka-apu jne. ovat alistavia. Niinden tarkoitus on luhistaa oma aloitteisuus. Niiden kautta valvotaan ,että rahat Suomesta imuroidaan pois.
Korkeastikoulutetut muuttavat pois Suomesta ja se on erityiseno tuhoisaa.
Päättäjät jotka elävät erilaisessa elintasossa kuin kansa eivät näe eivätkä kuule ,eivätkä halua muutostamaan koska he jo 1980 luvulla kokoomuksesta- kommunisteihin ovat omaksuneet Neuvostoliiton malli " kaikille ei riitä, kaikille ei anneta, eivät kaikki tarvitse olla samaa mieltä, hoidamme asiat niiden kanssa jotka ovat meidän kanssa samaa mieltä"
Näin muuten lausui TV.ssä Presidenttinä ollessaan Mauno Koivistokin SDP.
SDP on hoidellut asioita sanoen" hyvähän se on kun saavat senkin verran"
Sanonta on punaporvareiden käytössä tänäkin päivänä niin Suomalaisista puhuttaessa, kuin kehitysmaiden ihmisten oikeuksista puhuttaessa.
Maanviljelijöiden ja pienyrittäjien huijaus on osoittautunut suoranaiseksi ihmisoikeus kysymykseksi, niin törkeää se on ollut
Härmälä sanoi 1994:
”Mielestäni valitsemalla Unioniin liittymisen valitsemme samalla kehityksessä
mukanaolon, dynamiikan ja avautumisen politiikan. Kieltäytymällä jäsenyydestä
meitä kohtaa tietty eristäytyminen ja paikoilleen jämähtäminen.”
http://ipu.fi/eumuseo/eu_museo1.html