Olen kohta 17v. täyttävä tyttö ja sain muutama päivä sitten tietää olevani raskaana. Mä olen aivan järkyttynyt, en voi tajuta asiaa. Olen vain itkenyt ja itkenyt, enkä ole saanut ajateltua mitään muuta kuin lasta. Ahdistaa niin että oksettaa. En tiedä mitä tehdä.
En toipuisi abortista, mutta en tiedä pärjäisinkö lapsen kanssa. Adoptiota en halua. Sairastan lievää masennusta ja olen ahdistunut ja paniikkihäiriöinen. Ehkä lapsi kuitenkin voisi pelastaa mun elämän? Tai tuhota sen?
Kukaan ei tiedä vielä raskaudesta, eikä lapsen isä 100% varmuudella jää kuvioihin jos pidän lapsen. Vanhemmat heittäisivät mut varmasti ulos. Mihin mä sitten menisin?
Mulla ei ole tuloja ja opiskelutuki tulee olemaan pieni. En mä pärjäisi rahallisesti.
Mitä mä teen? Haluiaisin toisaalta niin pitää lapsen, mutta ei mulla ole minkäänlaisia valmiuksia kasvattaa sitä ja mua pelottaa ihan vietävästi.
En toipuisi abortista, mutta en tiedä pärjäisinkö lapsen kanssa. Adoptiota en halua. Sairastan lievää masennusta ja olen ahdistunut ja paniikkihäiriöinen. Ehkä lapsi kuitenkin voisi pelastaa mun elämän? Tai tuhota sen?
Kukaan ei tiedä vielä raskaudesta, eikä lapsen isä 100% varmuudella jää kuvioihin jos pidän lapsen. Vanhemmat heittäisivät mut varmasti ulos. Mihin mä sitten menisin?
Mulla ei ole tuloja ja opiskelutuki tulee olemaan pieni. En mä pärjäisi rahallisesti.
Mitä mä teen? Haluiaisin toisaalta niin pitää lapsen, mutta ei mulla ole minkäänlaisia valmiuksia kasvattaa sitä ja mua pelottaa ihan vietävästi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lapsi tuskin pelastaa tai tuhoaa elämääsi. Sinä itse sen sijaan voit sen tehdä ja samalla lapsenkin elämän.
Harkitse tarkoin voimavarasi ja mahdollisuutesi, jotka kertomasi perusteella eivät, ainakaan nyt, ole kovin suuret.Mieti, mitä voit lapselle tarjota.Ilman lapsen isän ja perheesi tukea, vailla asuntoa ja toimeentuloa.
Nyt ajattelet vain, että miten itse pärjäisit. Avainkysymys kuitenkin on, että miten tuleva lapsi pärjäisi sinun kanssasi. Tämä on asia, jota et kokeilumielessä voi toteuttaa nähdäksesi, vaan se pitää järkevästi ja vastuuntuntoisesti harkita nyt.
Onko sinulla ketään luotettavaa kokeneempaa ihmistä lähipiirissäsi, jolle voisit uskoutua ja jolta voisit saada tukea. Vältä uskovaisia fanaatikkoja kuitenkin.
Kerroit, ettet toipuisi abortista. Perustuuko käsityksesi uskonnollissävyiseen syyllistämiseen ja moralisointiin, jota näillä palstoilla paljon viljellään?
Olin 18-vuotias kun aloin odottaa esikoistani. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta tilanteeni oli sinällään hyvä, että poikaystäväni ja perheeni tukivat minua.
Ymmärrän, että harkitset myös aborttia, mutta miksi et pidä adoptiota vaihtoehtona?
Masennukseen ja paniikkihäiriöön on onneksi lääkkeitä, mutta niitä ei kai suositella käytettävän raskausaikana.. Mutta viimeistään vauvan syntymän jälkeen saisit siihen asiaan apua.
Raha on varmasti tilanteessasi tiukoilla, mutta sen suhteen selviäisit kyllä. Kun teet sosiaalitoimistossa joka kuukaudeksi toimeentulotukihakemuksen, saat avustusta välttämättömiin menoihin. (Ruoka, vuokra, sähkö...) Ainakin joissain kunnissa lapsen syntymä oikeuttaa myös jonkinlaiseen "apurahaan". Vaikka eihän se sossun luukulla käyminen mitään mukavaa ole, mielestäni se on väliaikasena ratkaisuna oikeutettu, etenkin uutta veronmaksajaa kasvattaessa. :) Lapsen välttämättömistä hankinnoista voi selvitä hyvinkin edullisesti kun ostaa vaatteita ja tarvikkeita käytettynä. Vauvan isäkin on tietysti elatusvelvollinen, mutta siitä asiasta en osaa enempää sanoa...
Eniten minua huolestuttaa tilanteessasi se, että olisit yksin, ilman tukiverkostoa. Silloin jaksaminen on vaikeaa, vaikka muut asiat (raha, asuminen) olisivatkin kunnossa. Onko sinulla hyviä ystäviä / sukulaisia jotka voisivat auttaa tarvittaessa? Suosittelisin, ettö kertoisit raskaudesta vanhemmillesi. Ehkä he eivät suhtautuisikaan niin negatiivisesti? Myös poikaystäväsi olisi hyvä olla tilanteen tasalla, mutta älä anna hänen painostaa itseäsi mihinkään suuntaan. Äläkä kenenkään muunkaan! Sinä teet omat ratkaisusi.
Haluaisin vielä sanoa, että äitiyteen kasvetaan. Se vaatii omistautumista ja lapsen tarpeiden ensimmäiseksi laittamista, mutta sen oppii. Rakkaus omaan lapseen on jotain ihan uskomatonta...
Kerrothan kuulumisiasi? Voimia.
Heippa!
Itse olen heinäkuussa täyttänyt 17 vuotta ja kohta meillä onkin jo laskettu aika. 8.12 siis.
Niin kuin sulla,mulla ei ole mitään tuloja,koulu kesken yms. mutta silti olen pärjännyt tosi hyvin. Ja meillä on kaikki tarpeellinen vauvalle..
Poikaystävä on mukana kuvioissa ja sen perhekkin auttaa paljon..
Oma perhe suhtautu niin että äiti oli ekan viikon ajan sitä mieltä että abortti on ainoa vaihtoehto.. kun kerroin että meinataan pitää vauva niin hän tyytyi siihen.. ja nyt joka päivä ollaan yhteydessä ja tavataan niin usein kun mahdollista.ja isä vaan onnitteli.
ite muutin poikaystävän luo,nyt viime elokuussa.
Ja kyllä sä saat rahaa.. heti et välttämättä saa sossusta rahaa,mutta ne voi velvoittaa sun vanhemmat maksamaan sulle kuukaudessa sovitun määrän niin että pärjäät varmasti,koska ne on sun virallisia elättäjiä kunnes oot 18v. sitte ku vauva on syntyny ni sossusta saa rahaa,saat äitiyspäivärahan ja lapsilisän ja mahollisesti voit hakea asumistukea.. ja kämppää voit kunnalta pyytää,tai sossusta.. koska kunta antaa tosi helposti lapsiperheelle halvan ja hyvän kämpän :)
Ymmärrän et harkitset aborttia,onhan se luonnollista.. ja se varmasti kannattaakin jos halua joka vkl ryypätä ja jos haluat polttaa tupakkaa koko ajan..
Lapsi vaatii paljon,mutta se antaa myös hemmetisti.
Ja se antaa jo ennen kun on syntynyt. kaikki potkut ja liikkeet mitä tuntee odotus aikana,on ihaninta ikinä. ja se on jotain niin ihanaa kun huomaa että itsellä on päällä suojeluvaisto tätä pientä ihmistä kohtaan,omaa lastaan..
ja ainahan on adoptio.. ja suomessa lapset pääsee yleensä niin hyviin koteihin kun on tiukat kriteerit,ettei ainakaan siitä huolta että kävis huonosti lapselles..
Mut teet sen mihin itse koet olevas valmis :)
minä en vaihtais äitiyttä mihinkään!
jota sinun pitää harkita tarkasti. Minun mielestäni sinun ei kuitenkaan pitäisi miettiä asiaa yksin. Keskustele vaikkapa äitisi kanssa. Onlisiko hän valmis tukemaan sinua? Pelkäät, että he heittäisivät sinut ulos, mutta oletko sittenkään ihan varma? Monestihan ihmiset luulevat kaikenlaista, mutta kun asioita voidaan rauhassa miettiä, ne tuppaavat selviämään. Tai onko sinulla vaikkapa täti tai sisko, jolta voisit saada apua? Epäilen nimittäin, että tilanteessasi et pärjää yksin lapsen kanssa. Oikeastaan aika harva ihminen pärjää yksin äitinä, eikä kenenkään pitäisi joutua pärjäämään. Sinun kannattaisi myös keskustella asiasta neuvolassa ja pyytää sieltä tietoa, millaista apua voisit saada.
Jos päätät pitää lapsen, sinun täytyy hakea apua masennukseesi välittömästi. Kun lapsi on synytynyt, sinulla ei enää ole aikaa eikä voimavaroja keskittyä itsesi hoitamiseen. Lapsi tarvitsee sinut kokonaan, ja masennuksesi vie osan pois siitä, mikä kuuluisi lapselle. Senkin takia toisen ihmisen, kuten äidin, tuki olisi tarpeen. Asutko vielä kotona? Monet nuoret äidit elävät alkuajat lapsen kanssa vanhempiensa luona, jossa lapsesta ja siitä, että kaikki menee hyvin, on huolehtimassa useampi kuin yksi ihminen. Suosittelisin sinullekin tällaista ratkaisua, jos se vain on mahdollista, ja jos todella päätät pitää lapsen. Ota vastaan kaikki apu, mitä vain voit saada. On turhaa ylpeyttä kuvitella pärjäävänsä yksin, koska lopulta ei kukaan pärjää. Toivon, että saat läheisiltäsi tukea ja pystyt rauhoittumaan miettimään tätä asiaa kunnolla.
kukaan muu ei voi päätöstä tehdä kuin sinä itse. Kyseessä on sinun elämäsi. Yleensä lapsi ei pelasta miltään. Koska vauvat ei ole sellaisia söpöjä ja hymyileviä otuksia, niinkuin monet kuvittelevat ja pettyvät sitten kovasti ja masentuvat vauvan synnyttyä. Kun vauva onkin vauva ja koko ajan siinä, varsinkin eka vuoden ajan ja haluaa koko ajan jotain jne.
Kirjoituksesi perusteella tuntuu, että et ole valmis äidiksi vielä tässä vaiheessa ja koska adoptiota et halua, niin ei oikeastaa jää jäljelle muita vaihtoehtoja kuin raskauden keskettäminen. Ota yhteyttä terveyskeskukseen tai koulusi terveydenhoitajaan, siellä voit vielä jutellakin asiasta, jos et ole varma. tietyille viikoille asti keskeytys voidaan tehdä pllereillä.
Mä olin sua pikkusen nuorempana ekaa kertaa raskaana. Se meni kesken ennen 10ntä viikkoo, ennen ku ehdin päättää mitä teen, mut osaan vähän kuvitella minkälaiset ajatukset sun pääs täl hetkellä liikkuu. Abortti tuntui tosi julmalta ja jotenkin silleen et se on kuitenkin osa ittee mitä sä meet 'poistaa'. Toisaalta mullekaan ei siinä vaiheessa, kun tiesin odottavani lasta, ollut adoptio ollut edes vaihtoehto. Ei ketään voi vaan oottaa yheksää kuukautta ja antaa sit pois.
Tiedätkö miten pitkällä olet raskaana?
Mutta myös näin pari vuotta vanhempana ja elämää nähneempänä(mitä silloin kun olin itse raskaana) sanon myös sen, että kannattaa miettiä tarkkaan se, että pystytkö todella pitämään huolta jostakin toisesta ihmisestä...? Ei ole kyse rahallisesta puolesta, koska yleensä kaikki kuitenkin jotenkin järjestyy vaikka poikakaverisi ei pysyisikään kuvioissa (vaikka ensikodit, jos muuta tukea ei ympäriltä löydy, ja varsinkin jos olet alaikäinen vielä lapsen syntyessä, tai ehkä perheesi tottuu ajatukseen, jos aiot pitää lapsen, ja kuitenkin tulee vastaan.. ehkä jotain tukea irtoaa?)
Mutta mieti tarkkaan se todellisuus joka sinua kohtaa, kun lapsi syntyy. Itselläni oli silloin joku haave kuva, että toinen ihminen, kenestä voin huolehtia ja pitää huolta, korjaa sen kaiken sen ikävän mikä elämästä puuttuu. Mutta ei se lapsi ikävä kyllä oo mikäään pelastus vaan se tuo sulle vastuun toisesta ihmisestä kenestä sun pitää jaksaa pitää huolta ainakin seuraavat 20vuotta. Se että sä jaksat sen hoidon (joka päivä) vaipoista eskariin ja sen jälkeen läpi koulun... Henkinen puoli ja tuki verkosto ratkaisee enemmän kuin se, että tuleeko varallisesti toimeen lapsen kanssa. Tunnetko, että sulla on verkosto josta saat tukea ja että itse kestät kaikkea sitä mikä tulee lapsen mukana.
Mutta sanotaan myös se, että onneks täs maailmas on ihmisiä keillä on oma mutta silti sama kohtalo ja ihmisiä kenen kans puhuu. Tulet viel huomaamaan, että minkä ratkaisun tahansa teetkin, niin tässä maassa on ainakin se yks ihminen joka ymmärtää sua ja on ollu samassa tilanteessa. Mut mitä tahansa päätät niin kyllä sä jonkun viel varmasti löydät kuka ymmärtää sun tilannetta.
Mä oon ite nyt vähän vanhempi (20) Lapsi- ja nuorisotyöntekijä, ja nyt myös tiedän sen, et en olis ollut välttämättä valmis huolehtimaan toisesta 14vuotiaana. Se on sun kokonaan sun päätös pidätkö lapsen, mutta mieti, sen lisäksi että ajattelet lapsen tuovan elämääsi sen jonkin joka puuttuu, myös se, että tuot tähän elämään jonkun, jota sinun pitää pystyä tukemaan kasvussa ja kehityksessä itsenäisyyteen.
Jos sä yhtään aattelet pitäväs lapsen, niin mun neuvo on, että puhut sun poikakaverin kaa ja puhut sen jälkeen myös sun vanhempien kaa. Se on rankkaa mut se antaa sulle kuvan sun tilanteesta..
Sinuna tekisin abortin tollaisessa tilanteessa.
Aika rankasti arvostelette ja mielipiteenne esitätte. Ehkä mä en sitten ole valmis äidiksi. Päätin tekeväni abortin ja olla kertomatta asiasta kenellekään. Kiitos niille jotka yrittivät kannustaa.
mieltä, että sinun pitäisi keskustella asiasta jonkun läheisen aikuisen kanssa, vaikka päätyisitkin aborttiin. Jos ei muita löydy, voisit puhua vaikka kouluterveydenhoitajalle. Jos olet hoidossa masennuksen vuoksi, juttele asiasta terapeuttisi kanssa, jos taas et ole, suosittelen todella avun hakemista. Ja tämä ei ole mikään paha kommentti, vaan se ihan oikeasti kannattaa. Mihin tahansa ratkaisuun päädyt, asia kannattaa käsitellä kunnolla.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, päätös on sinun. Älä ainakaan anna kenenkään täällä pätevän tehdä päätöstä puolestasi! :D
Ja kuten edellinen painotti, pidä huolta itsestäsi. Voisi oikeasti tehdä hyvää jos nyt mahdollisimman pian pääsisit juttelemaan jonkun kanssa asiasta.
Ei kannata tehdä mitään hätikoityjä päätöksiä. Mä tulin kanssa nuorena raskaaksi, ja ajatus tuntui silloin ihan järkyttävältä. Olin kuitenkin joskus aikaisemmin kärsinyt vähän aikaa masennuksesta, ja aattelin etten antais itselleni anteeks jos tekisin abortin. Kävin psykiatrilla puhumassa asiasta, ja hän sanoi että jos on aiemmin ollut taipumusta masennukseen abortin teko olisi todennäköisesti aiheuttanut mulle syvän masennuksen, josta olis ollut todella vaikeaa selvitä.
Monet neuvoi mua tekemään abortin, varasin jo aborttiajankin muiden painostuksesta, menin sairaalaan ja oksensin, koska tajusin etten vois mitenkään tappaa mun mahassa elävää vauvaa. Tajusin raskauden edetessä, etten olis henkisesti toipunu kunnolla koskaan abortista. Aattelin että vaik olisin jäänyt esim.yksinhuoltajaksi, niin sekin olis ollu paljon parempi vaihtoehto mulle kuin abortin tekeminen.Olin raskauden ajan masentunu, mut kun vauva syntyi aloin piristymään ja olin niin onnellinen vauvasta.
Kaikki on mennyt tosi hyvin, olen saanut yliopiston käytyä, ja saanut hyvän duunin. Olen myös lukenut yliopistossa psykologiaa, ja voin alaa jonkin verran tunteneena kertoa, että oikeesti kannattaa miettiä tarkkaan.
Vaikka jotkut mun sukulaiset neuvoikin mua tekee abortin, niin ne on jälkeenpäin sanonu, että onneks en aborttia tehny. Että ei se olis kuitenkaan ollut hyvä ratkaisu. Mun poikaystäväni ei yhtään ymmärtäny silloin kun tulin raskaaksi et miksi haluan pitää lapsen siinä tilanteessa. Kuitenkin kun synnytys alkoi lähestyä, se alkoi olla tosi innoissaan, ja oli tosi onnellinen vauvasta. Nyt se n.puoli vuotta sitten alkoi höpöttää, että haluais lisää lapsia. Itselläki oli sellainen fiilis. Ja aattelin ettei mulle tuu ikinä vauvakuumetta, kun jollain kavereilla on esim. ollu. Mut sit kuiteski tuli sellanen olo et oikeesti ois ihana saada lisää lapsia. No alettiin sit yrittää, ja tulinki sit tosi nopeesti raskaaks, ja ollaan molemmat älyttömän onnellisia.
Toivon siis, että mietit sitä, että vaikka asiat tuntuu tällä hetkellä kaoottiselta, niin oikeesti jos sä sen lapsen teet, niin uskon ettet tule varmasti katumaan enää kun lapsi syntyy.