Kofeiinilla on monta sellaista ominaisuutta joiden perusteella voi sanoa, että se todellakin on maailman vaarallisin huume. Jos vertaamme sitä samaan puriinialkaloidiryhmään kuuluviin kokaiiniin ja heroiiniin, huomaamme sen eroavan niistä tavalla, joka tekee kofeiinista vaarallisimman näistä kolmesta riippuvuuden syntymiseen vaikuttavien tekijöiden kannalta tarkasteltuna.
- Kokaiinilla ja heroiinilla on vahva päihtymysvaikutus, samoin vaikutuksen päättyessä seuraa selvästi koettava “krapula”.
- Kofeiinin päihtymysvaikutus on heikko, jotenkin lääkkeenomainen, eikä se aiheuta jälkioireita. Jo yksi kupillinen kahvia kolmena peräkkäisenä päivänä voi kuitenkin aiheuttaa neljäntenä vieroitusoireita. Oireet ovat niin heikot, ehkä vain kevyt päänsäryn aavistus, että sitä ei osaa yhdistää kahviin, tulee vain mieleen, että voisi juoda kupposen, ja siitä se alkaa.
- Käytön alussa kofeiini piristää, vaikutus kääntyy jatkuvassa käytössä huomaamatta siten, että aamuannoksella saa aivot käyntiin, päiväkahvi rauhoittaa, ja iltakahvi antaa rauhallisen yöunen. Tilanne kehittyy niin hitaasti, että sitä on mahdoton havaita.
- Kofeiinin psyykkiset vaikutukset kehittyvät yhtä hitaasti, luovuus katoaa, samoin aloitekyky, persoonallisuus muuttuu, kognitiiviset kyvyt laskevat ajoittain hyvinkin voimakkaasti, syntyy aaltoileva toksinen dementia.
- 500mg kofeiinia ruiskeena, vie sinut psykoosiin. Sama määrä jaettuna päivän mittaan nautittuun viiteen kupilliseen kahvia aiheuttaa 10-20 prosentille jonkin asteisia oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä “psykofyysisten” oireiden kera tai ilman, maanis-depressiivisyyttä ja skitsofreniaa muistuttavaa psykoottisuutta. Ellei terveyskeskuslääkäri osaa diagnosoida sinua, hän kuittaa kaikki kipusi kuvitteluksi, tai sitten valehtelet saadaksesi huumelääkkeitä, ja patenttiratkaisuna tarjotaan viimeisen muodin mukaista kalleinta mielialalääkettä. Lähetettä erikoislääkärille on turha kysellä, olet pudonnut väliin loppuelämäksesi.
- Äärimmäisenä pisteenä voi olla psykoosi jota ei voi oireiden perusteella erottaa amfetamiinin tai skitsofrenian laukaisemasta psykoosista. Sinut toimitetaan suljetulle osastolle, lääkitään vihannekseksi ja tarjotaan talon puolesta kuppi kahvia. Näitä tapauksia on riippumattomien tutkijoiden mukaan tuhansia. Ottaen huomioon millainen kahvimaa Suomi ,on ja kun tilaa ei osata diagnosoida, arvelisin meidänkin lataamoistamme löytyvän eräitä.
- Oireet voivat alkaa vasta vuosien käytön jälkeen, itselläni kesti 5 vuotta ennen kuin huomasin mitään. Kofeiini on hankkimieni tietojen ja kokemukseni perusteella maailman vaarallisin huume, eikä pelkästään riippuvuusnäkökulmasta, minulle kofeiini esittäytyi hiipivänä hulluutena.
- Ei pidä unohtaa, että kofeiini muuttaa eläinkokeissa rajusti eri välittäjäaineiden reseptoritiheyksiä aivosoluissa, se aiheuttaa solukuolemaa aivoissa ja estää hippokampuksen solujen uusiutumista. Kroonisen kofeiinialtistuksen aiheuttama hippokampuksen solukato ja mantelitumakkeiden glutamaattitason kohoaminen ja niiden verenkierron vilkastuminen selittävät osaltaan kofeiinin kykyä aiheuttaa masennusta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä.
Näistä kolmesta siis kofeiini aiheuttaa riippuvuutta herkimmin siksi, että se ei varoita käyttäjää voimakkailla vaikutuksilla samoin kuin kokaiini ja heroiini. Kokaiini- ja heroiiniriippuvuus syntyy useimmiten siksi, että haetaan nautintoa tai paetaan ongelmia niiden vahvan päihtymysvaikutuksen vuoksi, henkisesti tasapainoinen kokeilija ymmärtää pysytellä niistä erossa, mutta kofeiiniriippuvuus syntyy kenelle tahansa huomaamatta.
Miksi kofeiini on maailman vaarallisin huume.
80
16184
Vastaukset
- Median tarkkaaja
- jfjhfgjhff
kofeiini aiheuttaa ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä? Tota en oo kyllä itellä huomannu vaikka oon 5vuotiaasta asti vetäny kahvia ja parhaimmillaan oon juonu päivässä 4pannullista kahvia ja parikertaa 2pannullista putkeen, sitte jossain välissä tuli semmonen homma että en enää pystyny juomaan kahvia ku yhen kupin päivässä tai tuli muuten huono olo ja sitte join vähemmä kahvia, mutta nyt taas oon lisänny annoksia.
Mutta ei pähän tarvi pelätä, että aikuisiän diapeettes iskee, sillä kofeiini ehkäsee aikuisiän diapeettestä, että jotain hyvää kahvisakin on. - asiasta tässä
Kahvi vaikuttaa edullisesti diabetesriskiin
Kakkostyypin diabetes on suuri kansan-terveydellinen ongelma suomessa. Lääke siihen saattaa siis tulevaisuudessa löytyä yllättävän läheltä: koko kansan herkusta, kahvista.
– Mitä enemmän kahvia juodaan, sitä pienempi on diabetekseen sairastumisriski. Riski jopa puolittuu, kun juodaan kahvia yli 7 kuppia päivässä, joka on tietysti hyvin iso määrä. Ja meidän tutkimuksissa, samoin kuin muissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että tämä riskin väheneminen ei riipu muista tekijöistä, vaan se on nimenomaan kahviin liittyvä ominaisuus, kertoo akatemiaprofessori Jaakko Tuomilehto. - Rax
asiasta tässä kirjoitti:
Kahvi vaikuttaa edullisesti diabetesriskiin
Kakkostyypin diabetes on suuri kansan-terveydellinen ongelma suomessa. Lääke siihen saattaa siis tulevaisuudessa löytyä yllättävän läheltä: koko kansan herkusta, kahvista.
– Mitä enemmän kahvia juodaan, sitä pienempi on diabetekseen sairastumisriski. Riski jopa puolittuu, kun juodaan kahvia yli 7 kuppia päivässä, joka on tietysti hyvin iso määrä. Ja meidän tutkimuksissa, samoin kuin muissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että tämä riskin väheneminen ei riipu muista tekijöistä, vaan se on nimenomaan kahviin liittyvä ominaisuus, kertoo akatemiaprofessori Jaakko Tuomilehto.Valitettavasti tilanne ei ole sokeritasapainon kannalta noin ruusuinen. Tutkimukset osoittavat, että kahvin sisältämä kofeiini pystyy kumoamaan kahvin muut, mahdollisesti diabetesriskiäkin alentavat vaikutukset. Ruoan kanssa otettuna kofeiini nosti tutkimuksessa veren insuliinitasoa 48 % ja verensokeria 21 % placebon vaikutukseen verrattuna.
Toisessa tutkimuksessa kofeiinin aiheuttama verensokerin nousu kumosi diabeteslääkkeen vaikutuksen eli nosti verensokeria yhtä paljon kuin lääke alensi.
Diabeetikkojen pitää siis olla erityisen varsovaisia kofeiinin käytön suhteen, sillä aine vaikeuttaa heidän sokerinhallintaansa. - tietäjä80
jfjhfgjhff kirjoitti:
kofeiini aiheuttaa ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä? Tota en oo kyllä itellä huomannu vaikka oon 5vuotiaasta asti vetäny kahvia ja parhaimmillaan oon juonu päivässä 4pannullista kahvia ja parikertaa 2pannullista putkeen, sitte jossain välissä tuli semmonen homma että en enää pystyny juomaan kahvia ku yhen kupin päivässä tai tuli muuten huono olo ja sitte join vähemmä kahvia, mutta nyt taas oon lisänny annoksia.
Mutta ei pähän tarvi pelätä, että aikuisiän diapeettes iskee, sillä kofeiini ehkäsee aikuisiän diapeettestä, että jotain hyvää kahvisakin on.Niin kaikki eivät ole yliherkkiä kofeiinille mikä tosiaan voi aiheuttaa mielenterveys ongelmia kuten vakavaa skitsofreniaa ym. Kun olen käynyt lataamossa, niin lähes kaikki sukupuolesta riippumatta ketkä juo tauotta kahvia ovat henkisesti hyvin loppunut. Uskallan jopa väittää että 90% näistä lataamossa olevat potilaat jotka juovat kahvia, ovat kofeiinin ja tupakoinnin aiheuttaman yhteisvaikutuksesta sinne ajan myötä lataamoon joutuneet. Ja kuuluuhan kofeiini samaan alkaloidiryhmään kuin amfetamiini, kokaiini, nikotiini ja heroiini.
- erityisesti tämä:
"Sinut toimitetaan suljetulle osastolle, lääkitään vihannekseksi ja *tarjotaan talon puolesta kuppi kahvia*"
:O
kyllä, juuri näin sitä "lääkitään"!! - kofeinisti
Kysymykseesi miksi, vastaisin heti suorilta käsin että KOSKA SE ON LAILLISTA!
huumausaineiksi luetellaan monia riippuvuutta aiheuttavia aineita,laillisuuden ja laittomuuden raja on varmasti omaakin kieltämme uudempi keksintö ja vierasperäisten sanojen ns, "taakse piiloutunut totuus" voi olla yllättävänkin lähellä kunhan hieman tuota ilmiötä tarkastelemme...
Oletko tullut koskaan miettineeksi miksi juuri riippuvuutta aiheuttavat aineet ovat näitä -iini päätteisiä? kuten nyt esimerkiksi.. hero-iini, morf-iini, code-iini, amfetam-iini, nikot-iini kuin myös tämä tutkimasi kofe-iinikin,... listaahan voisi jatkaa esim.riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden vaikuttavalla ainesosilla jne.jne...itse asiaa ihmetelleenä olin kaatua suomenkielensanaan
" appelsiini", kunnes jostain luin että C-vitam-iinin pidempiaikainen suurten annosten nauttimisen yhtäkkinen lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita...
Huumausaineista ja niiden riippuvutta aiheuttavien ominaisuuksien vertailusta kiinnostuneet varmasti löytävät tästä pikku "sanaleikistä" myös muita mielenkiintoisia tarkastelun alle otettavia kohteita... itse vedän tos ensin kunnon nikotiinit ja sit överikofeiinit kun kerran hotakin tässä maassa kiellettiin! - parasta juomaa.
Teessä on myös kofeiinia paljon, joten samaa myrkkyä/nautintoainetta molemmat.
Mikä tässä maailmassa ei ole epäterveellistä?
Voit syödä näkkäri ja imeä porkkanaa pimeän huoneen nurkassa ja elää kurttuiseksi 100 vuotiaaksi.
Voit nauttia elämästä herkkuineen ja kuolla 60 vuotiaana nautinnollinen hymy huulilla.
Valitse siitä. Minä aion nauttia kahvista ja monesta muustakin herkusta. Kärvistele sinä linnunsiemeniä popsien. - terveysjuoma!
Kahvi vaikuttaa edullisesti diabetesriskiin
Kakkostyypin diabetes on suuri kansan-terveydellinen ongelma suomessa. Lääke siihen saattaa siis tulevaisuudessa löytyä yllättävän läheltä: koko kansan herkusta, kahvista.
– Mitä enemmän kahvia juodaan, sitä pienempi on diabetekseen sairastumisriski. Riski jopa puolittuu, kun juodaan kahvia yli 7 kuppia päivässä, joka on tietysti hyvin iso määrä. Ja meidän tutkimuksissa, samoin kuin muissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että tämä riskin väheneminen ei riipu muista tekijöistä, vaan se on nimenomaan kahviin liittyvä ominaisuus, kertoo akatemiaprofessori Jaakko Tuomilehto.
Jotta näin! Kahvinkeittoon siitä, eikä niuhoteta siellä.- ex-kofeinisti
Tuomilehto on tilastonikkari, joka ei tajua lääketieteestä, eikä tiedä kofeiinista hevon vittua. Olen kirjoittanut tuosta tutkimuksesta blogissani ja pystyn todistamaan sen täydeksi huuhaaksi, tämän joutui myöntämään eräs THL:n dosentti, jonka kanssa keskustelin asiasta.
- D-Coffee
Kahvi on juoma joka sisältää mm. kofeiinia.
Kofeiinin ei ole todettu vaikuttavan edullisesti diabetesriskiin.
Kahvia myydään myös kofeiinittomana, se ei aiheuta riippuvuutta.
- Kahvinarkomaani_Juhis
No voi vitun viikset.. :D Kyllä näitä mussuttavia ja kitiseviä viherpipertäjiä riittää.. Sen kuin itse qmies juot vaikka kusta, mutta lakkaa mussuttamasta.. Ja hanki oma elämä.. Oikeasti... Juuri tällaisia qmiehen tapaisia ihmisiä varten on suomessa hullujenhuoneet.. Ja kehtaa syyttää siitä vielä kahvia..?? :D Voi hyvänen aika... Suosittelen todella jotakin tutkimusta pääsi sisälle...
- ex-kofeinisti
Nisti aina ahdistuvat kun heidän kamastaan puhutaan totuuksia. On pojalla polla pehmennyt kofeiiniriippuvuutensa kanssa, on tuo teksti sen verran sakeaa kamaa.
- Masennus since the year 2000
Olen lukenut näitä qmiehen kirjoitteluja useammallakin palstalla jo monta päivää. Päätin sitten testata, mitä tapahtuu kun minä masentunut kofeiiniaddikti lakkaan juomasta kofeiinia määrittelemättömäksi ajanjaksoksi. Epäilen että masennus ei katoa (oli jo ennen kahvinjuonnin aloittamista), mutta se voi hyvinkin lievetä, mikä olisi erittäin tervetullut muutos! Kerron sitten kun tiedän mitä tapahtuu.
- happppy
kyllä se ainakin itselle aiheutti pientä ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä. ennen en vaan osannut yhdistää kahvia / energiajuomia / colaa juuri näihin oireiluihin ja kuvittelin niiden olevan vain muuten ominaista minulle.
nyt ilman colaa ja muita kofeiinijuomia olo on paljon rauhallisempi ja ajatus kulkee selvemmin.
sanoisin itse että cola se kaikkein pahin "huume" on, koska sitä juovat myös pienet lapset, ja heistä sen kyllä huomaa erityisen hyvin kun ovat sitä colaa pitkin päivää litkineet. nim lasten parissa töiden puolesta - Nikki400
happppy kirjoitti:
kyllä se ainakin itselle aiheutti pientä ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä. ennen en vaan osannut yhdistää kahvia / energiajuomia / colaa juuri näihin oireiluihin ja kuvittelin niiden olevan vain muuten ominaista minulle.
nyt ilman colaa ja muita kofeiinijuomia olo on paljon rauhallisempi ja ajatus kulkee selvemmin.
sanoisin itse että cola se kaikkein pahin "huume" on, koska sitä juovat myös pienet lapset, ja heistä sen kyllä huomaa erityisen hyvin kun ovat sitä colaa pitkin päivää litkineet. nim lasten parissa töiden puolestaNiin se on vaan että kaikille se ei sovi. Kahvi vaikuttaa herkemmillä ihmisillä sympaattiseen hermostoon. Ei kaikkien tarvitse kahvin juomista lopettaa mutta jos on tuntemuksia että voi johtua kahvista niin
suosittelen kokeilemaan olla ilman kahvia. Voihan sen aloittaa jos syy ei ole siinä. Minä herkuttelen nykyisin muulla kuin kahvilla ja se sopii juuri minulle. Pitkään ilman kahvia olleena olen saanut helpotuksen olotilaani. - nocoffeine
Nikki400 kirjoitti:
Niin se on vaan että kaikille se ei sovi. Kahvi vaikuttaa herkemmillä ihmisillä sympaattiseen hermostoon. Ei kaikkien tarvitse kahvin juomista lopettaa mutta jos on tuntemuksia että voi johtua kahvista niin
suosittelen kokeilemaan olla ilman kahvia. Voihan sen aloittaa jos syy ei ole siinä. Minä herkuttelen nykyisin muulla kuin kahvilla ja se sopii juuri minulle. Pitkään ilman kahvia olleena olen saanut helpotuksen olotilaani.Itse olen huikannut, että jo pienestä määrästä kofeiini alkaa ahdsitamaan, hikoiluttamaan ja muutenkin olo on jotenkin epämiellyttävä. Sama asia jos syön paljon suklaata, jossa on teobromiinia, kofeiinia muistuttavaa substanssia. Silti sitä suklaata tulee joskus syötyä. Pitää kyllä yrittää vältellä kofeiini ja teobromiinia entistä tehokkaammin. Mieluummin rauhoittavaa yrttiteetä minulle. Mutta jos joku pitää kofeiinista, niin eihän se ole minulta pois. En kannata minkäänlaisia kieltolakeja. Juokaa pois vaan, mutta mulle on turha tyrkyttää. Oon huomannu, että kofeiinia kyllä tarjoillaan vaikka kuinka paljon. Monillekaan ei varmaan tuu mieleen, että kofeiini ei sovi kaikille.
huhhuh, en haluaisi tietää minkälainen olo tulisi voimakkaammista piristeistä, kuten amfetamiineista. - nocoffeine
nocoffeine kirjoitti:
Itse olen huikannut, että jo pienestä määrästä kofeiini alkaa ahdsitamaan, hikoiluttamaan ja muutenkin olo on jotenkin epämiellyttävä. Sama asia jos syön paljon suklaata, jossa on teobromiinia, kofeiinia muistuttavaa substanssia. Silti sitä suklaata tulee joskus syötyä. Pitää kyllä yrittää vältellä kofeiini ja teobromiinia entistä tehokkaammin. Mieluummin rauhoittavaa yrttiteetä minulle. Mutta jos joku pitää kofeiinista, niin eihän se ole minulta pois. En kannata minkäänlaisia kieltolakeja. Juokaa pois vaan, mutta mulle on turha tyrkyttää. Oon huomannu, että kofeiinia kyllä tarjoillaan vaikka kuinka paljon. Monillekaan ei varmaan tuu mieleen, että kofeiini ei sovi kaikille.
huhhuh, en haluaisi tietää minkälainen olo tulisi voimakkaammista piristeistä, kuten amfetamiineista.ei suinkaan huikannut :P
- Kofeiini herkkä
happppy kirjoitti:
kyllä se ainakin itselle aiheutti pientä ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä. ennen en vaan osannut yhdistää kahvia / energiajuomia / colaa juuri näihin oireiluihin ja kuvittelin niiden olevan vain muuten ominaista minulle.
nyt ilman colaa ja muita kofeiinijuomia olo on paljon rauhallisempi ja ajatus kulkee selvemmin.
sanoisin itse että cola se kaikkein pahin "huume" on, koska sitä juovat myös pienet lapset, ja heistä sen kyllä huomaa erityisen hyvin kun ovat sitä colaa pitkin päivää litkineet. nim lasten parissa töiden puolestaColassa kofeiini on vain mauste ja lasten energisyys johtuu varmasti suuresta sokerin määrästä. Tee.n kofeiini vaikuttaa eri aivolohkoon kuin kahvin tai energiajuoman. Itse olen ennemminkin huolestunut lapsien energiajuomien käytöstä. Itse kofeiini herkkänä ihmisenä huomaan eron jos juo colaa tai teetä niin ei minkäänlaisia oireita, mutta odottappas kun juon kahvin tai energia juoman niin ahdistaa enkä nuku ainakaan seuraavaan 10h
- yufiufuc
On vetäny tietty 20v kannabista...nyt on hulluus ja paniikki iskeny, eikä se tietenkään voi kannabiksesta johtua...sehän Maija-tädin tarjoama kahvihan se tietenkin oli...tarkemmin kun ajattelee hulluja kaikki kahvinjuojat...sekopää narkkareita...toimistoissa, opehuoneissa, sairaaloissa, bensiksillä...apua! sekopää kahvinarkit valloittaneet maan, he voivat tehä mitä vaan, heidän swurkastuneet aivonnsa ei tunne empatiaa kahvinhimossaan tappavat, kulkevat harhaisina suu vaahdossa, minua jahtaavat, laativat lakeja minua vastaan...pelottaa, pelottaa...paniikki iskee. Antakaa sitä bongia tännepäin,..huh.johan alkaa ahistus helpottamaan.
- psfh
sekopäisestä pökäleestäsi huolimatta kahvin aiheuttama riippuvuus on paljon suurempi kuin kannabiksen, ja kahvin sisältämän kofeiinin on todettu aika vähäisessä määrinkin nautittuna aiheuttavan joillekin ihmisille jopa aistiharhoja, joita kannabis ei taas aiheuta.
- Sarkastinen
psfh kirjoitti:
sekopäisestä pökäleestäsi huolimatta kahvin aiheuttama riippuvuus on paljon suurempi kuin kannabiksen, ja kahvin sisältämän kofeiinin on todettu aika vähäisessä määrinkin nautittuna aiheuttavan joillekin ihmisille jopa aistiharhoja, joita kannabis ei taas aiheuta.
Joo kieltäkää kahvikin vielä!
- ex-kofeinisti
Sarkastinen kirjoitti:
Joo kieltäkää kahvikin vielä!
Miks pitäis kieltää kaikki, parempi vapauttaa kaikki ja kertoa totuus aineista, ei salailla ja valehdella sen perusteella, mikä on bisnekselle edullisinta. Ellei ihmisille kerrota suorasanaisesti heidän käyttämiensä päihteiden vaikutuksista, heillä ei ole vapautta tehdä valistunutta valintaa hyötyjen ja riskien suhteen.
- Khtgcgvj
Kilo voita ja kossu pakkaseen.
- chem
"Jos vertaamme sitä samaan puriinialkaloidiryhmään kuuluviin kokaiiniin ja heroiiniin"
http://en.wikipedia.org/wiki/Cocaine
Cocaine (benzoylmethylecgonine) is a crystalline tropane alkaloid
Kokaiini on siis tropaanialkaloidi. Samoin myöskään heroiini ei ole puriinialkaloidi. Menet oikein telkkariin (Tuomas Enbuske Epäkorrektia) puhumaan pehmeitä. Etkö viitsi edes tarkastaa perusasioita ennen kuin ryhdyt väittämään kaikenlaista puutaheinää. Laiska mies.- ex-kofeinisti
Väärin sammutettu?
- chem
ex-kofeinisti kirjoitti:
Väärin sammutettu?
Kannabisfani Paniikkipalvelun sekava tajunnanvirta on täynnä näitä itsekeksittyjä aasinsiltoja millä perustellaan rinta rottingilla kaikki asiat kofeiinista johtuviksi. Toiset pitävät tätä THC-propellipäätä jonain suurena valoa tuovana guruna.
- very fine
chem kirjoitti:
Kannabisfani Paniikkipalvelun sekava tajunnanvirta on täynnä näitä itsekeksittyjä aasinsiltoja millä perustellaan rinta rottingilla kaikki asiat kofeiinista johtuviksi. Toiset pitävät tätä THC-propellipäätä jonain suurena valoa tuovana guruna.
>>Kannabisfani Paniikkipalvelun sekava tajunnanvirta on täynnä näitä itsekeksittyjä aasinsiltoja millä perustellaan rinta rottingilla kaikki asiat kofeiinista johtuviksi. Toiset pitävät tätä THC-propellipäätä jonain suurena valoa tuovana guruna.>>
Thats right! - pothead666
very fine kirjoitti:
>>Kannabisfani Paniikkipalvelun sekava tajunnanvirta on täynnä näitä itsekeksittyjä aasinsiltoja millä perustellaan rinta rottingilla kaikki asiat kofeiinista johtuviksi. Toiset pitävät tätä THC-propellipäätä jonain suurena valoa tuovana guruna.>>
Thats right!Paukuissa on kivaa, sanokaa kofeiNISTIT mitä sanotte..
- Sakarisarkasti
Annosta nostamalla sokeri on tappavaa, laitonta pitäisi senkin olla!
Miksi ei sitten: www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2008/12/768323/nainen-kuoli-juotuaan-liikaa-vetta
Lakisäädökset pystyyn, vedenjuonti huumausainerikokseksi! - oi elämän kevät
kirjoituksesta päätellen olet kenties ottanut tuollaisen 500mg ruiskeena?
- skizzzzomannnn
mä juon paljon kofeeiiinia vähintää 200mg päivässä ja oon ny 13 jja alottin joskuss 9v
- jokuapina 13v
näin kerra keltasta ja pyörrytti ja oksetti ku join paljon kahvii...
- blösö
Alottaja on henkisesti vajaa. Kahvin hyödyt on isommat ku haitat. Tässä muutama esimerkki:
http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/2011/09/1397998/kahvi-vahentaa-naisten-riskia-sairastua-masennukseen
http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/2011/05/1328816/tutkimus-kahvi-vahentaa-rintasyovan-riskia
Ja tässä puolueetonta:
http://www.mtv3.fi/makuja/ajankohtaista.shtml?1395883
Ja kuinka monta ihmistä on kuollut kahvin takia? Ei yhtään. Jo se kertoo, että se ei voi olla maailman vaarallisin huume.- Vaineaine
http://www.iltasanomat.fi/terveys/liika-kahvi-saa-kuulemaan-aania-paassa/art-1288396687053.html
Psykoosia ja hallusinaatioita kofeiini ainakin siis aiheuttaa ja aivojen liikatoimintaa, joka johtaa lopulta krooniseen masennukseen kun aivokemia menee sekaisin. Suomessa käytetään eniten kahvia ja syödään eniten masennuslääkkeitä maailmassa. Ei ole sattumaa. - eläin-koira-kahvi
Vaineaine kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/terveys/liika-kahvi-saa-kuulemaan-aania-paassa/art-1288396687053.html
Psykoosia ja hallusinaatioita kofeiini ainakin siis aiheuttaa ja aivojen liikatoimintaa, joka johtaa lopulta krooniseen masennukseen kun aivokemia menee sekaisin. Suomessa käytetään eniten kahvia ja syödään eniten masennuslääkkeitä maailmassa. Ei ole sattumaa.Eläinkokeissa on todettu...kirjoitti aloittaja. Juu, meidän koira sai syövän, kun meidän mummo syötti sille sokeria.
Kahvia ei se koira juonut, kun kukaan ei älynnyt laittaa sitä kahvia "tassille".
- Nes69
Hohhoijjaa! Kahvi ehkäsee masennusta. Viinasta ja talven pimeydestä se masennus johtuu. Tässä jälleen yks syy juoda kahvia: http://www.iltalehti.fi/terveys/2011111114591837_tr.shtml
Suomessa käytetään eniten kahvia ja Suomi loistaa PISA-testeissä. Ei ole sattumaa. - ♫♫♫♫♫♫♫♫
qmies on julistanut olevansa harmittoman kannabiksen käyttäjä. THC tunnetusti aiheuttaa osalle käyttäjistä psykoosoireita kuten yllä oleva vuodatus osoittaa.
- dilladalla
Kofeiini aiheuttaa myös psykoottisuutta joillekin, mutta yhtä harvoille kuin kannabiskin.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19407709
- totuus
Aika typerää kyllä ajatella että kahvi ois jotenkin harmiton huume. Varsinkin kun monet ihmiset on niin koukussa kofeiiniin, että joutuvat juomaan sitä päivittäin useita kertoja. Aamu ei lähde käyntiin ilman kofeiinia ja sitten ollaan kärttyisiä jos ei sitä päivän annosta saa.
Eroha tässä moneen muuhun huumeeseen on että kofeiini on halpa, se on helposti saatavilla ja se on sosiaalisesti täysin hyväksytty päihde.
Kyllä mikä tahansa huume aiheuttaa negatiivisia haittavaikutuksia varsinkin jos käyttää niin ahkeraan kun monet käyttävät kofeiinia. Tämän kieltäminen tarkoittaa vaan ettei ehkä halua myöntää olevansa narkkari, riippuvainen aineesta.- Talukko
"Eroha tässä moneen muuhun huumeeseen on että kofeiini on halpa, se on helposti saatavilla ja se on sosiaalisesti täysin hyväksytty päihde."
Tottakai kahvi on halpaa, kun monikansalliset suuryritykset, jotka tuota rasvaliukoista huumetta maailmalle jakavat, maksavat sen tuottajille nälkäpalkkaa ja itse keräävät miljardivoitot.
Joka vuosi Suomessa ihmisiä toimitetaan mielisairaalaan kofeiinin laukaiseman psykoosin takia. Ei montaa, mutta sen verran, että asia on kiistaton.
- G.A
En käytä kofeinia, ja en sanoisi ettei se ole huume. Mutta naurettavaa väittää että kannabista on turvallisempi käyttää... En saa viikkoa dokaamallakaan yhtä suurta vaikutusta kun polttamalla kannabista, jota olen siis vain muutamia kertoja tehnyt. Kofeinistakin kyllä tulee hermostunut olo, ainakin joskus. Mutta kannabiksesta ainakin minä saan lähes välittömästi aistiharhoja, vaikka monet täällä väittävät ettei niitä voi siitä saada. - Eikö se ole kuitenkin jonkinasteinen hallusinaatio jos pöytä näkyy huojuvan silmissä tai huone pyörii?
Enkä väitä myöskään että kannabis olisi pahin huume, mutta varmasti pahempi kuin kofeini - huomaan kyllä tutuista jotka käyttää kannabista jatkuvasti, unohtelevat kokoajan asioita ja jumittavat saavat agressioita.- hoh hoh
Ny kyllä puhut kakkaa.
"En saa viikkoa dokaamallakaan yhtä suurta vaikutusta kun polttamalla kannabista, jota olen siis vain muutamia kertoja tehnyt."
Eli et ole polttanut lainkaan.
"Mutta kannabiksesta ainakin minä saan lähes välittömästi aistiharhoja"
Kannabis ei todellakaan aiheuta hallusinaatioita."
Ja jos nyt oikeasti saat tällaisia vaikutuksia, lopeta välittömästi kaikkien päihteiden käyttö koska olet hullu.
Taas kerran huono valistusteksi valehtelevalta idiootilta. - mielenterveyshoitaja
hoh hoh kirjoitti:
Ny kyllä puhut kakkaa.
"En saa viikkoa dokaamallakaan yhtä suurta vaikutusta kun polttamalla kannabista, jota olen siis vain muutamia kertoja tehnyt."
Eli et ole polttanut lainkaan.
"Mutta kannabiksesta ainakin minä saan lähes välittömästi aistiharhoja"
Kannabis ei todellakaan aiheuta hallusinaatioita."
Ja jos nyt oikeasti saat tällaisia vaikutuksia, lopeta välittömästi kaikkien päihteiden käyttö koska olet hullu.
Taas kerran huono valistusteksi valehtelevalta idiootilta.Työskentelen psykiatrisessa sairaalassa. Meille tuli alkuvuodesta hoidettavaksi nuorehko nainen, joka oli joutunut psykoosiin poltettuaan kannabista... että se siitä vaarattomuudesta...
- Sairaala-apulainen
mielenterveyshoitaja kirjoitti:
Työskentelen psykiatrisessa sairaalassa. Meille tuli alkuvuodesta hoidettavaksi nuorehko nainen, joka oli joutunut psykoosiin poltettuaan kannabista... että se siitä vaarattomuudesta...
Se on varmaan se kuuluisa mytomaaninen mielisairaala, joka on olemassa vain päässäsi. Montako alkoholipsykoottista sinne muuten tulee suhteessa mainitsemiisi? Tai amfetamiinipsykoottista?
Kukaan ei ole sanonutkaan kannabista täysin vaarattomaksi, ainoastaan huumevalistajat tekevät näin kieroilumielessä. Oikeastihan kannabis on siis maaiiman vähähaittaisi päihde, mutta ei haitaton. Haittoja on vain todella vähän, vaikka annostus nostettaisiin vuorokaudessa useisiin grammoihin.
- aloitus huuhaata
"Alottaja on henkisesti vajaa. Kahvin hyödyt on isommat ku haitat."
Aivan. Naiiviuden ja typeryyden huippu tuli taas aloituksessa nähtyä. Kaikenmaaiilman sekopoltsit jaksavat tännekin "teorioitaan" sepustaa. Kertakaikkiaan naurettavaa!
Kuinka moni on päässyt hengestään kahvin takia? Kuinka moni on pilannut aivonsa, sisäelimensä, maksansa, jne, kahvin takia? Moniko on päätynyt mielisairaalaan pystyyn kuolleeksi, psykoottiseksi ihmisraunioksi kahvin takia. Tai kuinka moni on tapettu kofeiinin aihauttaman väkivaltaisuuden/aistiharhojen takia?- Kahvipissa
"Kuinka moni on päässyt hengestään kahvin takia? Kuinka moni on pilannut aivonsa, sisäelimensä, maksansa, jne, kahvin takia? Moniko on päätynyt mielisairaalaan pystyyn kuolleeksi, psykoottiseksi ihmisraunioksi kahvin takia. Tai kuinka moni on tapettu kofeiinin aihauttaman väkivaltaisuuden/aistiharhojen takia? "
Sama määrä kuin kannabiksellakin, kahvi kun on kova ja myös rasvaliukoinen huume.
- VAROKAA IHMISET
100% KAHVINJUOJISTA KUOLEE!!!!!!!!
- kojiuu
omalla kohdallani voin sanoa että kofeiini huonontaa keskittymiskykyä, vaikka se piristääkin. olen huomannut asian töissä. kahvia juotuani työnteon nopeus on kasvanut huomattavasti, mutta laatu huonontunut
- kahveeta
Saman huomasin juuri äsken. Olen yleensä juonut kahvia vain töissä, kun on tarvinnut lisävirtaa päivän haasteisiin. Silloinkin vain pari kuppia, koska jo vähemmästäkin alkaa "lievät tärinät" ja hermostuneisuus.
Nyt olen ollut ilman kahvia (en tiedä miksi?) muutaman kuukauden ja pitkästä aikaa täytin kupin sumpilla. Pitäisi tehdä pari henkistä suorituskykyä vaativaa hommaa näin sunnuntaina ja ajattelin, josko kahvi saisi laiskan liikkeelle.
Mutta. jo puolen kupin jälkeen tuli levoton olo, ikäänkuin darrassa olisi. Keskittymiskyky ei todellakaan parantutunut, vaan päässä alkoivat pyöriä lecvottomasti ajatukset tulevan viikon haasteista. Näin flunssan jälkimainingeissa meinasi jopa pieni paniikki iskeä. Siis ihan ihan fyysisellä tasolla myös. (Lopetin juuri tupakoinnin, mutta nikotiinia menee korvausmielessä melko runsaasti. Tämä ei varmasti auta asiaa).
Näin pitkästä aikaa juotuani kahvia täytyy sanoa, että ei ole minun juttuni.
- Kikkeliskokkelis
Itse olen pitänyt myös useamman kuukauden taukoa kahvinjuonnista. Tänään erehdyin sitten ottamaan kaksi kuppia kahvia. Olen ollut koko päivän sen jälkeen hermostuneessa ja masentuneessa olotilassa. Ei ole minunkaan juttu tämä laillinen huume.
- 6777
Itse sain paniikkihäiriön kahvinjuonnista. Älkää hyvät ihmiset juoka kahvia. Sen vaarallisuus piilee juuri siinä että sitä pidetään niin harmittomana. Minä sanoisin että kahvi on maailman vaarallisin huume koska sen käyttö voi johtaa mm. tupakointiin ja tupakointi koviin huumeisiin. Kaikki paha alkaa kahvista.
- ludvig bårga
"Tupakka johtaa koviin huumeisiin"... samoin kuin nuuska. Kohta mulla on varmaan piikki käsivarressa, koska käytän kofeiinin ja nikotiinin lisäksi tauriinia ja vitamiinia sekä alkoholia.
Vakavasti ottaen kaikki huumeet ja mömmöt pitäisi dekriminalisoida suomessa. Esim kannabis Ei ole tiettävästi tappanut vielä ketään. Alkoholi ja tupakka sen sijaan ovat. Ihmisille oma järki käteen. Ei kaikkea tarvitse tehdä vaikka se olisi laillista. - Skitsofrenia tappaa
ludvig bårga kirjoitti:
"Tupakka johtaa koviin huumeisiin"... samoin kuin nuuska. Kohta mulla on varmaan piikki käsivarressa, koska käytän kofeiinin ja nikotiinin lisäksi tauriinia ja vitamiinia sekä alkoholia.
Vakavasti ottaen kaikki huumeet ja mömmöt pitäisi dekriminalisoida suomessa. Esim kannabis Ei ole tiettävästi tappanut vielä ketään. Alkoholi ja tupakka sen sijaan ovat. Ihmisille oma järki käteen. Ei kaikkea tarvitse tehdä vaikka se olisi laillista.Kannabis ei ole ketään tappanut. Mutta skitsofrenia on ja olen kuullut, että tätä sairautta aiheuttaa mm. Kannabis. Skitsofreniasta ei parannu, sitä voi vain hallita lääkkeillä.
- Aloittaja on king
kofeiini on todellakin vaarallista. kofeiini narkit joutuu ottamaan monta kertaa päivässä annoksen ja luulevat että heillä ei ole ongelmaa. huutelevat muille että teillä on ongelma. totta se on että omalla kohdalla kukaan ei pysty ongelmiaan myöntämään.
kofeiini tekee tyhmäksi ja hitaaksi. lopettakaa se narkkaaminen niillä laillisilla huumeilla!!!! - sdgdefef
Ensin otetaan kahvia ja sitten jo tupakkaa, kohta juodaan sen tupakan kanssa olutta. Sitten ollaankin piikki suonessa metroaseman nurkassa. Näin se menee. Minä tiedän.
- Pitäs alkaa töihin..
TOINEN VAARALLISUUSMITTARI
Kuinka suuri osuus kahvin käyttäjistä on menettänyt riippuvuuden vuoksi autonsa, työnsä, ystävänsä, kotinsa ja perheensä? Entä vastaavasti kokaiinin tai heroiinin käyttäjistä?
Kofeiini ei vedä vertoja huumeille alkuunkaan. Tunnen useinta pitkän kokemuksen kahvinarkomaaneja, joilla menee ihan hyvin edelleen. Itsekin olen yksi sellainen.- Kieltolaki vani
Laita kahvi taas kieltolakituotteeksi, niin jo alkaa lähteä omaisuuksia, kun hinnat nousevat niin, että paketti maksaa vaikkapa 250 euroa, ja valehtele kahvista yhtä paljon ja kauan kuin kannabiksesta on valehdeltu, niin lähtee ystävät ja loput. Heroiinigramman tuottaminen ei maksa edes kahta euroa, joten jos heroiini olisi laillista, sen käyttö olisi kahvin hinnoissa, eikä käyttäjien tarvitsisi tehdä rikoksia, tai jos kahvi olisi laitonta, sen hinta olisi niin kova, että jotkut tosi kahvinistit tekisivät jopa rikoksia kahvia saadakseen.
- sdve
Se rikos jonka kahvinystävät korkeintaan tekisivät olisi esim. salakuljetus.
- Kieltolaki vani
Siitä kahvin salakuljetuksesta saisi kieltolain aikana suoraan vankeutta, onhan kahvi erittäin voimakasta riippuvuutta aiheuttava rasvaliukoinen huume, joka aiheuttaa osaan käyttäjistään myös psykooseja ja jopa hallusinaatioita. Kilosta voisi tulla vaikkapa vuosi, kahdesta enemmän. Rikoksia tekisivät tosiaan kahvinistit, samalla tavalla kuin opiaattiaddiktitkin.
- Joo kieltolaki!
Kieltolaki myös hiilihydraatille ja rasvalle! Kyllä ystävät yms lähtee yhdeltä jos toiseltakin! Ovathan nekin suorastaan hävyttömän voimakasta riippuvuutta aiheuttavia huumeita. Päihittää heroiinin, kokaiinin ja jopa kahvin mennen tullen!
Simpsoneissa oli joskus hyvä periaate: "Minä en syö mitään sellaista, mikä jättää varjon". Se pitäisi legitimoida. - riuttala76
Hah, hah! Mä tykkäsin juoda kahvia jo lapsena ennen ala-asteen ekaa luokkaa. Silloin tosin tykkäsin juoda sokerin kanssa, nykyään inhoan kahvia sokerin kera. Tykkään edelleen. No joskus kuntosalia harrastaessa tuli kofeiinitabletteja joskus otettua liikaa ja vähän huono olo tuli. Kahvista ainoa ikävä kokemus on kun erehdyin rahapulassa ostamaan halpaa euroshopperin kahvia. Jo oli hirvittävä maku! Välillä tuli juodessa oksennus,
mutta silläkään ei ollut kofeiinin kanssa mitään tekemistä. Niin pitkään kun kahvin hinta pysyy siedettävällä tasolla, niin aina maistuu mulle, jos viinaa ei oo varaa ostaa. Harmia en kyl kahvin juonnissa näe yhtään mitään. - kohtuudella
Vesi on maailman vaarallisin huume! juo 10 litraa ykkösellä naamaan ja kuolet siihen koska kehosi suolot on minimaaliset. sekä toisin, ooppa juomatta muutaman päivän mitään nestettä niin alkaa oleen aika vipat ja sen jälkeen kuolema korjaa. se jos joku pitäis kieltää lailla!
- Varoitus !
Kaikki kahvin juojat !!
Varokaa tätä hirveää ainetta. (Vaikuttava aine kofeiini.) Aiheuttaa hirveää riippuvuutta.
Vieroitus oireet aivan hirveät. Mikäli käytätte vielä sokeria tai maitoa ko.
aineen kanssa, kuolema voi tulla välittömästi.
Pitkään käyttäneet, jotka ovat juoneet tätä ainetta esim.termospullosta, etenkin makkaran paiston yhteydessä mm. laavulla tulistellessa ystävien seurassa ovat saaneet valtavan vaikeita psyykkisiä oireita. Psykoosiin joutuminen ei ole harvinaista.
Suljetulle osastolle joutuminen on melko varmasti edessä , vähintään 25 vuodeksi.
Heroiini tai piri on lasten puuhastelua tämän rinnalla.
Mielestäni tämä voimakas huume pitäisi välittömästi kriminoida ja tuhota maapallolta
lopullisesti. - pikku pillu
Tarvitaan raaka ratkaisu. Kaikki itsesaastutukseen ja kahviin sekaantuneet on miekalla tapettava ja virtaan heitettävä, ei tästä selittelemällä selvitä!
- jasmes
Aloittaja on minusta väärässä jumaloidessaan kokkelia ja herskaa. Kahvi ei ole substantti jota himoitsee joka päivä ja kahvin vieroitusoireet ovat vain päänsärkyä.
En näe aloittajan pointtia tässä viestissä. Kahvi, tee, kaakao ja marihuana ja viinaa vaan hyvin harvoin.- iso reva
"Kahvi ei ole substantti jota himoitsee joka päivä"
Kuitenkin merkittävä valtaosa kofeiiniriippuvaisista käyttää kofeiinia joka päivä, heti yleensä aamusta aloittaen. Ei aiheuta riippuvuutta? Ei tosiaankaan, muuten vain pitää heti aamusta lähtien käyttää kofeiinihuumetta.
- T.E.E tupa
Toivottavasti tämä ei ole propakandaa. Minä haen pusseja heti kun töistä pääsen:
http://www.mtv3.fi/makuja/hyvaolo.shtml/juo-tata-aamuisin-polttaa-rasvaa-ja-parantaa-muistia?1665382
Edustan kannabisksen kieltolakia.- ei enää tykyttele
Löysin kerran oireet luettelon kofeiinin vaikutuksesta kofeiiniherkille:
itsellä oli monet oireista, rytmihäiriöt ja sydämen tykytys oli pahimmat, mutta kahvin juonnin lopettaminen helpotti. Rauhallinen olo oli paras helpotus.
AHDISTUS
HIKOILU SITTEN KYLMÄT SORMET ja kädet
FINNIT
HARMAA JA KALPEA IHO
HERMOSTUNEISUUS
HUIMAUS
IHO TUNTUU KAUTTAALTAAN OUDOLTA
IHOA PISTELEE
IHO PUNOITTAA KAULASTA JA KASVOISTA
JALKOJEN TÄRINÄ
KESKITTYMISVAIKEUS
KIPUHERKKYYS
KUIVATTAA ELIMISTÖÄ
KÄSIEN TÄRINÄ
LIHAKSIEN NYKIMINEN
MASENNUS
neljä kuppia kahvia lisää vatsahapon määrää 70%:lla.
NIVELKIVUT
NÄRÄSTYS JO PARISTa KUPILLISESTA kofeiini herkillä
OKSETUS
PANIIKKIHÄIRIÖT
Pari desiä kahvia ja lähes litra kolajuomaa vastaa kofeiinimäärältään TOISIAAN
PÄÄNSÄRKY
PÖHÖTYS
RUUANSULATUSVAIVAT
SAMEAT SILMÄT
SELLULIITTI
SILMIEN KUIVUMINEN
SILMIEN KUTINA
SILMIEN RÄHMIMINEN
SYDÄMEN RYTMIHÄIRIÖT
SYDÄMEN TIHEÄLYÖNTISYYS
SYDÄMEN TYKYTYS
SYDÄN HAKKAA
SYDÄN TAMPPAA
TUMMAT SILMÄN ALUSET
VATSAVAIVAT
VILUN TUNNE
VIRTSAAMINEN USEIN
YLEINEN VAPINA
YLIVILKKAUS
ilman kofeiinia oireet helpottavat:
IHOHUOKOSET PIENENEE
IHO KIRKASTUU
UNEN LAATU PARANEE
SILMÄT KIRKASTUU
aluksi päänsärky joka helpottaa 2-7 päiväss
ikävät oireet päättyvät
- kahvimokkaoh
Pidetään kuitenkin kofeiini sallittuna, kun on sillä positiivisiakin vaikutuksia terveydelle, nimittäin kahvilla. Kannabis ja muut huumeet saa pysyä laittomina.
Tässä ketjussa yritetään todistella että kahvi olisi joku päihde. Kannabis ja sienet ja kokaiini ja opiumi ovat huumeita! niiden käyttäjät ovat narkkareita! - Juds
Aloitin kahvinjuonnin ehkä vasta 20v. Töitten myötä sitä tuli juotua päivittäin ja siitä se siirtyi useaan kertaan aamupäivästä. Minulla onneksi kahvi aiheuttaa alkuillastakin unettomuutta, joten en koskaan ole vetänyt sitä iltaan asti. Nyt kun halusin pitää alkoholin masennuksesta erillään, päädyinkin monesti vetämään "kahviövereitä". Josta tajusin, että huume se on sekin väärinkäytettynä ja olen parhaillani lopettamassa.
Toisaalta onko mikään päihde kovin paha, jos niitä ei väärinkäytä. Kannabista polttelin aiemmin Hollannissa asuessani. Se vaikuttaa harmittomalta onnellisuutta aiheuttavalta aineelta, mutta varmasti jatkuva käyttö aiheuttaisi siinäkin huonot puolet. Övereistä puhumattakaan.- Jouki
"varmasti jatkuva käyttö aiheuttaisi siinäkin huonot puolet. Övereistä puhumattakaan. "
Kannabista käytetään lääkekäytössä jopa yli kymmenen grammaa päivässä. Edes normaalin päihdekäyttöannoksen monikymmenkertaistaminen ei niitä "huonoja puolia" oikein saa esille. Övereistä puhumattakaan.
- hydrokloridi
"Kofeiinin päihtymysvaikutus on heikko, jotenkin lääkkeenomainen, eikä se aiheuta jälkioireita." - kertoisko siitä ettei se vaikuta yhtä voimmakkaasti dopamiiniratoja stimuloiden, niin varastot eivät tyhjene, tuo kun ei mitenkään vahvasti dopaminerginen ole.
"500mg kofeiinia ruiskeena, vie sinut psykoosiin." - anteeks? kuka piikittää kofeiinia? totta helvetissä sen hyötysuhde kasvaa, vastaten oraalisesti moninkertaista annosta..
"Äärimmäisenä pisteenä voi olla psykoosi jota ei voi oireiden perusteella erottaa amfetamiinin tai skitsofrenian laukaisemasta psykoosista." - vedä viikko 500mg kofeiinia oraalisesti. Vedä viikko amfetamiinia putkeen. Mitä luulet, missä kunnossa olet viikon piriputken jälkeen? todennäköisesti lähellä hautaa? Kofeiini..? unettomuus ja lievä harhaisuus..
"Oireet voivat alkaa vasta vuosien käytön jälkeen, itselläni kesti 5 vuotta ennen kuin huomasin mitään." - njoo, eli aika lievä päihde.. piriä päivittäin 2 viikkoa niin olet haudassa.
"Ei pidä unohtaa, että kofeiini muuttaa eläinkokeissa rajusti eri välittäjäaineiden reseptoritiheyksiä aivosoluissa, se aiheuttaa solukuolemaa aivoissa ja estää hippokampuksen solujen uusiutumista." - kyllä vain, mutta vertaa sitä vaikka pirin aiheuttamiin muutoksiin? kokemusta löytyy molemmista.. ja voin sanoa että rappioittaa piri enemmän aivoja kuin kahvi.
"Näistä kolmesta siis kofeiini aiheuttaa riippuvuutta herkimmin siksi, että se ei varoita käyttäjää voimakkailla vaikutuksilla samoin kuin kokaiini ja heroiini." - njoo, miksi sitä pitää käyttää jos siitä ei saa oloja? ei miksikään, olet vain tässä oikeassa.
Paremminkin voisi sanoa että kofeiini on yleisin käytetty 'päihde', mutta ei vaarallisin... jos otsikkona olisi 'Miksi kofeiini on yleisimmin käytetty päihde?', kuinka moni avaisi linkin? 'vaarallisin' ei kuvaa kofeiinia lainkaan. kun se ei edes koukuta psyykkisesti... - 4g6yu7kio,.
qmies, tuo hörhöjen hörhö, taas vauhdissa. Totuutta ei ole edes siteeksi.
- dfghjklöö
Truth hurts, narkki.
- abbacd
Asiaa.
- gfdölfgdlöäfgdlp
Oletko aloittaja törmännyt erääseen kannabiksen ihailijaan, joka väittää vuodesta toiseen että kofeiini on haitallista.
Häntä ei kannata uskoa yhtään!- yrgtertge
Tuolla samalla hepulla on skitsofrenia
- Anonyymi
No ihan faktana kofeiinin yliannokseen kuolee (10 grammaa riittää mainiosti) - kannabiksen ei.
Toinen on siis myrkyllistä ja toinen ei.
- Anonyymi
Kahvinarkit puolustautuu samalla tapaa kuin tupakoitsijat. Tyhmää porukkaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778