omistajalta. Eli on käynyt näin, että minulla oli talo vuokralla ja vesimaksut on jäänyt vuokralaiselta maksamatta. Vuokralaiset asuivat 7 kk talossani ja saivat laskua aikaiseksi yli neljänsadan. Tämä tieto tuli minulle ihan yllättäen kun sain Lindorff perintätoimistolta lähemmäs viidensadan laskun ja alkuperäinen maksunsaaja siinä oli vesilaitos. Soitin sitten ensiksi Lindorffille missä ei osattu sanoa asiasta mitään kun tiesin että en ole sinne mitään velkaa. Pyydettiin vain soittamaan vasilaitokselle. No sieltä sanottiin että normaali käytäntö on tämä jos vuokralainen jättää maksamatta niin sitten peritään omistajalta vaikka vuokralaisella on laskutussopimus vesilaitoksen kanssa. Siitä olisi pitänyt kuulemma tulla minulle tieto, mutta tosiaankaan sellaista tietoa ei ole tullut. Ensiksi vesilaitos yritti periä sitä vuokralaislta mutta ei saanut niin siirsi lindorffin perittäväksi. Lindorff ei saanut sitä perittyä heiltä niin sitten siirsivät mitään ilmoittamatta sen omistajan nimelle ja oerivät sen nyt sitten minulta. Eli onko tälläinen käytäntö ihan normaalia ja laillista. En saanut kuluttaja-asiamieheen yhteyttä toistaiseksi joten ajattelin josko täällä tietäisi moisesta asiasta joku jotakin.
Onko laillista
periä
2828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viime kädessä sinä vastaat kaikista talon maksuista. On sitten sinun ja vuokralaisen välinen juttu, miten perit sen maksun siltä. Joten maksa lasku pois ja yritä sitten periä se jotenkin vuokralaiselta.
Maksuvelvollisuus riippuu sopimuksesta.
Esimerkiksi sähkösopimuksen tekee yleensä vuokralainen ja on siis maksuvelvollinen.
Kenen nimi on alla siinä vesisopimuksessa, se viime kädessä on maksuvelvollinen veden toimittajalle.