Koulukiusattu tai joku muu yhteiskunnan eri aloilla kiusatuksi joutunut voi olla kiusaajien taholta uhri, mutta hänen ei tarvitse olla uhri itsensä tai muiden taholta. Toisinsanoen kiusaajien uhri ei tarvitse psykiatrista hoitoa, vaan hän tarvitsee tukea ja puolustusta. Näin ollen hoidon tarpeessa ovatkin kiusaajat! Ehkäpä kiusaajat voitaisiin aina tarvittaessa taluttaa suljetulle osastolle psykiatrisiin laitoksiin (jos niitä vielä on olemassa). Hoidon kohteena kiusaajat saisivat ensi alkuun kokea psykiatrisen eristyksen, jolloin heitä ei huomioitaisi muutoin, kuin ihmisyyttä vailla olevana objektina, joihin syötetään vain suuria määriä psyykenlääkkeitä. Viikko pari tuollaista hoitoa antaisi kiusaajalle varmastikin jo kauhunsekaista ymmärrystä, että miltä tuntuu olla vailla jokapäiväistä ihmisyyttä.
Kun joku joutuu kiusatuksi, niin silloin kiusaajat todellakin tahtomattaan tai tahtoen yrittävät saada kiusattavansa johonkin tiettyyn rooliin, jossa normaalit kansalaisoikeudet ikään kuin kaventuvat olemattomiksi. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat eivät alistuneet heille tarjottuun rooliin, vaan hyökkäsivät sitä yhteiskuntaa vastaan, joka ei suonut heille sitä elämisen mahdollisuutta, josta Pekka Auvinen itse totesi; kerran minäkin halusin hyvän elämän! Kun elämä ei päässyt avautumaan tuolle hyvälle, niin viha alkoi sulkemaan heitä toisenlaisiin kuvioihin. Alistunut suuntaa vihan itseensä ja alistumaton antaa takaisin omalla tavallaan, eli ihminen ei todellakaan kaipaa yleistä hyvää, vaan yksilöllistä ymmärrystä. Jotta heräisimme unestamme, niin muistakaamme, että maailmassa ei ole sairaita, eikä terveitä, maailmassa on vain ihmisiä (erilaisia ihmisiä).
Ehkäpä olisi jo aika puhua myös psykiatrisista uhreista, eli kun psykiatria sitoo ihmisen elinikäiseen pakkopaitaan suukapulan kanssa, jossa ihminen on menettänyt oman subjektiivisen olemisensa ja tullut pelkäksi objektiksi hoitopöydälle, niin eihän varmasti julmempaa julmuutta tästä maailmasta enää voisi löytää. Siispä psykiatriankin olisi jo aika tehdä parannus ja erottaa toisistaan kaksi eri asiaa, eli mieli ja sairaus! Nykyäänhän psykiatria vielä yhdistää nuo kaksi erillistä käsitettä toisiinsa, jolloin lopputulokseksi muodostuu mielisairaus. Kun mieli ja sairaus lasketaan yhteen, niin silloin syntyy kolmas todellisuus, jota kukaan ei tunne. Tämä kolmas todellisuus edustaa objektiivisuutta ilman subjektia, eli tuntematonta todellisuutta ilman ihmisyyttä. Kun ihmisyys katoaa tuohon psykiatrian synnyttämään kolmanteen todellisuuteen, niin silloin ihmisestä tulee kaikille näkymätön, eikä häntä enää ole. Ainoa pois pääsy psykiatrisesta kadotuksesta olisi, että psykiatria erottaisi omassa praktiikassaan ihmisen mielen ja itse keksimänsä sairauden toisistaan! Mielen ja sairauden erottaminen toisistaan palauttaisi kadotetut kansalaiset kolmannesta todellisuudesta takaisin omaan elämäänsä! Mielen ja sairauden erottaminen toinen toisistaan antaisi myös tulevaisuuden psykiatrialle mahdollisuuden auttaa ihmistä todellisesti, koska kenelläkään ei olisi enää vaaraa ja mahdollisuutta tulla psykiatrisesti mielisairaaksi.
Kun joku joutuu kiusatuksi, niin silloin kiusaajat todellakin tahtomattaan tai tahtoen yrittävät saada kiusattavansa johonkin tiettyyn rooliin, jossa normaalit kansalaisoikeudet ikään kuin kaventuvat olemattomiksi. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat eivät alistuneet heille tarjottuun rooliin, vaan hyökkäsivät sitä yhteiskuntaa vastaan, joka ei suonut heille sitä elämisen mahdollisuutta, josta Pekka Auvinen itse totesi; kerran minäkin halusin hyvän elämän! Kun elämä ei päässyt avautumaan tuolle hyvälle, niin viha alkoi sulkemaan heitä toisenlaisiin kuvioihin. Alistunut suuntaa vihan itseensä ja alistumaton antaa takaisin omalla tavallaan, eli ihminen ei todellakaan kaipaa yleistä hyvää, vaan yksilöllistä ymmärrystä. Jotta heräisimme unestamme, niin muistakaamme, että maailmassa ei ole sairaita, eikä terveitä, maailmassa on vain ihmisiä (erilaisia ihmisiä).
Ehkäpä olisi jo aika puhua myös psykiatrisista uhreista, eli kun psykiatria sitoo ihmisen elinikäiseen pakkopaitaan suukapulan kanssa, jossa ihminen on menettänyt oman subjektiivisen olemisensa ja tullut pelkäksi objektiksi hoitopöydälle, niin eihän varmasti julmempaa julmuutta tästä maailmasta enää voisi löytää. Siispä psykiatriankin olisi jo aika tehdä parannus ja erottaa toisistaan kaksi eri asiaa, eli mieli ja sairaus! Nykyäänhän psykiatria vielä yhdistää nuo kaksi erillistä käsitettä toisiinsa, jolloin lopputulokseksi muodostuu mielisairaus. Kun mieli ja sairaus lasketaan yhteen, niin silloin syntyy kolmas todellisuus, jota kukaan ei tunne. Tämä kolmas todellisuus edustaa objektiivisuutta ilman subjektia, eli tuntematonta todellisuutta ilman ihmisyyttä. Kun ihmisyys katoaa tuohon psykiatrian synnyttämään kolmanteen todellisuuteen, niin silloin ihmisestä tulee kaikille näkymätön, eikä häntä enää ole. Ainoa pois pääsy psykiatrisesta kadotuksesta olisi, että psykiatria erottaisi omassa praktiikassaan ihmisen mielen ja itse keksimänsä sairauden toisistaan! Mielen ja sairauden erottaminen toisistaan palauttaisi kadotetut kansalaiset kolmannesta todellisuudesta takaisin omaan elämäänsä! Mielen ja sairauden erottaminen toinen toisistaan antaisi myös tulevaisuuden psykiatrialle mahdollisuuden auttaa ihmistä todellisesti, koska kenelläkään ei olisi enää vaaraa ja mahdollisuutta tulla psykiatrisesti mielisairaaksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.