Kumpikohan olisi tälläiselle ujouteen ja hiljaisuuteen taipuvaiselle parempi paikka kaverien hankintaan nähden...yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Tykkään kyllä tutustua ihmisiin, juhlia ja kyllä pystyn jonkin verran itseäni tsemppaamaan, ja hyvällä tuurilla saankin kavereita ja kuulun porukkaan, mikä olisi unelma. Mutta pelkään tätä joka aika varmasti tulee kuitenkin tapahtumaan:
Aloitan koulun, ja tuntuu hyvältä kun kaikki ovat samalla tasolla, hiljaa, tuntematta ketään, ja innokkaita tutustumaan jopa minuun. Alussa pystyn tsemppaamaan ja pinnistelemään ollakseni suht rento ja puhelias. Jopa minä olen se joka aloittaa juttelun. Sitten ahdistavasti huomaan kuinka parin päivän päästä muutkin alkavat juttelemaan, jopa enemmän, ja ovat luonnostaan rohkeampia. Minä pikkuhiljaa en jaksa enää pinnistellä itseäni äärimmilleen ja alan pikkuhiljaa menemään sivummalle kun ei sitä loputtomiin juttua keksi. Vajoan siihen tyypilliseen hiljaisuuteeni, ja muut huomaavat todellisen epävarmuuteni ja arkuuteni, ja siirtyvät suosittujen joukkoon. Monilla on niin, että alussa on vähän varautunut ja ujo, mutta se menee nopeasti ohi ja sitten tulee esiin se luonnollinen mukavuus ja iloisuus. Mutta minulla se menee noin vähän eri tavalla.
Paras opiskelupaikka olisi mahdollisimman iso, jossa suurin osa olisi ja pysyisi anonyymeinä, ja josta sitten aina löytyisi uusia ihmisiä joilla ei ole minusta mitään ennakkokäsityksiä. Pienessä ja tiiviissä luokkayhteisössä juuri tapahtuu tuollainen ujoksi leimautuminen, jolloin on sitten entistä vaikeampi alkaa tunkeutumaan muille muodostuneisiin kaveriporukoihin. Ettei välttämättä näkisi samoja naamoja päivästä toiseen. Missä muutkin ihmiset liikkuisivat enemmän yksin eikä tiiviissä kaveriporukoissa.
Kokemuksia? Ajatuksia? Jotenkin tuntuu että yliopisto olisi enemmän tuollainen luokaton ja vapaampi ympäristö kuin amk?
Aloitan koulun, ja tuntuu hyvältä kun kaikki ovat samalla tasolla, hiljaa, tuntematta ketään, ja innokkaita tutustumaan jopa minuun. Alussa pystyn tsemppaamaan ja pinnistelemään ollakseni suht rento ja puhelias. Jopa minä olen se joka aloittaa juttelun. Sitten ahdistavasti huomaan kuinka parin päivän päästä muutkin alkavat juttelemaan, jopa enemmän, ja ovat luonnostaan rohkeampia. Minä pikkuhiljaa en jaksa enää pinnistellä itseäni äärimmilleen ja alan pikkuhiljaa menemään sivummalle kun ei sitä loputtomiin juttua keksi. Vajoan siihen tyypilliseen hiljaisuuteeni, ja muut huomaavat todellisen epävarmuuteni ja arkuuteni, ja siirtyvät suosittujen joukkoon. Monilla on niin, että alussa on vähän varautunut ja ujo, mutta se menee nopeasti ohi ja sitten tulee esiin se luonnollinen mukavuus ja iloisuus. Mutta minulla se menee noin vähän eri tavalla.
Paras opiskelupaikka olisi mahdollisimman iso, jossa suurin osa olisi ja pysyisi anonyymeinä, ja josta sitten aina löytyisi uusia ihmisiä joilla ei ole minusta mitään ennakkokäsityksiä. Pienessä ja tiiviissä luokkayhteisössä juuri tapahtuu tuollainen ujoksi leimautuminen, jolloin on sitten entistä vaikeampi alkaa tunkeutumaan muille muodostuneisiin kaveriporukoihin. Ettei välttämättä näkisi samoja naamoja päivästä toiseen. Missä muutkin ihmiset liikkuisivat enemmän yksin eikä tiiviissä kaveriporukoissa.
Kokemuksia? Ajatuksia? Jotenkin tuntuu että yliopisto olisi enemmän tuollainen luokaton ja vapaampi ympäristö kuin amk?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pohtimaan mitä haluat elämältäsi, millaista duunia haluat tehdä. Avoimella ja iloisella mielellä löydät kyllä uusia ystäviä, opiskelit sitten amkissa tai yliopistossa.
Lähde ulkomaille opiskelemaan. Toisessa kulttuurissa kukaan ei pidä sinua ujona, sillä mahdollinen hiljaisuus menee kielitaidon vajavaisuuden syyksi ja muutenkin pidetään itsestään selvänä, ettet voi olla täysin samanlainen kuin muut, koska olet toisesta maasta lähtöisin. Persoonasi nähdään pelkästään positiivisena ja kiinnostavana. Palattuasi olet monia kokemuksia rikkaampi ja osaat asettaa asiat kotimaassa niille kuuluville paikoilleen.
hakea opiskelemaan sellasta alaa, joka kiinnostaa oli se sitte ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Ite alotin nyt syksyllä AMKssa opiskelun ja oon kyllä tykänny paljon. Minäki oon vähän ujo ja oon tykänny siitä et meillä on oma luokka, johon on tullu tutustuttua paremmin. Meillä on kyllä tosi hyvä ryhmähenki tuossa luokassa ja hyvin tullaan juttuun keskenään. Eikä kukaan oo jääny yksin. Meillä on ollu myös aika paljon ryhmätehtäviä, joissa on tullu myös tutustuttua muihin ryhmäläisiin. Mutta musta just tuollasessa pienemmässä koulussa, jossa ollaan sen oman ryhmän kanssa suunnilleen koko ajan niin tutustuu paljon paremmin muihin ja on helpompi saada kavereita ku sit vaikka jossain yliopistossa. Musta on just ahistavaa jos koko ajan vaihtuu ihmiset ja ei pysty kehenkään tutustumaan silleen kunnolla. Mut kannattaa tosiaan valita sellanen ala joka sua kiinnostaa. Kyllä varmasti sekä ylioistosta että AMKsta löytyy samanhenkisiä ihmisiä ku sinä.
Juttusi oli kuin omasta suustani! Itselläni on aivan sama tilanne! Menin AMK:hon ja siellä on tiivis ryhmä ja paljon esiintymistä. AMK on tyypillisesti enemmän esiintymispainotteinen mitä yliopisto. Yliopistossa saa olla enemmän "anonyymi". Mutta kannattaa mennä sellaiseen kouluun mihin haluaa, siis mitä työtä haluat tehdä. Itse en kuulu "piireihin", alussa tietenkin vielä mutta pikkuhiljaa kuten aina olen vetäytynyt yksinäisyyteen. Mutta onneksi koulu on pian ohi! Ei se ole kuin muutama vuosi.
Minulle on käynyt tuolla tavoin aina: kun yläaste alkoi, lukion alussa ja nyt jopa yliopistossa. En vain pysty ylittämään sitä helvetin rajaa, jonka kohdalla yht'äkkiä kaikki alkavat porista keskenään mitä luonnollisimmin. Alussa pystyin puhumaan ihmisille paljon helpommin, ujoudestani huolimatta. Ehkäpä taustalla vaikuttavat vanhat eristämiskokemukset ala-asteella - ajatuksenkulku on suurin piirtein tällainen: nuo kaksi puhuvat keskenään, nyt tuo kolmaskin liittyy mukaan -> minulle ei ole enää tilaa, olen ulkopuolinen. Pidän turpani tukossa.
On se kumma, kun tuiki tuntemattomienkin kanssa on paljon helpompaa jutella kuin opiskelutovereitten joukossa. Täällä yliopistossa on tosin ollut se huojennus, että kursseja on ollut mahdollista valita pitkin poikin, ja näin on ollut mahdollista puhua monenkin ihmisen kanssa. Harmittavasti näistä tilanteista ei kuitenkaan ystävyyksiä synny. Ovat ne kuitenkin mainio henkireikä satunnaisen osakuntaretkillä tms. mukanaolon lisäksi. Käytinpä hassuja/vanhahtavia lauserakenteita. Tässäpä tämä.
alottajalla samallailla menee toi koulunalotus ku miulla, odotin innolla amk:ta ja kaikkia uusia ihmisiä. =)
miu ite alussa oon avoin ja tuttavallinen, mutta sitten huomaa päivien, viikkojen kuluessa että ympärillä on hirveä hälinä ja muut on löytäneet porukkansa ja ite pälyilee yksin jossain syrjemmässä. alotin AMKSssa ja siell olis ollu hirveästi esiintymistä, ryhmätöitä yms (tiivis luokka ja pienet piirit).. musta tuntui etten selviä niistä ja lopetinkin koulun (ehkä ala olikin väärä, ainakin niin tahon uskoa..)
en taida enää amk:hon hakea, sillä joskus lupasin ittelleni etten enää kiduta itteäni esitelmillä sun muilla (kumminki tahon joskus voittaa nää, mutta ny oon ansainnu pelkkää hyvää)
ny sitten samassa tilanteessa että minne hakisin..
muutenvaan hesastapäin olevat, jos tahotte tutustua ni ilmotelkaa=)
En ihan helsingistä ole, mutta tuusulasta kyllä joten melko läheltä. Haluaisin mielelläni tutustua sinuun. s-postia voi lähettä minulle: [email protected]
Itselleni yliopisto oli jotakuinkin ainoa mahdollisuus, koska amk:n puolelta ei löytynyt minulle sopivaa, riittävän kiinnostavaa, työllistymisen takaavaa alaa.
Joka tapauksessa olen nyt kokeillut kolmea opinahjoa. Ensimmäisessä kävi juurikin kuvailemallasi tavalla. Kyseessä oli koulu, jossa samanaikaisesti aloitti liki 200 opiskelijaa. Tunsin itseni liian nuoreksi. Katselin sivusta, kun muut ystävystyivät.. Onneksi meillä oli ensimmäisenä syksynä koulun puolesta paljon tiimityöskentelyä, jolloin sain muutaman hengen tiimistäni ystäviä. En kuitenkaan viihtynyt koulussa syksyä pidempään.
Seuraavana syksynä aloitin uudessa yliopistossa. Laitos oli ja on edelleen pieni. Meitä aloitti noin 30 opiskelijaa. Pienessä ryhmässä löysin heti samalla aaltopituudella olevat ihmiset, ystävystyin helposti - ja olemme ystäviä edelleen. Tässä koulussa olen viitynyt jo liki kolme vuotta. Hienoa.
Tänä syksynä päätin aloittaa jälleen uuden koulun. Fukseja oli noin 120. Tunsin monia jo etukäteen, sillä he olivat lukeneet kirjastolla yhtäaikaa kanssani pääsykokeisiin. Jostain syystä koulun alkaessa menin jälleen aivan lukkoon. Tutorryhmässä ei sattunut olemaan minunlaisiani ihmisiä, eikä tutustumisesta tullut mitään. Tällä hetkellä mielenkiinto koko kyseistä koulua/tutkintoa kohtaan on aivan nollassa. Luennolle meno tuntuu turhauttavalta, tuntuu että kaikki katsovat kuin tyhmää..
Se mitä yritän sanoa on, että menet tottakai kouluun, joka sinua oikeasti kiinnostaa - sinulla on varmasti mielessäsi mahdollisia koulutuksen takaamia työtehtäviä tulevaisuudessa. Ensimmäiset viikot koulussa on merkitseviä. Pakota itsesi kaikkiin fuksibileisiin, ole mukana.