verotietäjät-

maksettavaksi vuoden 2008 jäännösvero (tai mikä määrätään nyt kuluvan vuoden ylisuurista tmi tuloista.)
veroprosentti 0.
tuloa on kuitenkin ollut ja alkoikin mietityttää, että milloin verottaja konkretisoi omansa?
4363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jäännösvero tulee maksettavaksi vuoden 2009 syksyllä. Mutta jos tiedät että joudut tältä vuodelta veroja maksamaan, niin kannattaa hakea ennakkoveroa vielä joulukuulle. Tai voit maksaa ns. ennakon täydennysmaksua tammikuun loppuun mennessä korottomasti. Korkoa tulee maksettavaksi vähemmän, jos maksat jotain ennen verotuspäätöstä ja verottajan maksulappua.

Äänestä
  • Oma-aloitteisia ennakontäydennysmaksulappuja saa siis vero.fi-sivuilta lomakkeista ja itse olen käyttänyt suuntaa-antavana laskurina tavallista veroprosenttilaskuria, josta näkee vähän minkä verran veroja pitäis maksaa, siis toiminimellä. Osakeyhtiöhän maksaa aina 26% (muistaakseni) mukaan.

    Äänestä

onko oikeuden mukainen päätös verotjalta kun ottaa 6euron indeksikorotuksesta 25 euroa veroa.

Äänestä
  • Ei ole oikeudenmukainen eikä mahdollinenkaan. Katso nyt verotietosi vähän tarkemmin niin selviää tuokin pidätys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloin lankeaa kirjoitti:

maksettavaksi vuoden 2008 jäännösvero (tai mikä määrätään nyt kuluvan vuoden ylisuurista tmi tuloista.)
veroprosentti 0.
tuloa on kuitenkin ollut ja alkoikin mietityttää, että milloin verottaja konkretisoi omansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu