Pentu vetäytyy omiin oloihin

Puolivuotias valkoisen paimenkoiran urospentu on alkanut vetäytyä aika paljon omiin oloihinsa.
Se etsii usein oman rauhallisen paikan jonkun toisen huoneen perimmäisestä nurkasta tai päädystä (eli menee mahdollisimman kauas minusta)

Entinen koirani oli aina siellä missä minäkin, jaloissa nukkumassa. Tämä uusi pentu ei. Onko kaikki Ok? Onko omiin oloihin vetäytyminen normaalia? Itse en siitä kärsi millään tavalla, kun muuten tuntuu, että suhde koiraan on ihan hyvä. Tavallaan itse koen että se on ihan OK että se ei ole minusta liian riippuvainen. Se pitää minua mielestäni selvästi johtajanaan. (jopa paremmin kuin entinen koira) Ei pelkää minua, ja luonnollisesti olen kohdellut sitä koko ajan hyvin ja reilusti.
42262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

uros vetäytyy myös omiin oloihinsa, eiköhän se ole ihan normaalia, koirakin haluaa olla välillä rauhassa, minusta ainakin.

Äänestä

Itsenäiset ja omatahtoiset pennut ei nukuskele emäntänsä lähellä, nukkuvat sängyn alla, tv:n takana, jossain nurkassa, nukkuu parvekkeella jne..ei ole syytä huoleen vaikka pentu ei aina ole esillä. Eroahdistuneet talsii jatkuvasti ihmisten kannoilla sisälläkin.

Äänestä

Meillä on 8kk saksanpaimenkoirauros, ja sekin vetäytyy ajoittain omiin oloihinsa.

Jos teen jotain hommia jossain huoneessa, koira saattaa tuntikausia viettää omissa oloissaan toisessa huoneessa nukkuen, luuta järsien, leikkien...

Ja minusta se on ihan vapauttavaa, kun koiran kanssa on saanut touhuta riittämiin pentuajoista lähtien...

Ja välillä on taas aikoja, että koira tulee nukkumaan vähintäänkin näköetäisyydelle minusta, tai kokonaan samaan huoneeseen, esim. tämän atk-tuolin taakse, että kiireellä ylös pompatessa ja kävelemään lähtiessä siihen olen monesti kompastunut =)

Äänestä

Onpas vanha lanka, mutta.

Onko uroksen, luovutisikäisen, omiin oloihin vetäytyminen ja väsymys normaalia pienellä sekarodulla?

Pentu sosiaalinen ja iloinen, toisaalta nauttii kovasti läheisyydestä. Madotukset ok.

Eikö uros olekaan altis valppauteen, kuten olen tähän asti havaintoja tehnyt, voiko olla jokin neurologinen ongelma?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eemeli etukeno kirjoitti:

Puolivuotias valkoisen paimenkoiran urospentu on alkanut vetäytyä aika paljon omiin oloihinsa.
Se etsii usein oman rauhallisen paikan jonkun toisen huoneen perimmäisestä nurkasta tai päädystä (eli menee mahdollisimman kauas minusta)

Entinen koirani oli aina siellä missä minäkin, jaloissa nukkumassa. Tämä uusi pentu ei. Onko kaikki Ok? Onko omiin oloihin vetäytyminen normaalia? Itse en siitä kärsi millään tavalla, kun muuten tuntuu, että suhde koiraan on ihan hyvä. Tavallaan itse koen että se on ihan OK että se ei ole minusta liian riippuvainen. Se pitää minua mielestäni selvästi johtajanaan. (jopa paremmin kuin entinen koira) Ei pelkää minua, ja luonnollisesti olen kohdellut sitä koko ajan hyvin ja reilusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu