The Three Burials Of Melquiades Estrada (2005)

Ihmeen kauan tällä kestikin tulla Suomeen dvd:nä, mutta ainakin tässä tapauksessa hyvää kannatti odottaa.

Melquaides Estrada (Julio Cedillo) löytyy kuolleena Teksasin ja Meksikon raja-alueelta. Estradan ystävä ja työnantaja Pete Perkins (Tommy Lee Jones) aloittaa vastuuntuntoisen matkansa saadakseen selville miksi ja kuka Estradan tappoi, sekä saattaakseen Estradan ruumiin kotikylänsä hautausmaahan. Saatuaan selville että Estradan tappaja [Tämä ei ole spoileri, sillä asia mainitaan jopa takakannessa] on rajavartija Mike Norton (Barry Pepper) ja huomattuaan että paikallinen poliisi ei välitä asiasta hevonkukkuakaan, päättää Pete ryöstää Estradan ruumiin, pakottaa Nortonin mukaansa ja viedä itse Estradan ruumiin oikeaan hautaansa.
Ja kaikki sai alkunsa erehdyksestä.

Vastuu, oikeudenmukaisuus ja ihmisyys. Siinä Three Burialsin tärkeimmät teemat ja hyvin vahvasti, että vähäeleisesti elokuva ne esittääkin.

Tämä saattaa vaatia hieman keskittymistä, sillä elokuva kulkee hyvin rauhallisesti koko kestonsa ajan, joten toimintaa siitä on turha pahemmin odottaa. Ja elokuvan alkupuoli on kuvattu lukuisina takautumina, joiden kärryillä pysyminen ei ole vaikeaa, mutta sinä aikana ei kannata istua päästelemässä varpusparvia pönttöön.

Jos pidät elokuvista kuten Menneisyyden Ote, Menetetty Maa, tai vaikkapa Kunniasanalla, niin Three Burialsissa on samanlaista raadollisuutta sekoitettuna herkkyyteen.
Ruumiin kuljetus ja sen käsittely saattaa kuulostaa makaaberilta, mutta kyseessä on lopulta koskettava matka inhimillisyyteen.

Katso, tai ole katsomatta.

**** / *****
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


trentonoir kirjoitti:

Ihmeen kauan tällä kestikin tulla Suomeen dvd:nä, mutta ainakin tässä tapauksessa hyvää kannatti odottaa.

Melquaides Estrada (Julio Cedillo) löytyy kuolleena Teksasin ja Meksikon raja-alueelta. Estradan ystävä ja työnantaja Pete Perkins (Tommy Lee Jones) aloittaa vastuuntuntoisen matkansa saadakseen selville miksi ja kuka Estradan tappoi, sekä saattaakseen Estradan ruumiin kotikylänsä hautausmaahan. Saatuaan selville että Estradan tappaja [Tämä ei ole spoileri, sillä asia mainitaan jopa takakannessa] on rajavartija Mike Norton (Barry Pepper) ja huomattuaan että paikallinen poliisi ei välitä asiasta hevonkukkuakaan, päättää Pete ryöstää Estradan ruumiin, pakottaa Nortonin mukaansa ja viedä itse Estradan ruumiin oikeaan hautaansa.
Ja kaikki sai alkunsa erehdyksestä.

Vastuu, oikeudenmukaisuus ja ihmisyys. Siinä Three Burialsin tärkeimmät teemat ja hyvin vahvasti, että vähäeleisesti elokuva ne esittääkin.

Tämä saattaa vaatia hieman keskittymistä, sillä elokuva kulkee hyvin rauhallisesti koko kestonsa ajan, joten toimintaa siitä on turha pahemmin odottaa. Ja elokuvan alkupuoli on kuvattu lukuisina takautumina, joiden kärryillä pysyminen ei ole vaikeaa, mutta sinä aikana ei kannata istua päästelemässä varpusparvia pönttöön.

Jos pidät elokuvista kuten Menneisyyden Ote, Menetetty Maa, tai vaikkapa Kunniasanalla, niin Three Burialsissa on samanlaista raadollisuutta sekoitettuna herkkyyteen.
Ruumiin kuljetus ja sen käsittely saattaa kuulostaa makaaberilta, mutta kyseessä on lopulta koskettava matka inhimillisyyteen.

Katso, tai ole katsomatta.

**** / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu