Ulosoton vanheneminen

ja mistä vanheneminen lasketaan.

Tällä hetkellä jokin velkojani on saanut lykättyä vanhenemista jollain konstilla, koska velka roikkuu vielä 21 vuoden jälkeen konkurssista ulosotossa ja velkakirjan päiväys lienee jossain vuoden 1985 paikkeilla ja sitä edelleen peritään. Siitä on siis jo 23 vuotta ??!!
7820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun velan vanheneminen keskeytetään aina välillä uudella perinnällä, niin se velka ei vanhene koskaan. Eli sitä voidaan periä kuolemaasi asti.

Äänestä
  • Korjataas vähän tuota edellistä viestiäni.
    Eli ulosotto päättyy normaalisti 15 vuoden kuluttua siitä, kun oikeus on vahvistanut ulosoton, tai 20 vuotta, jos kyseessä on rikoksen takia tuomittu korvaus.

    Määräaikaa voidaan kuitenkin jatkaa 10 vuodella.

    -----Velkoja voi nostaa tuomioistuimessa kanteen velallista vastaan ja vaatia edellä mainitun määräajan jatkamista. Tuomioistuin voi määrätä määräajan jatkumaan 10 vuotta laskettuna alkuperäisen määräajan päättymisestä, jos velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia siten, että hän on:

    1) kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan;

    2) lisännyt perusteettomasti velkojensa määrää;

    3) salannut tietoja tai antanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taloudellisesta asemastaan konkurssissa, ulosotossa, yksityishenkilön velkajärjestelymenettelyssä tai yrityssaneerausmenettelyssä; taikka

    4) muilla vastaavilla, selvästi sopimattomilla toimilla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi.----

    Äänestä

  • Koskaan kirjoitti:

    Korjataas vähän tuota edellistä viestiäni.

    Minkäänlaista sellaista kannetta ei ole nostettu mistään velasta, jossa olisi vaadittu määräajan jatkamista. Ainakaan ei ole haastetta tullut.

    Äänestä

  • sama..... kirjoitti:

    Minkäänlaista sellaista kannetta ei ole nostettu mistään velasta, jossa olisi vaadittu määräajan jatkamista. Ainakaan ei ole haastetta tullut.

    Tuskin sinulle mitään haastetta tuleekaan. Eli velkoja vain hakee sitä määräajan jatkamista oikeudelta.

    Äänestä

  • Sinulle tuleekaan kirjoitti:

    Tuskin sinulle mitään haastetta tuleekaan. Eli velkoja vain hakee sitä määräajan jatkamista oikeudelta.

    siitä on haaste tulla, jotta velallinen voi antaa vastineensa oikeudelle.

    Äänestä

vanhenemisaika oikeuden maksutuomion päivämäärästä.
Paitsi, jos asiaan liittyy rikos.

Äänestä

se on se ratkaiseva. Katso se käräjäoikeuden tai vastaavan "tuomiopäivä", jonka perusteella sitä on voitu periä ulosotossa. Laita tänne se päiväys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

koska...... kirjoitti:

ja mistä vanheneminen lasketaan.

Tällä hetkellä jokin velkojani on saanut lykättyä vanhenemista jollain konstilla, koska velka roikkuu vielä 21 vuoden jälkeen konkurssista ulosotossa ja velkakirjan päiväys lienee jossain vuoden 1985 paikkeilla ja sitä edelleen peritään. Siitä on siis jo 23 vuotta ??!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu