Maikkari häviää

Ylen suurin hitti on Linnan juhlat. Maikkari yrittää säälittävästi peesata seuraavana iltana, vaikka siinä välissä on luettu jo iltapäivälehdetkin jotka on täynnä juhlia. Saas muuten nähä, tuleeko ne lehdet tänä vuonna kun on sunnuntai?
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitkin seuraavaa viikkoa, ainakin.

Äänestä

Yli 90% linnan vieraista on aivan toistensa kopioita, elikkäs sama puku ukoilla ja akka on pukeutunut ns. luomuksiin, mitä ei muualla voi pitää. Joku rohkee tietty tulee paljastavassa asussa, kuten yks laulu kimma. Hirvee tunku on kuvassa, kun tila on suunniteltu 1 perheelle ja sinne on pyydettu pikkasen liikaa väkee. Telkussa se Jaakko setä sitten kertoo ihmeellisii juttuja asuista ja sitten toimittajat kertoo ketä porukkaa on kättelee. Aina ihan sama kaava, kerran nähty aina nähty.

Kekkererit vaatis ehdottomasti kasvojenkohotuksen, eli jotakin uutta ohjelmaa, missä vieraat joutuisivat tekemään jotakin jännää vaikka piilosta taikka hippaa.

Vuoden tylsin ohjelma ja pirun pikä.

Maikkari onneksi KOOSTAA asian n. tunnin pakettiin, jota voi sivusilmällä varovasti kattoo.

Äänestä
  • ketä varten?
    minäpä vastaan.

    niitä n.30% suomalaisista,jotka ovat niin saatanan uteliaita,että kaikki pitää tietää.

    useimmat ovat tämän sensaatiohakuisen paskan tilaajia(lue seiskan)

    työpaikoilla juorutaan jatkuvasti.

    juttua,jota eivät kuule alusta asti,kysyvät,että mitä on tapahtunut,kuka teki mitä.

    kuvottaa.

    minulta saa kysyä,että mitä on tapahtunut.
    vastraan,että vittuako se sulle kuuluu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tv:n orja kirjoitti:

Ylen suurin hitti on Linnan juhlat. Maikkari yrittää säälittävästi peesata seuraavana iltana, vaikka siinä välissä on luettu jo iltapäivälehdetkin jotka on täynnä juhlia. Saas muuten nähä, tuleeko ne lehdet tänä vuonna kun on sunnuntai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu