Kirjallisuutta lukemaan?

Eiköhän kirjallisuutta voi suurimmassa osassa yliopistoista lukea, ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa...

Mitä sinne vaaditaan? Sitä, että ymmärtää kirjallisuutta. Esimerkiksi Jyväskylän kirjallisuuden pääsykokeessa oli kesällä 2008 runoanalyysi toisena tehtävänä ja toisena oli kysymys: Mitä kirjallisuudelle ominaisia piirteitä on Steven Hallin kirjassa Haiteksti? Turussa taas piti pohtia Jari Järvelän Romeo ja Julia -kirjan päähenkilöä hahmona. Tarkemmin aiempien kesien kokeista löytää yleensä yliopistojen nettisivuilta. Tässä on esimerkkinä Helsingin viimekesän pääsykoekysymykset, jotka koin itse todella mielenkiintoisiksi: http://www.helsinki.fi/hum/tdk/valinta/kokeet/2008/TYY_2008.html

Varmaan osaat jo arvata, itse hain lukemaan kirjallisuutta useampaankin yliopistoon, ja olen todella tyytyväinen pääaineeseeni. Se on juuri sitä, mitä siltä odotin.

Jos pyrkii lukemaan kirjallisuutta, kannattaa miettiä, mitä töitä haluaa sitten tulevaisuudessa tehdä, (kirjallisuuden opiskelu kun ei suoraan mitään työtä tuo, kuten ei kovin moni muukaan humanistisen tiedekunnan aine, ellei sitten suorita opettajan opintoja, jolloin siis päätyy opettajaksi). Minulle ainakin syötetään joka käänteessä, että jos aion opettajaksi, kuten moni muu, pitää toimia näin ja niin ja näin... Tämän johdattelun vuoksi moni sille tielle päätyykin. Eli kannattaa tosiaan tietää, mitä tulevaisuudelta haluaa, ettei sitten tule roikkumaan humanistiksi ja huomaa vuoden/kahden päästä, että mihin hemmettiin sitä onkin nokka työnnetty.

Kirjallisuuden opiskelussa on sitten sekin pieni sivuseikka, että vaikka koko elämänsä olisi pitänyt lukemisesta ja kirjallisuudesta, se ajanvietteenä ja "työnä" on aika eri asia. Olen kuullut monia, jotka hakivat lukemaan kirjallisuutta siksi, että "no onhan sitä välillä kiva lukeakin jotain..." ja sitten kaikki on tyssännyt siihen, etteivät he esim. osaa ottaa kirjallisuutta vakavasti, (kirjallisuus kun ei ole eksakti tiede, eli koko ajan saa miettiä sanomisiaan, vaikka tiede periaatteessa on absurdilla tavalla säännötön, eikä näin ollen sanoja pitäisi tarvia varoa?).

Mutta, kirjallisuus on erittäin ihana oppiaine ja voin sitä kaikille suositella, kunhan ymmärtää, mitä se todellisuudessa on, kuinka siihen pitää suhtautua tieteenalana ja kunhan tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Näillä pääsee jo pitkälle ja välttää monen sudenkuopan :)

Kuten edellinen aloittajakin korosti, ennen hakemista kannattaa pohtia, mitä tahdot tulevaisuudessa työksesi tehdä. Aina mielenkiintoisin oppiaine ei ole järkevin pääainevalinta. Tässä on pitkälti kyllä kyse siitä, mitä arvostaa: joissakin tapauksissa parempaa mahdollisuutta työllistyä vai itsensä sivistämistä omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti.

Toinen miettimisen arvoinen juttu on se, mitä kirjallisuusainetta tahdot opiskella. Ainakin Helsingissä, Turussa ja Tampereella voi pääaineilla muutamaa kirjallisuusainetta: Tampereella näitä pääainevaihtoehtoja ovat Suomen kirjallisuus, yleinen kirjallisuustiede ja teatterin ja draaman tutkimus. Helsingissä ja Turussa voi opiskella kotimaista kirjallisuutta ja yleistä kirjallisuustiedettä, Helsingissä taitaa olla myös pohjoismaisen kirjallisuuden oppiaine.

Suurin pääsykoevaatimus lienee jonkinlainen kyky kirjallisuuden analyysiin. Analyysitaitoja voi harjoitella pääsykoekirjallisuuden avulla, joten sisäsyntyistä kykyä ei vaadita.

Kun kerran olet lukion toisella, on vielä hyvin aikaa makustella vaihtoehtoja ja arvioida omia tavoitteitaan ja mielikuviaan. Itsekin innostuin kirjallisuuden opiskelusta suunnilleen samaan aikaan, ja yo-keväänä sitten pyrin (ja pääsin).

Sanotaanko näin, että kirjallisuuden opiskelua pidetään ehkä romanttisempana ja hehkeämpänä alana kuin mitä todellisuus on. Joku "Kuolleiden runoilijoiden seura" poikkeaa hiukan nykypäivän yliopistotouhusta.

Kirjallisuuden opiskelun voi ehkä hyvin karkeasti jakaa kolmeen osa-alueeseen: 1) kirjallisuushistoria 2) analyysikurssit 3) erilaisten teoreettisten mallien pyörittely.

Näistä kirjallisuushistoriassa luennoidaan eniten ja luetaan eniten kaunokirjallisuutta. Analyysikursseilla pääsee itse kirjoittamaan esseitä niin, että se on opetuksen painopisteenä. Loput kurssit menevät tuohon kolmosryhmään, eli koetetaan saada kirjallisuudesta otetta erilaisten - usein varsin korkealentoisten - teorioiden avulla.

Opiskelemaan pääsy ei ole ylimaallisen vaikeaa, jos on viihtynyt äikäntunneilla, niin kuin monien hakijoiden kohdalla on laita. Hakukirjallisuutta ei useinkaan ole paljon, mutta se pitää hallita aika hyvin. Tärkeää on, että osaa soveltaa ja muistaa esimerkkejä.

Helsingissä yleinen kirjallisuustiede ja kotimainen kirjallisuus ovat molemmat aika mukavia aineita. Nordisk litteraturista en tiedä mitään. Opiskelu on hyvinkin vapaata. Lisäksi sivuainemahdollisuuden ovat hyvät, ja Taiteiden tutkimuksen laitos (jonka osa yleinen kt on) toimii saman katon alla.

Työllistymisen kannalta en suosittele mitään humanistista ainetta, paitsi jos haluaa opettajaksi. Jos haluaa kirjailijaksi, kirjallisuuden opinnoista on vain pohjatiedoiksi - monelle luovalle ihmiselle ne eivät ehkä edes sovi kovin hyvin.

Humanistien tilanne ei ole kovin kehuttava työmarkkinoilla, koska meitä valmistuu liikaa ja tarjolla on häpeällisen paljon pätkätöitä. Lisäksi usein kilpailemme samoista hommista (esim. toimittajien paikoista) muiden ns. generalistien, kuten valtiotieteitä tai yleistä kasvatustiedettä lukeneiden kanssa. Oman alan kesätyöt ovat kiven alla, kun työnantajat arvostavat enemmän kaupan alan ja tekniikan tuntemusta. Apurahatutkijan urakin voi olla aika kivinen, eivätkä oman alan vakituisetkaan palkat huimaa päätä.

Sen sijaan suosittelen kirjallisuutta sivuaineena ja harrastuksena. Mutta pähkäilehän näitä!