Nelikko heräsi aamulla kun jokin tökki heitä, kuin valtavat lonkerot olisivat hiponeet heitä. –Ääk! Kaikki parahtivat nähdessään punaiset lonkerot…
-Tuohan on Octilerry (Miten se kirjotetaan? Se punanen Mustekala pokemon johto sarjasta?) Vulpix sanoi huvittuneena. –Tulkaa nopeasti ulos, on sattunut kauheita asioita. Octilerry hätäili. Pokemonit kiiruhtivat ulos ja näkivät maassa makaavan Slowkingin jonka ympärille oli kerääntynyt pokemoneja ympäri saarta. –Slowking! Mikä sinun on, et kai vain nyt kuole?! –Espeon parahti kyyneleet silmissä.
-M-minun aikani on tullut… Slowking sopersi. –Ei, et saa kuolla! Me tarvitsemme sinua! –Vulpix sanoi vuorostaan. Slowkingin silmät sulkeutuivat ja koko pokemon muuttui valkoiseksi ja kylmäksi ruumiiksi. –Ei! Umbreon säikähti ja painoi korvansa Slowkingin sydäntä vasten. –Ei sydämmen lyöntejä? Espeon kysyi
-Kuulen ihan vaimeaa sydämmen lyöntiä, mutta luulen että on jo myöhäistä. Umbreon voihkaisi. –Meidän täytyy jatkaa matkaa. Vulpix nyyhkytti. –Totta, emme voi jäädä koko päiväksi pillittämään tähän. Steelix totesi suruissaan. Nelikko lähti kävelemään hitaasti meren rantaa pitkin. –Minun tulee ikävä slowkingiä… Vulpix voihkaisi. –Kuten meidän kaikkien. Kuului ääni takaa… -Neo! Steelix sanoi. –Nii-in minä, minulla olisi vähän kerrottavaa… Neo sanoi. –Minä ja Celebi olemme tunteneet toisemme jo kauan. –Mitäh?!? Kuulimmeko väärin? Nelikko sanoi yhdestä suusta
-Ette, minä ja celebi olemme kuin veljekset, me olemme luoneet tämän saaren ja johdattaneet pokemonit tänne… Mutta jotkut pokemonit ovat tulleet mustiksi. Neo selitti. –Te… Miksi… Mikset ole kertonut? Espeon sanoi vähän vihaisena.
-En pystynyt… Olen pahoillani… Mutta Steelix, muistatko kun Joe oli viemässä sinua pois niiden pollien takia, kun se vanha mies ilmestyi ja käski päästää pokemoninne tähän saareen? Neo puhui. –Kyllä muistan… Mutta kuka se vanha mies sitten oli? Steelix kysyi kulmakarvojaan kohottaen. –Olin juuri pääsemässä siihen, se vanha mies… Emme tiedä hänen nimeään mutta häntä sanotaan ”pokemon herraksi”. Minä lähetin hänet sanomaan sen Joelle. Neo selitti. Yht’äkkiä maa alkoi täristä. –Kerro loput myöhemmin nyt juostaan ja kovaan. Steelix sanoi hätääntyen. –EI kai taas? Vulpix sanoi. He lähtivät juoksemaan niin kovaa kuin pystyivät. Maa lohkeili heidän takanaan ja sieltä nousi pari isoa Groudonia. –Ei helvetti! Ei kai taas noita? Steelix sanoi vihaisena ja hätääntyneenä. –Katsokaa ne ovat mustia. Espeon huomautti.
-Muistakaa, emme saa paeta mustia pokemoneja. Umbreon huomautti.
-Oletko hullu? Miten me pärjäämme noille? ja maakin tärisee uhkaavasti, me voimme kuolla. Vulpix selitti nopeasti ja hätääntyneenä. –Ei, meidän täytyy taistella. Vaikka henki menisi. Umbreon sanoi päättäväisesti. –Hyvästi julma maailma. Steelix sanoi ja rynnisti kohti groudonia. Groudon paiskasi steelixin kauas kallion seinästä läpi. –Katso nyt! Steelix on meistä voimakkain ja hänkään ai mahda noille mitään joten mitä mahdollisuuksia meillä on? Vulpix kysyi Umbreonilta. Samassa vulpixin amuletti alkoi välkkyä rivakasti ja alkoi kuulua puhetta. He kuulivat sen päänsä sisällä, se oli slowking. (((Teidän täytyy taistella, te voitatte jos osaatte toimia oikein))). –Slowking? Miten muka? Espeon kysyin telepaattisesti. (((Toimikaa oikein))) Kuului ääni ja slowking katosi. –Argh, hyvä on taistellaan. Vulpix sanoi.. –Espeon mene tuonne ja Vulpix sinä tuonne, minä jään tähän… Umbreon komensi. Groudonit hyökkäsivät. Espeon käytti umbreonin kanssa samaan aikaan Psyhiccia kun vulpi kärvensi groudoneja tulikierteellä… -Ei tehoa! Tarvitsemme steelixiä… Vulpix voihkaisi. –STEELIX! HERÄÄ! TARVITSEMME SINUA! He huutelivat. Kallion sisällä steelix kuuli huudon ja raotti silmiään tuskasta kiemurrellen. –Täältä… Tullaan… Au. –Steelix voipersi heidän luokseen. –Steelix kaivaudu maahan jos pystyt ja koita puskea noi otukset alhaalta päin. Umbba komensi
Steelix kaivautui maahan ja puski groudonit ylös. Groudonit lensivät korkealle. Samassa Neo lensi ylöspäin ja ampui ison pallon suustaan groudoneja päin. Ne rotkahtivat maahan ja tyhjä katse katosi heidän silmistään. –Mitä tapahtui? Toinen groudoneista kysyi päätään hieroen… -Te olitte mustia pokemoneja. Vapautimme teidät. –Kiitos, emme kai satuttaneet teitä kun olimme mustia? Toinen groudon kysyi huolissaan. –Ei meille käynyt kuinkaan. Espeon sanoi pehmeästi.
-Hyvä… Groudonit sanoivat. –Vulpix, ottaisitko kartan laukusta ja antaisit minulle? Umbreon sanoi. –Selvä. Vulpix sanoi ja kaivoi laukkua. –E-ette usko koskaan tätä… Vulpix voihkaisi. –Et kai tarkoita että se on taas poissa? Steelix hätääntyi… Vulpix nyökkäsi. –Entä sarvi? Espeon kysyi heti. –Poissa sekin. Vulpix voihkaisi…
Sori tuli vähän lyhyt...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiva pätkyli, nyt ne kerrankin taisteli ;). Hei, mä en kestä! Onks se mun vuoro taas?? Muo nolottaa aina, kun mulla kestää niin hulsingin kauan ja te kirjotatte silleen joka toinen päivä... No, mulla on torstaine bilsan uusinta ja tiistaina tai keskiviikkona matikan uusinta(yritän kyllä skriivata kaiken lukemisen lomassa), joten antakaa anteeksi ainainen odottelu.
Ja Steelix, pokemonithan eivät kiroile ;)
Ihan kiva pätkä stelkkuseni, niin se kuulosti kyllä aika omituiselta "ei hitossa" Ja vulppa sun kantsii lukee niihin kokeisiin, eikä ottaa mitää paineita tästä tarinasta..:O Mä en ainakaan anna minkään häiritä, jos aion lukee kokeeseen, ku pitäs saada viel tarpeeks hyvä torkka, et pääsis opiskelee kauemmas...:D Mä ainakin jaksan venata, kun en mäkään nyt heti jaksais ruveta tarinoimaan...:D
Upea pätkä :D