Aikalisä?

Nyt on niin, että kepun sisäiset asiat ovat siinämäärin sekaisin ja vakavat, että esitän linnarauhaa kepupalstalle, että he saavat asiansa järjestykseen tai ainakin järjestyksen alulle. Tuska ja epätoivo ovat niin kouriintunvia ja syvällä, ettei voi olla oikein iskeä maassamakaavaa enää enenmpää.

Vaikka keskustelu olisikin asialinjalla. Niin silti on yleisen inhimillisyyden nimissä annettava kepulaisille omaa rauhaa, ymmärrettävä ja tuettava heitä ihmisinä, vaikka olisikin asialinjasta aivan erimieltä. Kepun perusongelma suomalaisen tuottajan puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden ja kuluttajan kohtaaminen on jo niin vakavasti häiriintynyt, etteivät tuottajat ole saaneet yhtään aikaa rakentaa omia brändejään yhä kiihtyvien massatarkastusten ja byrokratian takia.

Luomalla elintarvikkeille tuotemerkkejä, kuten esim. vaikkapa Korpi-Kainuun kinkku ja juurekset. Tai Savonmaan ympäripyöreät muikut saadaan asiakkaalle enemmän mielikuvaa ja yksilöitävyyttä tuotteille, sekä tuottajat ja mahdolliset paikalliset jalostajat sitoutumaan oikealla tavalla tuotteisiinsa ja jalostukseensa. Tuotteisiin jotka tunnettaisiin ja joista niiden tekijät saisivat olla oikealla tavalla ylpeitä. Oikeanlainen erikoistuminen ja spesialisaatio voi tietyin paikoin nostaa tuotteesta saatavaa myyntihintaa, vaikka sen kulurakenne säilyy samana.
Nykyisen muovikelmulihan ja puolalaisten pakastemarjojen tarjonnan aikana tämä olisi oikeaa maaseutu ja elinkeinopolitiikkaa, muiden tuotteiden ja palveluiden monipuolistamisen ohella.

Lisäksi tällaisille tuotteille on paitsi kotimaan markkinat niin myös helpommin löydettävissä ulkomaiden markkinointi kohteita. Kaikki aika ei saa mennä hallinnoimisen ylläpitämiseksi!

Tai sitten on vain todettava, että koska uudistusta tuottajien ja kuluttajien tahtomaan suuntaan ei voida tehdä on sellaiset välikädet jätettävä kylmästi pois, joista ei ole kuin jarruttajaksi asioissa.

Aikaa ei enää ole paljon. Näin varmaan ajattelee monikin ei kepulainen siitä tilasta missä nyt mennään. Eikä siinä tarvitse mainita edes onko suomalaisella peruslinjalla tai ei.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Avaamalla sen lasisilmäsi, niin huomaat markettien hylyillä laajan kirjon uusia, sekä vanhempia kotimaisia herkkuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriisiryhmä! kirjoitti:

Nyt on niin, että kepun sisäiset asiat ovat siinämäärin sekaisin ja vakavat, että esitän linnarauhaa kepupalstalle, että he saavat asiansa järjestykseen tai ainakin järjestyksen alulle. Tuska ja epätoivo ovat niin kouriintunvia ja syvällä, ettei voi olla oikein iskeä maassamakaavaa enää enenmpää.

Vaikka keskustelu olisikin asialinjalla. Niin silti on yleisen inhimillisyyden nimissä annettava kepulaisille omaa rauhaa, ymmärrettävä ja tuettava heitä ihmisinä, vaikka olisikin asialinjasta aivan erimieltä. Kepun perusongelma suomalaisen tuottajan puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden ja kuluttajan kohtaaminen on jo niin vakavasti häiriintynyt, etteivät tuottajat ole saaneet yhtään aikaa rakentaa omia brändejään yhä kiihtyvien massatarkastusten ja byrokratian takia.

Luomalla elintarvikkeille tuotemerkkejä, kuten esim. vaikkapa Korpi-Kainuun kinkku ja juurekset. Tai Savonmaan ympäripyöreät muikut saadaan asiakkaalle enemmän mielikuvaa ja yksilöitävyyttä tuotteille, sekä tuottajat ja mahdolliset paikalliset jalostajat sitoutumaan oikealla tavalla tuotteisiinsa ja jalostukseensa. Tuotteisiin jotka tunnettaisiin ja joista niiden tekijät saisivat olla oikealla tavalla ylpeitä. Oikeanlainen erikoistuminen ja spesialisaatio voi tietyin paikoin nostaa tuotteesta saatavaa myyntihintaa, vaikka sen kulurakenne säilyy samana.
Nykyisen muovikelmulihan ja puolalaisten pakastemarjojen tarjonnan aikana tämä olisi oikeaa maaseutu ja elinkeinopolitiikkaa, muiden tuotteiden ja palveluiden monipuolistamisen ohella.

Lisäksi tällaisille tuotteille on paitsi kotimaan markkinat niin myös helpommin löydettävissä ulkomaiden markkinointi kohteita. Kaikki aika ei saa mennä hallinnoimisen ylläpitämiseksi!

Tai sitten on vain todettava, että koska uudistusta tuottajien ja kuluttajien tahtomaan suuntaan ei voida tehdä on sellaiset välikädet jätettävä kylmästi pois, joista ei ole kuin jarruttajaksi asioissa.

Aikaa ei enää ole paljon. Näin varmaan ajattelee monikin ei kepulainen siitä tilasta missä nyt mennään. Eikä siinä tarvitse mainita edes onko suomalaisella peruslinjalla tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu