ois mahtava löytää joku juttu kumppani, joku joka ymmärtäis tätä sairautta, et mitä tää voi olla. nyt mä pyörin noitten "terveitten" ihmisten seassa päivät pitkät ja oon onneton. kukaan ei ymmärrä mistä tää pahaolo saa alkunsa. masennuksen murtamana makaat kotona ja yrität selittää tyypeille et oot ihan okei, eikä mua tarvi hoitoon viedä äeskeisen pahanolon puuskan takia. täähän on mun elämää!ei ne tajuu. toisinaan taas kun tunnet olos niin mageeks ja nokkelaks, et ajatustes perässä pysy.niin ku pikakeluksella katselis elämänivideota. ei tolkkua..hurjalla vauhdilla vaan säheltää eteenpäin...luulet meneväs, mut todellisuudessa harppat ison takapakin..sillon taas on myös frendeillä hauskaa mun seurassa, kun oon se itsevarmuuden huippu!tuntuu et oon niin yksin tän asian kanssa. et ois kiva kuulla muistakin saman kohtalon saaneista.ehkä tää ei tuntus ihan niin pahalta?
ja sit mua kiinnostais et minkälaisia lääkityksiä teillä muilla käytetään?
minulle on määrätty tasan yhdet lääkkeet (seroquel 200mg*2/pvä), kun kerroin haluavani lopettaa tämän lääkityksen koska en pitänyt sivuvaikutuksista eikä ne muutoinkaan hirveesti jeesiny,sanoin kuitenkin olevani valmis kokeilemaan jotain muuta vaihtoehtoista lääkettä-lähdin ilman reseptiä!ja nyt olen taistellut näitten mielialojeni kanssa yli vuoden ilman lääkitystä...ei turvallisin vaihtoehto ollenkaan. mutta miksi syödä lääkkeitä joilla ei toivottua vaikutusta?
kertokaa omista kokemuksistanne, kiitos kaunis jo etukäteen!
moikkista me mielialahäiriöiset
42
6757
Vastaukset
- Peppi
Minäkin sairastan tätä sairautta, ja en syö lääkkeitä koska niissä on valitettavasti paljon sivuvaikutuksia eikä elimistöni kestä niitä,
tiedän toki että ilman lääkitystä mielialani heittää todella rajusti, maanisuus on kuin humala josta ei halua selvitä koska silloin menee todella lujaa ja on voimia vaikka kuinka paljon, eikä nukkuakkaan tarvitse, luovuus huipussaan, mutta sitten iskee masennus todella rajuna ja elämän halu vilahtaa samasta ovesta ulos kuin se maanisuudessa tuli sisään.
Kaksisuuntaisuus on kaikilla varmaan ihan erinlaista, ainakin mitä minä olen jutellut ihmisten kanssa jotka sitä sairastavat, minulla kaikki on ääripäässä maanisuus todella vauhdikasta ja korkealiitoista ja masennus sitä pahinta laatua jolloin käydään kuoleman porteilla ja astutan melkein siitä portista sisään.
Olen avoimesti kertonut läheisilleni sairaudestani koska en itse aina ole ihan kartalla maanisessa vaiheessa ja sitten taas masennuksen iskiessä he voivat ohjata minut hoitoon itseni takia eli että en päätä elämääni sitäkin on muutama kerta tullut tehtyä, silloin en vain ajattele selkeästi lainkaan koska maailman kuvani on todella synkkä putki eikä valoja lainkaan.- Viherpeippo
Hei
Minulla sattui juuri äsken, että näin kamalasti vaivaa ja tein hulluna lopputyötä kouluuni kofeiinipillereitten avulla. Syy: että jaksoin tehdä sitä yötä päivää. Viimetipan ihminen nääs. Lopputulos: totaalinen uuvahdus eli paloin tyylikkäästi loppuun ( valmistuin kyllä) Tyksiin, koska olen syöpätoipilas, hirvee huuto ja lopulta kotiin ja Levoxin liuska mukana. Niin, viikon söin niitä, että kuulema rauhoittuisin. Olin sekaisin kuin senäkello ja vieläkin mustelmilla, kun törmäilin esineisiin kotona. Mikä helvetin lääke tollanen on. Kysyn vaan? Perkele. Teen valituksen. Kyllähän mää olisin rauhoittunut vähemmälläkin.
Nim. merk. Ihmettelen kauhiast - tuuluska
Hienoa, että olet kertonut läheisillesi sairaudestasi, jotta saat heiltä apua tarvittaessa. Nostan hattua sinulle että olet pyrkinyt elämään ilman lääkkeitä. Kannustan jatkamaan sillä linjalla, lääkkeet nimittäin latistavat helposti koko persoonan; mielenkiintoisesta ihmisestä tulee tylsä tyyppi, jotenkin surullista nähdä sellaista. Hyvää jatkoa sinulle rohkea nainen!
- griselle84
Viherpeippo kirjoitti:
Hei
Minulla sattui juuri äsken, että näin kamalasti vaivaa ja tein hulluna lopputyötä kouluuni kofeiinipillereitten avulla. Syy: että jaksoin tehdä sitä yötä päivää. Viimetipan ihminen nääs. Lopputulos: totaalinen uuvahdus eli paloin tyylikkäästi loppuun ( valmistuin kyllä) Tyksiin, koska olen syöpätoipilas, hirvee huuto ja lopulta kotiin ja Levoxin liuska mukana. Niin, viikon söin niitä, että kuulema rauhoittuisin. Olin sekaisin kuin senäkello ja vieläkin mustelmilla, kun törmäilin esineisiin kotona. Mikä helvetin lääke tollanen on. Kysyn vaan? Perkele. Teen valituksen. Kyllähän mää olisin rauhoittunut vähemmälläkin.
Nim. merk. Ihmettelen kauhiastanteeksi, olit kirjoittanut vain niin koomisesti.. :D mutta, itsellä oli maniajaksolla sama että kipukynnys katosi ja törmäilin tavaroihin kun tein niin hurjasti kaikenlaista ja monta asiaa yhtä aikaa. sai sitten masennusjaksolla miettiä että miksi mun pohje on ihan sinipunainen ( osui pyörän polkimeen) tai miksi sormessa on palkeenkieli (leikkasin kankaan lisäksi sormeeni)..
nyt kun on oikea lääkitys (700mg seroquel x 1 ja lito 900mg x 1) niin on tasottunut erittäin hyvin niin mania kuin masennus. ja nyt onnellisesti seurustelenkin vaikka entiset suhteet meni ihan päin mäntyä kun sairauteni vaikutti elämääni niin pahasti.
- samaa koen
heippa,
kärsin samasta taudista ja ois todella mukavaa alkaa kanssasi ihan oikeaan kirjeevaihtoon.kun tuntuu siltä että kukaan toinen ei todella ymmärrä minua.vastaa jos kiinnostaa,itselläni on kova lääkitys mutta mielialat vaihtelee viikottain.
t.jaksamisi,marianne - alamäki..samassa
päässä. Juu, bipo todettiin 2003. Olen sairastanut paljon pidempään jo. Mulla on lääkityksenä Lito, Lamictal ja tarv.masisjaksoihin Sepram. Ovat sopineet mulle hyvin ja ollu iso apu elämänhallintaan. Olen myös käynyt terapiassa ja käyn edelleen. Mulla on pari ystävää, joilla sama sairaus. Voi vaihtaa ajatuksia. Kyl tään kanssa pärjää, kun oppii kuuntelemaan itteensä ja hakemaan apua tarvittaessa. Herkkyys ja luovuus ovat myös minussa vahvasti. Tsemppiä!
- Ylös sängyn pohjalta
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen. - on käyny
Ylös sängyn pohjalta kirjoitti:
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen.mulle hyvin Liton kaveriksi. Ei oo ihottumia tullu. Muistan pelänneeni niitä alkuun. Oon käyny Kelan myöntämällä Psykoterapiassa. Ollu hyvä mulle. Nyt vipo vuosi menossa.
- 73xx
Ylös sängyn pohjalta kirjoitti:
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen.Lamictal häiritsee monilla unta. Mä oon kans käyttäny sitä, mut nyt ei kiitti.
- n85...
Ylös sängyn pohjalta kirjoitti:
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen.itsellani on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö. muutama kuukausi sitten lääke vaihdettiin lamictaliin alku 25mg ja nostettu 225mg vuorokausi ja tarvittaessa 50mg enemmän. uni lääkkeenä 200mg levozin. itselläni olen huomannut toiminta kyvyn palanneen jonkin verran ja mennyt jopa ilta kouluun. mikä on iso muutos monen vuoden kyvyttömyyden ja laitoshoitojen jälkeen. itselläni ei tullut ihottumaa ja muutenkin tyytyväinen kun tämä lääke ei ole painoa lisäävä niinkuin vanha lääkkeeni. paino tippunut 5kg jo nyt. mutta kai se on ihmisestä kiinni mikä sopii, itsekkin kyllä aluksi pelkäsin ihottumaa ja olin aika varovainen lääkemäärän nostamisen suhteen.
- n85...
Ylös sängyn pohjalta kirjoitti:
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen.minulla on todettu kaksisuuntainen mielialahäirö ja lamictal ollut nyt 2kk käytössä. päivä annos 225mg ja tarvittaessa 50mg enemmän, uni lääkkeenä levoxin 200mg. itse olen ollut tyytyväinen tähän lääkkeeseen ja toimintakyky palannut jonkin verran. pystyin jopa aloittamaan ilta opiskelun, mikä on iso muutos vuosien kyvyttömyyden ja laitoshoitojen jälkeen. itse pelkäsin aluksi kans ihottumaa ja olin todella varovainen lääkkeen noston kanssa. muutenkin tykkään tästä lääkkeestä kun se ei nosta painoa niin kuin edellinen lääke jota käytin. paino tippunut jo 5kg. kai se kuitenkin on hyvin yksilöllistä mitkä lääkkeet toimavat kelläkin ja sivuvaikutukset...
- griselle84
Ylös sängyn pohjalta kirjoitti:
Hei,
Minä käytän Deprakinea, mutta vietän suurimman osan (vapaa)ajastani sängyssä, mieli alakuloisena, muttei masentuneena. Lääkäri määräsi Deprakinen lisäksi nyt Lamectalia, jotta alakuloisuus paranisi.
Mikä kokemus sinulla on Lamectalista? Tuliko sinulle ihottumaa (lääkäri varoitti siitä)? Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Psykologini ehdotti minulle terapiaa ensimmäisen kerran.
Kiitos vastauksestasi etukäteen.minulle kokeiltiin lamictalia sairaalassa ollessa mutta jo ihan muutaman päivän käytön jälkeen tuli ihottumaan joten se piti lopettaa.. oli koko käsivarsi ihan punainen ja kutisi niin hemmetisti.
- väärä lääkitys
Eiks Seroquel ole masennuslääke? Ei mun (amatööri)tietämyksen mukaan sovi lainkaan kaksisuuntaiseen. Siihen on uusi lääke Ketipinor, kyseles sen perään.
Olen ite kokenut ja kuullut myös muilta, että serotoniinimömmöt ei sovi yhtään bipolaarisiin häikkiin.- Maanis-depressiivinen
Seroquel on dopamiinisalpaaja, siis psykoosilääke. Vaikuttava aine on ketiapiini, ja tuo Ketipinor on rinnakkaisvalmiste.
- DemisX
Hei.
Selvennyksenä. Seroquel on ensisijaisesti skitsofrenia lääke mutta pieninä annoksina sitä käytetään masennukseen ym.
Itse olen syönyt sitä pieninä annoksina ja minulla ei siis ole skitsofreniaa.
T: nimim. 7v. terapiaa takana ja lääkkeiden ansiosta 0 päivää sairaalassa. - -depri-
DemisX kirjoitti:
Hei.
Selvennyksenä. Seroquel on ensisijaisesti skitsofrenia lääke mutta pieninä annoksina sitä käytetään masennukseen ym.
Itse olen syönyt sitä pieninä annoksina ja minulla ei siis ole skitsofreniaa.
T: nimim. 7v. terapiaa takana ja lääkkeiden ansiosta 0 päivää sairaalassa.lääkettä käytetään myös psyykoosin hoitoon, mm. synnytyksen jälkeisen psykoosin hoidossa joskus.
Samaa lääkettä voidaan käyttää eri sairauksiin. Riippuu tietysti tapauksesta minkä lääkäri katsoo parhaimmaksi. - mieluri...
pöpiläs työskentelevänä ja samalla ko.sairautta sairastavana, tosin ilman lääkitystä, kertoa voin että Seroquel (ketiapiini) on juuri lääkitys pipoon, myös Lito... Lääkkeitä myös muita ja ko.lääkkeitä käytetään myös muuhun sairauteen kuin hattuun... Näillä mennään...
- Mixa
Minulla kans diacnosoitu tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mulla ei vauhti ja ksoja paljon oo .Paremminkin jatkuvaa masennusta. Ja tyhjyyttä mikään ei tunnu miltään : Olen olemassa , mutta en elä. Odottelen kuolemaa, kun ei rohkeus riitä irtsemurhaan. Välineitä kyllä olis-> Lääkityksenä mulla tälle psyykepuolelle on Deprakine 500mg x3. Lamotrigin ratiopharm 100 mg x 1, Risperdal 2mg x2.Tarvittavanin lääkkeinä Insomin5mg, Zopinox 7,5 mg ja Opamox 15 mg. Lisäksi fyysiiin sairauksiin DiforminRetard 500mg x4 Cozaar comp forte 100/25 mg x1,Inegy 10/40 mg x1,Primaspan 100mgx1, Insuliini (Protaphane) 20 87 ky/päivä
- kova lääkitys
Läheiselläni (olen omaishoitaja) on bipolaarinen mielialahäiriö.
Hänellä oli alkuun suunnilleen sama lääkitys kuin sinulla (ei ihan noin kova).
Hänen liikuntakykynsä lamaantui lähes kokonaan, tuli vapinaa ja kordinaatiohäiriöitä.
Nyt on lääkitystä vähennetty murto-osaan alkuperäisestä.
Silti vapina on jatkunut ja liikuntakyky ei ole palautunut.
Tämä potilas on jo 70 , lääkitys aloitettiin 10v sitten.
Eikö sinulla lääkitys haittaa normaalia elämää? - bposfri
kova lääkitys kirjoitti:
Läheiselläni (olen omaishoitaja) on bipolaarinen mielialahäiriö.
Hänellä oli alkuun suunnilleen sama lääkitys kuin sinulla (ei ihan noin kova).
Hänen liikuntakykynsä lamaantui lähes kokonaan, tuli vapinaa ja kordinaatiohäiriöitä.
Nyt on lääkitystä vähennetty murto-osaan alkuperäisestä.
Silti vapina on jatkunut ja liikuntakyky ei ole palautunut.
Tämä potilas on jo 70 , lääkitys aloitettiin 10v sitten.
Eikö sinulla lääkitys haittaa normaalia elämää?Minä olen tainnut jo unohtaa mitä "normaalielämä" on. Kyllä lääkitys(tai sairaudet tai molemmat) vaikuttavat niin etten jaksa juuuri mitään. Nukun suurimman osan vuorokaudesta, en käy missään ja sosiaalisesti olen aika pitkälti erakoitunut. Tunne ihmisenä kärsin siitä , että tunteet ovat kadonneet.Mikään ei tunnu miltään. Muisti ja keskittymiskyky ovat olemattomia.Kaikista pahinta lienee kuitenkin se, ettei tämä lääkitys ole tehnyt elämääni juurikaan laadukkaammaksi. Olen iältäni nuorempi kuin sinun hoidettavasi (45v), mutta sekin on kai miinusmerkkinen asia kun elämää ei ole, vaikka elin vuosia voi olla vielä paljonkin.
- sekö ?
avioliitossa, yksi lapsi ja holtiton.Tällä hetkellä on suhde kolmen vieraan naisen kanssa ja lisää pitää saada..jatkuva jännityksen hakeminen, mielialat vaihtelee hurmiosta täytelliseen paskaan oloon muutamissa minuuteissa.Masennusta ollut jo nelisen vuotta.rahaa ei pala kuin jaksoittain musiikkiin.
Tällaista..epäilisin epävakaata persoonallisuushäiriötä ku vaihtelut on noin nopeita. Suosittelisin ottamaan selvää...
tsempityksiä tai jotaiki :)
- kilgkalg
efexoria 150mg joka aamu ja kone pelaa pätkimäti,mutta yksikin unohdus niin heti rupeaa korvissa suhahtelemaan ja tuntuu että kone ottaa ylikiekkoja.söin ensin 300mg mutta ite pienennin puoleen ja huomasin pärjääväni näin johan tätä pärjäämis yritystä menny yli 10 vuotta ja loppuu varmaan sitten kun nostaat valten ropan plaatikkoon ja hiekat niskaan.onnexi on nuo muistihäiriöt lisänä niin ei muista että ei käy aina täysillä(huumor)jatkoja kaikille hiukan pölähtäneille t.50 juuri ylittäny hemmo!
- olpe
moi vaan. Mullekin tehtiin sama diagnoosi, isällä oli sama myös ja kahdella velipojallani myös. Itsellä maaniseen vaiheeseen on alkanut tulla mukaan rytmihäiriöt, jonka jälkeen hakeuduin psykiatrille/terapiaan (reilu vuosi sitten). Lääkitystä kovasti suosittelivat mutta en sitä halunnut.Terapia ei suoranaisesti ole auttanut oireisisiin, mutta on auttanut siihen, että pystyy ajatuksillaan ja elämäntavoillaan ohjailemaan fiiliksiä koskapa niitä pystyy tiedon myötä parmmin tunnistamaan.Nykyään tykkään enemmän synkästä minästäni, kuin siitä hirveätä menijästä, joka syöksee loppujen lopuksi depressioon ja paniikkikohtauksiin. Eli luulen löytäneeni todellisemman minäni, ja minulle ei enää ole niin tärkeää, että pystynkö jossain tilateissa olemaan cool (maanisuuteni avulla), koskapa ei sillä ole merkitystä jos en kerran ole sellainen oikeasti. Sitä on jotenkin koukussa siihen maanisuuteen, koskapa sitä silloin tuntee olevansa "supermies" jolle mikään ei ole mahdotonta. Eli peittelee oman todellisen minänsä, kun ei sitä uskalla näyttää.
- haluaisin auttaa
Ystävälläni on (minun arvioni mukaan) paranoidinen bipo-psykoosi päällä. Hän oli hetken sairaalassa pakkohoidossa, mutta hänet päästettiin sieltä minusta liian aikaisin.
Hänellä on vauhtivaihe päällä, tilit ja luottokortit on shopattu, kummallisia vainoharhaisia viritelmiä pää täynnä, yli-ihmisen itsetunto ja välillä hieman aggressiivinenkin.
Onko mitään keinoa tavoittaa hänen normaalijärkeään vai onko ainoa keino järjestää poliisikyydillä sairaalaan?
Miten hänet saa tunnistamaan ja tunnustamaan sairautensa vai saako mitenkään? Nyt sairaus on täysin tabu puheenaihe, vaikka näitä sairaalajaksoja on vuosien aikana ollut muutama. Ystävänä haluaisin olla apuna tunnistamassa varhaisessa vaiheessa, koska sairaus on ottamassa otteen, jottei tulisi näitä kymmenien tuhansien eurojen velkoja.
Nyt kun hän on akuutissa vauhtivaiheessa, ei varmaan halua ole tunnustaa, ettei hän ole se yli-ihminen ja maailman pelastaja, joksi hän itsensä nyt kokee.
Olen aika surullinen, epätoivoinen ja väsynyt, sillä tätä on kestänyt viikkoja. Pelkään, että hän saattaa itsensä turhaan vaaraan. Lisäksi hän on todella ikävää seuraa ollessaan aggressiivisella tuulella. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että yöksi ja joskus päiväksi suljen puhelimen.- Apua
Hei,
Aika outoa, että ystäväsi päästettiin liian aikaisin pois sairaalasta. Hänen pitäisi vähintään syödä rauhoittavia lääkkeitä, ja mieluiten hakeutua hoitoon. Ainakin Helsinkiläiset pääsevät 24 tuntia vuorokaudessa Auroran päivystykseen. - psyk.lääk.
Apua kirjoitti:
Hei,
Aika outoa, että ystäväsi päästettiin liian aikaisin pois sairaalasta. Hänen pitäisi vähintään syödä rauhoittavia lääkkeitä, ja mieluiten hakeutua hoitoon. Ainakin Helsinkiläiset pääsevät 24 tuntia vuorokaudessa Auroran päivystykseen."Hei
Minulla sattui juuri äsken, että näin kamalasti vaivaa ja tein hulluna lopputyötä kouluuni kofeiinipillereitten avulla. Syy: että jaksoin tehdä sitä yötä päivää. Viimetipan ihminen nääs. Lopputulos: totaalinen uuvahdus eli paloin tyylikkäästi loppuun ( valmistuin kyllä) Tyksiin, koska olen syöpätoipilas, hirvee huuto ja lopulta kotiin ja Levoxin liuska mukana. Niin, viikon söin niitä, että kuulema rauhoittuisin. Olin sekaisin kuin senäkello ja vieläkin mustelmilla, kun törmäilin esineisiin kotona. Mikä helvetin lääke tollanen on. Kysyn vaan? Perkele. Teen valituksen. Kyllähän mää olisin rauhoittunut vähemmälläkin.
Nim. merk. Ihmettelen kauhiast"
On vähän turhan tuhtia ainetta määrätty.
Jos tota vetäisit pari vuotta niin voisi lähteä henki, on aika vaarallista aivoille.
- lovepictures
Mä sairastan samaan sairauttu. Olen koittanut parrempina jaksoina hoitaa hommaa. Katso kuvia puuhistani www.olylpic.fi
- Konkaribipo
Aivan sairaan hienoja kuvia. Sinulla on silmää ja herkkyyttä elämälle.
- lovepictures
Mä sairastan samaan sairauttu. Olen koittanut parrempina jaksoina hoitaa hommaa. Katso kuvia puuhistani www.olympic.fi
- repe.
Sullahan on hyvii harrastuksii ei luulis mitää häiriöt olkevan melkee kateeks käy.
- repe.
Tule helmiryyhyn pasilanpuistotie 7 helsinki siel on ihmisii jokka tietää. tule rohkeest vaan tääl on monta samankaltaista kuin sinä. tervetuloa
- __turhautunut
Melkein seitsemän vuotta taistelua takana. Ylös, alas... En jaksa enää tällaista ja tulevaisuus näyttää tyhjältä. Kymmenistä lääkekokeiluista vain yksi on sopinut, Lamictal. Tietysti siinä sivussa rauhottavia (Temesta, Tenox, Xanor), eihän elämästä tulisi mitään ilman niitä. Zyprexa vaikutti muuten positiivisesti, mutta syömishäiriöinen kun olen, se jouduttiin lopettamaan lihoamisen vuoksi.
Masennusjaksot (noin 1kk-1,5kk pituisia) vievät sängynpohjalle. Saan itkukohtauksia, enkä reagoi tunteisiin. Ahdistus ja paniikkikohtaukset pitävät tiukasti kotona. Tulen vainoharhaiseksi ja psykoottisuus pahenee. Olen itsetuhoinen, joten osastolla olen niitä "vakiovieraita". Maniajaksot kestävät parista tunnista pariin viikkoon. Minusta tulee holtiton rahan, alkoholin ja muiden päihteiden suhteen. Olen kuin maailman huipulla, voittamaton. Väsymätön ja vailla huolta seuraamuksista. Pää käy niin ylikierroksilla, etten pysty ajattelemaan kirkkaasti. Toisin sanoen en saa juoksevista ajatuksista kiinni. Sähellän ja puhun mitä sylki suuhun tuo. Aivan kuin olisin hullu duracell-pupu.
Mieheni kestää ilmeisestikin sen takia, että hälläkin on mielenterveysongelmia. Silti pelkään karkoittavani hänet sairaudellani. Perhe suhtautui aluksi huonosti, sitten alkoivat tukemaan ja enää niitä ei kiinnosta. Tavatessamme saan kuulla vain 'pistä nyt elämäsi järjestykseen, ei kukaan tuollaista jaksa katsoa. lopeta itsekäs ajattelu, äläkä ole niin vaativa kaiken suhteen.' Lähisuku ei uskalla sairauttani edes käsitellä. Tämä kamaluus karkoitti ystäväni, olen siis hyvin yksinäinen.
Kaiken kukkuraksi: olen 20v. ja siirtymässä työkyvyttömyyseläkkeelle. Elämässä ei ole mitään mielekkyyttä, ei mitään odotettavaa.- Bipo Piggy
Älä missään nimessä suunnittele 20-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle jääntiä! Ei sulla ole elämä vielä kunnollla edes alkanut. Mietin itse elämääni ja kokemaani ja vaikka kaikki ei tosiaankaan ole ollut kadehdittavan upeaa ja ihanaa, siltikään en päivääkään vaihtaisi pois.
Sulla on mahdollisuus löytää uusia ja sinut omana itsenäsi hyväksyviä kavereita. Esim. vertaisryhmistä. Itsellä ei siihen ole ollut mahdollisuutta tai ehkä olisi, mutta sairauden hyväksyminen ei ole vielä loppuunasti työstetty. Toisekseen yritän kovasti pysytellä "terveiden" maailmassa, etten putoaisi kokonaan pois tästä päivästä. Luulen, että minulla on myös tarve pitää ihmissuhteestani huolta. Tiedän, että parisuhteeni kariutuisi, jos jäisin työstä pois. Välillä tilanne voi äityä todella pahaksi, mutta siloin jään suosiolla sairaslomalle. Haluan pitää itsestäni hyvää huolta ja opetella rakastamaan itseäni.
Sinun ei kannata jättää työelämää kokematta. Työ on kuitenkin loppujen lopuksi se, mikä pitää järjissä. Huom. työpaikkakiusattukin voi näin sanoa. :) Tosin kaikki työkokemukset eivät ole olleet niin karvaita. Lisäksi taloudellinen riippumattomuus, ei tarvitse juosta sossun luukulla, vaan voi itse tienata työllä rahansa. Lopuksi huomio.. työkyvyttömyyseläkeläisenä ansiotulosi eivät voi olla kummoiset.
Sisua ja rohkeutta siis, älä anna periksi! :)
- Epäuskottavaa
Toihan vaikuttaa ihan murkkuikäisen olotilalta !
- __turhautunut
Onpa mukavaa, että noin ajattelee. En tiedä onko sinulla kokemusta mielenterveysongelmista. Niitä kun on vaikea tunnistaa, saatikka ymmärtää. Onneksi on olemassa ammattilaisia... Monta vuotta tilannettani on seurattu, että ollaan saatu varmistus asiaan. Diagnoosiakaan ei uskallettu sen takia antaa/määritellä vasta kuin viime vuoden keväällä.
- toinen samanlainen
__turhautunut kirjoitti:
Onpa mukavaa, että noin ajattelee. En tiedä onko sinulla kokemusta mielenterveysongelmista. Niitä kun on vaikea tunnistaa, saatikka ymmärtää. Onneksi on olemassa ammattilaisia... Monta vuotta tilannettani on seurattu, että ollaan saatu varmistus asiaan. Diagnoosiakaan ei uskallettu sen takia antaa/määritellä vasta kuin viime vuoden keväällä.
Et voi sanoa noin! Ei 20-vuotias ole enää murrosiässä!
Itse olen 23-v. ja nim. turhautuneen kirjoitukset kuulostavat tutuilta. Tiedän että olen nuori, elämä edessä ym. mutta olen myös sairastunut 16-vuotiaana ja joudun elämään koko aikuisikäni tämän sairauden kanssa. Mieluummin sairastuisin vaikka 20 vuoden päästä niin että saisin elää normaalin nuoruuden, mutta on kauheaa olla "parhaassa iässä" ilman kavereita, elämäniloa, uskoa tulevaisuuteen ja kun omakuva muistuttaa hirviötä. Eikä tätä voi enää kuitata nuoruudella; monet ikätovereistani ovat äitejä, talonomistajia, insinöörejä, kampaajia, rakennusmiehiä - kaiken kaikkiaan normaaleja nuoria aikuisia jotka ovat alkaneet tehdä normaaleja asioita. Itse olen masentunut alkoholisti joka oletettavasti taas muutaman kuukauden päästä luulee itsestään liikoja, halveksuu kaikkia muita kun itse on niin uskomattaman hyvä tyyppi. Viisas kaunis ja oikeassa joka asiassa ja niin saatanan jännittävä ja mielenkiintoinen. Nyt kun masentuneena katon itteeni niin en ole oikeasti Yhtään mitään. Mulla on vaan huono itsetunto jonka takia maanisena lyttään muita alapuolelleni. Kävin sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja se sanoi että kannattaisi ajatella positiivisesti. Aika kliseistä, mutta kai se on ainut keino päästä jotenki eteenpäin tässä tilanteessa. On vaan ihan tosi vaikeeta löytää mitään positiivista... - Konkaribipo
toinen samanlainen kirjoitti:
Et voi sanoa noin! Ei 20-vuotias ole enää murrosiässä!
Itse olen 23-v. ja nim. turhautuneen kirjoitukset kuulostavat tutuilta. Tiedän että olen nuori, elämä edessä ym. mutta olen myös sairastunut 16-vuotiaana ja joudun elämään koko aikuisikäni tämän sairauden kanssa. Mieluummin sairastuisin vaikka 20 vuoden päästä niin että saisin elää normaalin nuoruuden, mutta on kauheaa olla "parhaassa iässä" ilman kavereita, elämäniloa, uskoa tulevaisuuteen ja kun omakuva muistuttaa hirviötä. Eikä tätä voi enää kuitata nuoruudella; monet ikätovereistani ovat äitejä, talonomistajia, insinöörejä, kampaajia, rakennusmiehiä - kaiken kaikkiaan normaaleja nuoria aikuisia jotka ovat alkaneet tehdä normaaleja asioita. Itse olen masentunut alkoholisti joka oletettavasti taas muutaman kuukauden päästä luulee itsestään liikoja, halveksuu kaikkia muita kun itse on niin uskomattaman hyvä tyyppi. Viisas kaunis ja oikeassa joka asiassa ja niin saatanan jännittävä ja mielenkiintoinen. Nyt kun masentuneena katon itteeni niin en ole oikeasti Yhtään mitään. Mulla on vaan huono itsetunto jonka takia maanisena lyttään muita alapuolelleni. Kävin sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja se sanoi että kannattaisi ajatella positiivisesti. Aika kliseistä, mutta kai se on ainut keino päästä jotenki eteenpäin tässä tilanteessa. On vaan ihan tosi vaikeeta löytää mitään positiivista...Hei!
Ei kaikki ole niin lopullista kuin se nyt juuri tuntuu. Itselläni tauti puhkesi 23-vuotiaana,opiskelu ja kaikki elämä oli loppua siihen. Siitä huolimatta olen taaplannut elämässä eteen päin ja 25 vuoden jälkeen olen vieläkin työelämässä. Luulen, että jaksan vanhuuseläkkeeseekn saakka ja että minulla on vielä työssäni paljon annettavaakin. Tuohan tämä sairaus herkkyyden ja luovuudenkin.
Moneen kertaan olen ajatellut jääväni eläkkeelle, ollut myös useasti sairaslomilla ja osastolla, kammennut kuitenkin elämään takaisin. Sitä paitsi eläke on PIENI. Itse saisin sen 25 työvuoden jälkeen noin 800€ kuussa brutto. Yh-äidin on ollut pakko terästäytyä.
Minulla on raskas lääkitys, mutta olen sen hyväksynyt apuna itselleni. Tukena on myös rakas, joka on hyväksynyt minut "karvoineen päivineen" tällaisena kuin olen. Minulla on myös jatkuva hoitokontakti, nyt yksityisesti.
Oma poikani peri sairauden, joka hänellä puhkesi 18-vuotiaana ja johti psykoottiseen maniaan. Tätä tilaa ajetaan alas edelleenkin. Poika jatkaa keskeytyneitä opintoja. Luja on lääkitys hänelläkin. Mutta tästäkin olemme selvinneet. Tämä tarina on taas omansa.
Summa summarum: Me bipot olemme arvokkaita, vaikka itse emme sitä aina huomaa. Sairautemme ja me itse olemme arvokas lisä elämän kirjoon. Läheisille on kerrottava sairaudesta ja myöskin annettava vastuuta mielialan tarkkailusta (maniaahan ei ivälttämättä tse huomaa). Elämä kantaa...siis välillä on pääasia vain pysyä hengissä hetkestä toiseen. On pidettävä hyvää huolta lääkityksestään ja terapiastaan. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. - __turhautunut
toinen samanlainen kirjoitti:
Et voi sanoa noin! Ei 20-vuotias ole enää murrosiässä!
Itse olen 23-v. ja nim. turhautuneen kirjoitukset kuulostavat tutuilta. Tiedän että olen nuori, elämä edessä ym. mutta olen myös sairastunut 16-vuotiaana ja joudun elämään koko aikuisikäni tämän sairauden kanssa. Mieluummin sairastuisin vaikka 20 vuoden päästä niin että saisin elää normaalin nuoruuden, mutta on kauheaa olla "parhaassa iässä" ilman kavereita, elämäniloa, uskoa tulevaisuuteen ja kun omakuva muistuttaa hirviötä. Eikä tätä voi enää kuitata nuoruudella; monet ikätovereistani ovat äitejä, talonomistajia, insinöörejä, kampaajia, rakennusmiehiä - kaiken kaikkiaan normaaleja nuoria aikuisia jotka ovat alkaneet tehdä normaaleja asioita. Itse olen masentunut alkoholisti joka oletettavasti taas muutaman kuukauden päästä luulee itsestään liikoja, halveksuu kaikkia muita kun itse on niin uskomattaman hyvä tyyppi. Viisas kaunis ja oikeassa joka asiassa ja niin saatanan jännittävä ja mielenkiintoinen. Nyt kun masentuneena katon itteeni niin en ole oikeasti Yhtään mitään. Mulla on vaan huono itsetunto jonka takia maanisena lyttään muita alapuolelleni. Kävin sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja se sanoi että kannattaisi ajatella positiivisesti. Aika kliseistä, mutta kai se on ainut keino päästä jotenki eteenpäin tässä tilanteessa. On vaan ihan tosi vaikeeta löytää mitään positiivista...Hienoa kuulla erilaisia selviytymistarinoita :) Tiedän, ettemme me "erilaiset" tallaajat ole yksin - sen huomaa varsinkin osastojaksoina ja sen jälkeen. Toki siellä ns. hullujenhuoneella tulee vähän toivoton olo, mutta lähtiessä on aina hyvä ja elämään myönteisesti suhtautuva olo. Osastolla jaetaan potilaiden kesken kokemuksia, vaihdetaan jatkuvasti kuulumisia jne. Vielä upeampaa on nähdä tuttuja naamoja myöhemmin paremmassa kunnossa ja kaiken huipuksi, vaikka törmätään kerran vuodessa, toiset muistetaan.
Ongelma on minulla hiukan tuon luovuuden saralla. Olen kuullut useasti ammattilaisten ja tuttujen suusta, että 'kaikki taiteilijat ja artistithan on hulluja, etkö sinäkin sitte ole?' Mmm, no en. Toki olen soittanut pianoa jo lähes 15 vuotta, mutta ei se minusta omiin oloihin sulkeutuvaa, säveltävää ja esiintyvää muusikkoa tee. Kun saan kynän käteen ja annetaan aihe, kirjoitan kehuihin asti. Mikäs tässä sitten mättää? En saa sitä aikaiseksi. Masennusjaksoina en pysty edes ajattelemaan moista, manian vallassa unohdan koko asian. Ainut erikoistaitoni on tulla toimeen eläinten kanssa. Talleilla olen pyörinyt pikku-tytöstä asti ja alusta asti olen itsekin havainnut kykyni muodostaa yhteys hevoseen. Teini-iässä muutkin huomasivat tämän ja sain vastuulleni mitä vaativimpia tehtäviä sekä ratsutettavaksi nuoria tai muuten vain vaikeita hevosia. Koirien kanssa on vähän samanlainen tilanne. Saan ne ikään kuin hypnoosiin niin hullulta kuin se kuulostaakin. Oli koira sitten ylivilkas, pelokas tms. saavutan sen luottamuksen alta aika yksikön ja rauhoitan tapauksen.
Tällä hetkellä en osaa sanoa, meneekö hyvin. Maniamaniamania ja pää täynnä suunnitelmia, joita en kuitenkaan pysty niiden runsaudesta johtuen toteuttamaan. Ajatuksista kunnei edes kiinni tahdo saada ja asioita unohtuu. Viisi unetonta yötä takana ja levottomat jalat. Puran energiaa lenkkeilemällä hulluna, eikä se vain tunnu auttavan. Ei kofeiinia ja kalorimäärät suhteutan liikunnanmäärään. Laskupino painaa päivä päivältä enemmän ja perintätoimistot hönkii niskaan, mutta keskittyminen ei riitä edes nettipankin aukaisemiseen. Yritäpä siinä sitten hoitaa kela- ja sossupapereita...
Paremmin menee ainakin siinä mielessä, että hoitokontakti on tullut tiiviimmäksi. Joka toinen viikko on psykiatri ja kaksi kertaa viikossa omahoitaja. Lääkitys on hiukan muutettu eli tällä hetkellä menee lamictal 200mg, peratsin 4mg ja truxal 25mg. Tarvittaessa tenox ja temesta. Pian on toimintaterapia-arvio ja uudet neurologiset tutkimukset - hammaslääkärikin :D Tavoitteenani on mennä syksyn aikana johonkin kurssille sekä osaa pitäisi ottaa syömishäiriöisten tapaamisiin. Se on lääkärien vaatimus, koska uhkana on muuten toisenlainen osasto. Muistilappuja on ympäriinsä ja muistutuksia kännykässä, että muistaisin kaiken... Tuo tuntuu niin hurjalta tekemisen määrältä.
Tulevaisuus on silti pimennossa. Yritän ainakin nyt pysyä vain tässä hetkessä, jotta pääkoppa ei sekoaisi vilinään. Saapa nähdä, kutsuuko suljettu pian. Pelkään, että siinä vaiheessa viimeistään, kun putoan taas kuiluun. Mutta, koitan jaksaa ja jaksamisia teille!
- Jekyll ja Hyde
Joskus menee puolikin vuotta enne kuin lääkkeestä saadaan toivottu vaikutus, ja kuten omalla kohdallani, kymmenenkin vuotta että löydetään oikea diagnoosi ja lääkitys. Lisäksi lääkitystä joudutaan aika usein muuttelemaan, koska mielialat heittelee. Välillä siis enemmän masennuslääkettä, välillä tasaavaa johon tuo seroqelkin kuuluu.
En ollenkaan väheksy sitä, että olet päättänyt yrittää ilman lääkkeitä, varmasti on tosi raskasta.
Et todellakaan ole yksin. Meitä on enemmän, kuin yleisesti luullaan. Onko sinulla säännöllinen hoitokontakti? Pidätkö esim. päiväkirjaa heittelyistä? Siitä on helppo seurata, milloin ja minkä vuoksi (joskus tuntemukset heittelee jonkun ärsykkeen takia) tuntemukset heilahtavat äkistikin äärilaitaan. Jos jaksaa piirtää jonkinlaisen kaavion tai diagrammin pidemmällä aikavälillä, on siitä helpompi seurata piikkejä, kestoja jne.
Jokaisella on oikeus saada hoitoa ja tarvitsemansa lääkkeet. Jos kuitenkin olet päättänyt olla ilman lääkkeitä, kannattaa mielialoja seurata tarkasti jotta pystyisi ennakoimaan ja ehkä jopa lieventämään piikin "terävyyttä".
Näin ainakin omalla kohdallani. Kaikkihan me olemme yksilöitä :)
Jaksamista!- bipojen puolesta
Kaikki ei ole kohdallaan Suomen mielenterveyssysteemissä kun jotkut bipopäät pakotetaan ottamaan lääkkeitä vaikkei tahtoisi.
- opiskelija28
Mulla on vaan tosi vaikea avautua ystäville silloin kun on se huono kausi. jotenkin sitä vaan keksii kaiken maailman tekosyitä, miksi ei pysty näkemään. Ei vaan pysty sanomaan, että en jaksa. On huono olla, tärkeintä nyt vaan on selvitä, tunnista, päivästä, huomisesta ja seuraavasta viikosta...vaikeaa
mä oon ilman lääkkeitä. Masennukjaksoja takana mulla on 3 ja yksi ainoa mania, joka oli viime kesänä tai loppu kesäsätä. Hittolainen, kun olikin ihanaa...
Minulle musiikista tuli niin tärkeää, kuuntelin sitä ja se tuntui että se on jotain aivan täydellistä. toinen minkä mielenkiintoisen jutun huomasin, oli että kaikki värit tuntuivat todella ihanilta ja varsinkin psykedeeliset kuviot ihanien kirkkaine kuvioineen. Aloin pitkästä aikaa värjätä kynsiäni mitä erilaisempiin väreihin ja vaatteita ostin paljon eri värisiä.
kuuluuko tuo maniaan tai hypomaniaan normaalisti??
Ostin kesällä matkan toiselle puolelle maapalloa extemporeen ja joulukuun lopussa lähteä aivan toiseen ympäristöön 4 kuukaudeksi. Nyt pelkään jo valmiiksi, että jos mielialani on tämä niin...mutta ehkä se tästä nousee taas
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1017423
Siekkilässä ajettu ihmisten yli- mitä tapahtui? Länsi-Savo ei ole uutisoinut asiata
Manneja, vaiko matuja?794954- 794829
- 1324238
Alavuden sairaala
Säästääkö Alavuden sairaala sähkössä. Kävin Sunnuntaina vast. otolla. Odotushuone ja käytävä jolla lääkäri otti vastaan83018- 522669
- 402561
- 482219
Törkeää toimintaa
Todella törkeitä kaheleita niitä on Ylivieskassakin. https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8570818102201Suudeltiin unessa viime yönä
Oltiin jossain rannalla jonkun avolava auton lavalla, jossa oli patja ja peitto. Uni päättyi, kun kömmit viereeni tähtit211830