Tänään on Hesarissa juttu Kari Lehtolasta, tutkimuskomitean johtajasta.
Jutussa hän tulee epäsuorasti myöntäneeksi, että oli sopiva mutta ei pätevä tehtäväänsä.
"Englannintaitoni on sata sanaa. Kun joku muu avaa suunsa, minä en tajua siitä mitään.
Joskus tuli jossain kansaivälisissä konfereissakin käytyä, mutta niiden hyöty on ollut kai aika kyseenalainen." !!!
Ja sitten vielä sitä jargonia visiirin pettämisen aiheuttamasta uppoamisesta : "Mutta minua on lohduttanut se tieto, että vaikka sinne olisi ajettu dynamiitilla lastattu pakettiauto ja räjäytetty se, se ei selitä sitä, miksi visiirin lukituslaitteet murtuivat niin sanotulla hitaalla väsymisellä."!
Todellisesta uppoamisen syystä, suuresta reiästä vesilinjan alapuolella hän ei mainitse mitään.
Jutussa hän tulee epäsuorasti myöntäneeksi, että oli sopiva mutta ei pätevä tehtäväänsä.
"Englannintaitoni on sata sanaa. Kun joku muu avaa suunsa, minä en tajua siitä mitään.
Joskus tuli jossain kansaivälisissä konfereissakin käytyä, mutta niiden hyöty on ollut kai aika kyseenalainen." !!!
Ja sitten vielä sitä jargonia visiirin pettämisen aiheuttamasta uppoamisesta : "Mutta minua on lohduttanut se tieto, että vaikka sinne olisi ajettu dynamiitilla lastattu pakettiauto ja räjäytetty se, se ei selitä sitä, miksi visiirin lukituslaitteet murtuivat niin sanotulla hitaalla väsymisellä."!
Todellisesta uppoamisen syystä, suuresta reiästä vesilinjan alapuolella hän ei mainitse mitään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tärkeä meriitti vasemmistolaisilla..
http://www.hs.fi/artikkeli/Kari Lehtola eroaa Helsingin valtuustosta/HS20080531SI2KA01nh8
Vastaavat muissa koneissa ja laitteissa hyvin yleisiä olleet, varsinkin aiemmin. Nyt monissa vastaavissa keskuvoitelu, joka automaattisesti antaa vaseliiniä, määrä ajoin.
Kun merellä nuo korvakot, huoltamatta. Jäävät jumiin ja vääntö kohdistuu juuri siihen, mitä kuvat näyttikin murtumakohdaksi.
Heti sanoin silloin, mikä syynä visiirin irtoamiseen, ja just piti sanomani paikakansa. Kun olen vastaavia nähnyt koneissa vuosikymmenissä.
Siksi ravanipat ao tapeissa, joita voidellaan esim kaivurikäytössä päivittäin, ellei ole keskusvoitelua.
Ja paikat joissa vastaavat "saranat" jotka liikkuvat vähän, kerran / pari päivässä, jumittuvat herkaästi. Estonia malli esimerkki. Pitää vain painaa täysillä, kun markkinat sitä vaativat, jää tuommoiset huoltamatta ja korjaamatta.
Mitään mystistä ei asissa ole. Sitetn tulee "onnen onkijat" rahastaan asialla, tälläkin. Ihmisä niin helppo manipuloida "ufoilla".
Ufokkin tulee aika ajoin. Kohta taas joku näkee toisen planeetab väkeä. Ja toiset uskoo sanomiinsa ja toiset ei.
Tämmöisiä me olemme. Miksi ! Sitä ei tienne kukaan.
Jos jotain sanoisi syyksi, niin "uskonto" tuossa muodossa. Tai kuin uskonto.
Vaikea muuta sanoa.
Ja joykut käyttävät uskontoa hyväksi, rahastaessaan "matkakuluja".
Vihreä Hassi pistää suoraan omaan taskuun kulukorvauksista valta osan. Että noinkin vielä vuonna 2008, ja laillisesti sanoo. Kun niin jossain päätetty.
vähitellen selviävät, vaikka netistä on nyt poistettu paljon uppoamisen syitä selvittävää tietoa..
http://www.thelocal.se/3429/20060331/
kovalla kiireellä SUOMESSA säädettiin jopa laki joka estää hylyn nostamisen ja sen tutkimisen?
Se on loukkaus ja rikos hukkuneiden omaisia kohtaan.
Aina muissa uppoamistapauksissa on pyritty hylky nostamaan ja ruumiit toimittamaan omaisten haudattavaksi.
Kyllä on todettava että Estoniassa on suuri koira haudattuna.
----------------------
Annettu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 1995
Laki
matkustaja-alus Estonian hylyn rauhoittamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Suomen mannerjalustalle 28 päivänä syyskuuta 1994 uponneen matkustaja-alus Estonian hylky on onnettomuuden uhrien viimeinen leposija.
Hylky ja sitä ympäröivä merialue rauhoitetaan siten kuin tässä laissa säädetään.
2 §
Rauhoitettu alue on suorakaiteen muotoinen, ja sen kulmien koordinaatit suomalaisten merikarttojen koordinaattijärjestelmässä ovat:
59|SD 22,497' pohjoista leveyttä ja 21|SD 40,193' itäistä pituutta
59|SD 22,497' pohjoista leveyttä ja 21|SD 42,193' itäistä pituutta
59|SD 23,497' pohjoista leveyttä ja 21|SD 42,193' itäistä pituutta
59|SD 23,497' pohjoista leveyttä ja 21|SD 40,194' itäistä pituutta.
3 §
Sukeltaminen rauhoitetulla alueella on kielletty. Rauhoitetulla alueella ei myöskään saa ryhtyä toimiin ruumiiden tai esineiden nostamiseksi hylystä tai meren pohjalta eikä muutenkaan häiritä hylyn rauhaa.
4 §
Sen estämättä, mitä 3 §:ssä säädetään, voivat viranomaiset peittää hylyn tai huolehtia siitä, että hylystä ei aiheudu ympäristön pilaantumista.
5 §
Joka tahallaan rikkoo 3 §:ssä säädetyn kiellon, on tuomittava matkustaja-alus Estonian hylyn rauhoittamisesta annetun lain rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
6 §
Edellä 5 §:ssä tarkoitetulla rikoksella saatu omaisuus tai sen arvo on tuomittava valtiolle menetetyksi.
Rikoksen tekemisessä käytettyjen esineiden tai muun omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta säädetään rikoslaissa.
7 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1995.
HE 10/95
LaVM 3/95
Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 1995
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Oikeusministeri
Sauli Niinistö
laiton laki, uppoamispaikkahan on Suomen aluevesien ulkopuolella, ei Suomen lait päde siellä!
Asia on otettava selvitettäväksi.
jäsenkirjalla on ihmeellinen voima, se avasi tiet virkamisvirkoihin, yleisradioon ja yleensä kaikkialle missä saattoi vaikuttaa valtion ja kansalaisten elämään.
Estonia laivan kupeessa ei ole vieläkään.
Puhut paskaa persu!
ja sitä sulatellessasi lue vaikka kirja
http://www.amazon.com/Hole-Another-Sinking-Estonia-September/dp/1846851327
ole sokea, voi itse katsoa reikää seuraavasta videoleikkeestä... siinä reikää mitataan oin vanhalla kunnon nivelmitalla...
http://noolmusic.com/google_videos/estonia_jutta_rabe_estonia_1994.php
löysivät komentosillalta mmiehistöä tapettuna, kertoo se jo kaiken.
katsonut videon, vai miksi on niin hiljaa?
Taitaa vituttaa niinkuin pientä oravaa kun palelee ja käpy on jäässä.
niin aloituksessa oli kysymys siitä, että Lehtola on demari.
Hänen olisi pitänyt ymmärtää olla sekaantumatta koko tutkintaan, samoin VTT:n kaveri, joka oikeana asiantuntijana joutui varmaan painiskelemaan ammattietiikkansa kanssa.
kielitaidotonta ja jäsenkirjan omaavaa miesä vietiin kuin pässiä narussa.
Kaikille jotka hiemankaan perehtyivät tapaukseen alusta lähtien, oli selvää että Estonia upotettiin. Komission jäsenet jättivät tärkeimmät todisteet huomiotta ja suhtautuivat niihin kuin todisteita ei olisi ollut olemassakaan. Loppuun asti jankattiin uppoamisen syyksi keulavisiirin pettämistä, vaikka kuinka laiva-asiantuntijat todistivat ettei se olisi upottanut laivaa, varsinkaan niin nopeasti. Syynä tähän täytyy olla "pääkonttorin" määräys.
Samalla he kuitenkin menettivät kasvonsa lopullisesti.
kysy Lehtolalta, että minkä vuoksi hylkyä ei nostettu ja miksi sitä ei saa tutkia?
tekemistä noston kieltämisen kanssa, vaan asioista päätti Ruotsin ja Viron valtiot yhdessä. Suomi vaan oli puolueettomana asiasta sivussa. On muistettava , että kyseinen laivatyyppi ei ollut tarkoitettu avomeri liikenteeseen. Sen keulaportti eivät kestänyt 10 metrin vasta-aallokkoa ja 20 solmun nopeutta! Aikoinaan Finnpartneristakin murtui keulaportti ja putosi H:gin gasuunin lähelle, josta ko. laiva palasi peruuttaen Helsinkiin. Siinäkin ,jos kapteeni olisi ajanut eteenpäin vasta-aallokkoon. niin laiva olisi uponnut, kuten Tallinkikin.