Olen jonkin aikaa seuraillut tämän provoilijan taivaan dynamiikkaa, jossa fanin ärsytyskynnys on ällistyttävän matala. Yleensä riittää pienikin negatiivinen kommentti Arista ja herkimmin provosoituvat hermostuvat jo idolsari-nimen käytöstä. Puolustusreaktiona tähän sohaisuun on yleensä hyökkäys.
Tämä hyökkäys on paras puolustus-menetelmä tarjoaa hedelmällisen maaperän sellaiselle provoilijalle, joka Pavlovin koirateoriaan ihastuneena ja itseoppineena käyttäytymistieteilijänä haluaa todeta miten ärsykkeiden lisääminen vaikuttaa 'koiran lisääntyvään syljeneritykseen'. Voisipa kuvitella tämä palstan olevan mielenkiintoinen lähde myös oikeille fanikulttuurien, käyttäytymistieteiden tai psykologian tutkijalle.
Toki ymmärrän, että palstan nuorimmat ovat vahvasti identifioituneet idoliinsa ja jokainen Arin tölväisy sattuu myös itseen. Vanhempien naisten hyökkäävä asenne on hankalampi ymmärtää, mutta ehkä se kumpuaa jostain hoivavietin ja itsensä tuntemisen vaikeuden välimaastosta. Arihan nousi taviksesta tähdeksi 'päivässä' ja on onnistunut näyttäytymään julkisuudessa väärinymmärrettynä superlahjakkuutena. Ehkä tämä asetelma vetoaa syvälle sisimpään, jos itse on kokenut olevansa väärinymmärretty ja tuntenut saaneensa omalle lahjakkudelleen turhan vähän vastakaikua; liian huonon aseman työyhteisössä omiin (piileviin) kykyihin nähden tjms. Tässäkin tapauksessa siis kyse on jonkin asteisesta identifioitumisesta Ariin, kykykilpailun voittajaan.
mut joo ja aikans kutaki, ja kaik huba loppuu joskus, ellei se sit kestä ja kestä ja blaa blaa blaa, mut voi se silloinki ainaki hajoo ;)))) palstan pian ainool miehel woimia and no hard feelings, huh??? ya were just a piece in a game. oikeest mulki o fftf ja becoming ja oon käyny idolsarin keikoilki, ja se o iha hyvä vaikk onki keskeneräne.
ja nytku meil kassisil alkaa olee tylsää me suljetaa silmät, pannaa propellit pyörii, kiinnitetää mein snadi kassi juurichakraan, ja hypätää valossäteel. saas nähä mihi se meit seuraavaks heittää. moroooooooooost!!!

Vastaukset 17
Vanhimmat
vuodatus varmaan osa terapiaa, jos auttoi hyvä niin, jos ei jatka vielä. Hauska lukea näitä muiden kirjoittajien profilointeja yhden elämänhallintakirjan lukeneiden toimesta.
Moroo vaan sinne jonnekin, aina on kuitenkin positiivista asioiden pyörittely vaikka vain omassa päässä.
ei sil oo paikkaa ja sil on jo koukku sisuksis et siinähän kitkuttaa siimannokas.
analysointei on hauska lukee waik niil ei oo muuta arwoo ku wiihdearwo. jos tää janos luulee jotain jostain tietäwäns niin se on onnellisen tietämätön ja siksi jääköön ;))
lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk lous lous lousk lousk lous lousk lousk lous lous lous lousk lousk lousk
tarkoita sitä, että aiot jättää meidät? Kirjoituksesi ovat mahtavia;)
täällä esittelee tutkimustuloksiaan. Niin sen tutkimuksensa yhteydessä muistelen tuon Pavlovin maininneensa. Mutta sitä varsinaista tohtorinväitöskirjaa en vielä ole mistään löytänyt. Missä se viipyy?
Oletko muuten vilpittömästi sitä mieltä, että noihin kommentteihin ei saisi mitään vastata tai tuoda tuohon yksipuoliseen negatiiviseen hapatukseen positiivisia puoliakin esille. Eikös se sellainen vaientaminen olisi kiusaamista, nöyryyttämistä ja mitä kaikkia ilmaisuja sieltä keittiöpsykologinkin sanavarastosta löytyisi.
Mene toki nyt sinne Idols-palstalle taas tutkimaan ja seuraa sieltä sitten taas seuraavaa idols-voittajaa, riittä elämässä virikkeitä, hyvin yksipuolisia tosin -minun mielestäni.
kirjottaa negatiivisia kommentteja vire-arista niin siihen vastataan haukkumalla kirjottajaa. eikös täällä pitäis keskittyä koivuseen eikä muihin kirjottajiin :D
vastaa kuin sinne huutaa. Nämä "kriitikot" luojan armosta kun tuppaavat innoissaan lyttäämään juuri itse muut kirjoittajat, yuo see, vaikka aihe todellakin on muualla.
aliarvioiva vanha kaappihomo, joka on ihastunu ariin .. no koita pärjäillä.
narsistin, sairaaloisen narsistin. Kuinka voivat läheisesi kotona, ystäväpiirissä, työpaikalla? Kuinka monen elämän olet jo tuhonnut? Kuinka monen elämän olet vielä ajatellut tuhota?
Analyysini tein ihan itseoppineena kyökkipsykologina.
sehän on niin guru, u no;D Olihan tuossa viisauden siemenkin mukana, tosin luultavasti ihan vahingossa tai tältä forkalta poimittu, koska muistan itsekin joskus aikasemmin nähneeni ketjun, jossa pohdittiin Ari-ilmiön saattamista tieteelliseen tukimuksen piiriin.
Kassinen on vielä niin alkuvaiheessa opintiellään, että tuo hänen epätieteellinen tukimuksensa perustuu enemmän vihaisen yksisilmäiseen ja valkohehkuisen raivostuneeseen subjektiiviseen käsitykseen tieteellisen objektiivisuuden kustannuksella, ollakseen relevanttia tutkimusta.
Nykyajan fanikulttuurista ja vasta/antifanikulttuurista saisi varmaan aikaiseksi mielenkiintoisen ja viihdyttävän julkaisun. Arin kaltaista mediapersoonaa ja viihdemuusiikkialan antikristusta ei Suomessa tietääkseni ole aiemmin ollut.
Itseäni kiinnostaisi enemmän nimenomaan näiden "arinvihaajien" sielunmaiseman kartoittaminen, koska Arin ihqttaminen ei mielestäni eroa mitenkään ns nuorisoidolien palvonnasta.
Ulkomailla näitä vihattuja artisteja on ja on ollut enemmän. Esim. Sex Pistolsit esiintyivät suurinpiirtein henkensä kaupalla, niin vihattuja he olivat varsinkin Englannissa. Nirvanaa ja monia post-grungebändejä on myös vihattu ja inhottu, samoin Marilyn Mansonia.
Tässä olisi vähän pohjaa tutkimustyölle. Kannattaa muuten tutustua myös Pamela des Barresin bändärin elämästä kertovaan muistelmakirjaan. Siinä kerrotaan messeviä tarinoita monesta rockin legendasta aina Jim Morrisonista Kurt Cobainiin ja Courtney Loveen.
löytyy enemmän kuin tarpeeks. Siitä vaan googlaamaan. Mielenkiintoistahan tämä on mutta kumma että vain harva jaksaa mitään järjellistä aiheesta lukea, hauskempi kait on vain arvella ja arvuutella.
Tosin Ari ei ole ainoa median paha poika, aiheesta vois tehdä vaikka vertailevan tutkimuksen ja ottaa siihen useampi median leimaama persoona.
tossa mitään yritystä tehdä "tutkimusta". Siinähän arveltiin olisiko ehkä niin tai näin, eli kai toi oli vaan provoava mielipide meistä Arin faneista?
tuskinpa tota mielipidettä oli ihan "tosissaan" kirjoitettu. Pitäisi tietenkin yksinkertaisempia varten pistää aina loppuun miljoona triljoonaa hymiötä;D
hermostu!
hermostuit;D;D;D
kiitos ja jäillä.
"Vanhempien naisten hyökkäävä asenne on hankalampi ymmärtää, mutta ehkä se kumpuaa jostain hoivavietin ja itsensä tuntemisen vaikeuden välimaastosta."
Jos sitten määrittelisit nämä kaksi asiaa eli kerro kaikille mitä on "hoivavietti" ja "itsensä tuntemisen vaikeus" ja selitä, millä tavalla nämä liittyvät musiikin kuunteluun tai tänne kirjoitteluun. Sinullahan ei ole tänne kirjoittavien nimimerkkien taustoista mitään tietoa, koska kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja kenen tahansa nimissä ja ilmoittaa olevansa sen ikäinen, mikä kirjoitushtetkellä tuntuu hauskimmalta. Joten ontuva teoriasi kaatui jo ensimmäisen premissin haasteisiin.
Ehkä tämä syvälle luotaava analyysisi lisäsi koirani syljen eritystä, mutta muuten tämä ei oikein vakuuta: kuten itsekin sanoit, tämä oli kirjekurssioppineen wannabe-käyttäytymistieteilijän pikku provo, jolla voitaisiin jotenkin mitätöidä herra Koivusen saama luonnonlahja sekä herra Koivusesta pitävien ihmisten ihmisarvo, uskottavuus ja musiikkimaku. Ari Koivunen näyttää olevan Suomi24:n puhutuin esiintyjä, vaikka hänelle povattiin erinäisten mus.krit ja ammattilaisten taholta nopeaa unohdusta.
Frenologin ja tohtorin asiantuntemuksella viittaan aikaisempiin tutkimustuloksiini, joiden mukaan Arin Koivusen menestyksen taustalla on tieteellisesti todistettu musiikillinen paremmuus, luonnonlahjakkuus ja fanien matemaattisesti todennettu älykkyys ja fiksuus.