Tutkimuksen mukaan raaka julmuus työpaikoilla lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ihmisiä kohdellaan pahemmin kuin sikoja. Amerikkalaishenkinen kapitalismi eli kokoomuksenkin ideologia on tiensä päässä. Kokoomuslaiset opetetaan heidän poliittisissa kouluissaann suhtautumaan köyhän kärsimykseen kylmästi. Se on syvää pahuutta ja sillä tulee olemaan seurauksia.
Kokoomus
ja julmuus työpaikoilla
3134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yksi oleellinen piirre.
Se vaan puetaan kulloinkin tarvittavaan kaapuun:
arvot, yksilöllisyys, yrittäminen, isänmaallisuus (aikaisemmin, nyttemmin luovuttu), jne.
Mutta aina on kyse hyväosaisten hyysäämisestä ja etujen säätämisestä heille milloin milläkin tempulla.
Paha saa palkkansa; USAlta on luotto loppumassa
maailman rahoitusmarkkinoilta. Konkurssi on
epäilemättä komea ja Suomenkin kokoomus osallistunee siihen omalla vaatimattomalla osuudellaan.
järjestää tukea amerikkalaisille pankeille. Yhteisvastuu vai miten se nyt menikään. Nythän on sen paikka.