Missä on SISU tehdä oman elämänsä eteen jotain ?
Odotatteko vain, että joku "ulkopuolinen", psykiatri (?) teidät pelastaa ilman, että että itse viitsitte mitään ?
Ottakaa nyt herranen aika koko kapasiteettinne peliin, yrittäkää itsekin päästä jauhamisesta ja nyyhkimisestä eteenpäin.
Monilla olisi hyvät mahdollisuudet, jos vain tekisi päättäväisen suunnitelman elämälleen.
Helpompi on tietenkin jäädä märehtimään ja valittamaan ja syyttää ikuisesti muita.
Voi riuhtaista siitä kierteestä itsensä irti, aloittaa ottamaan vastuunsa omasta elämästään ja jättää muitten syyttelemisen sikseen. Se ei mihinkään vie. Fiksu ei jää marttyyriksi, menneisyytensä vangiksi.
Odotatteko vain, että joku "ulkopuolinen", psykiatri (?) teidät pelastaa ilman, että että itse viitsitte mitään ?
Ottakaa nyt herranen aika koko kapasiteettinne peliin, yrittäkää itsekin päästä jauhamisesta ja nyyhkimisestä eteenpäin.
Monilla olisi hyvät mahdollisuudet, jos vain tekisi päättäväisen suunnitelman elämälleen.
Helpompi on tietenkin jäädä märehtimään ja valittamaan ja syyttää ikuisesti muita.
Voi riuhtaista siitä kierteestä itsensä irti, aloittaa ottamaan vastuunsa omasta elämästään ja jättää muitten syyttelemisen sikseen. Se ei mihinkään vie. Fiksu ei jää marttyyriksi, menneisyytensä vangiksi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Missä on tosiaankin sisu ?
Monilla ihmisillä on ollut huomattavasti vaikeampaa elämässään kuin osalla tämän palstan ruikuttajilla.
Osa on tietenkin hoidon ja avun tarpeessa.
Osa tuttia vailla ?
Johan alkoi tekeminen luistaa, kun löytyi toimiva mielialalääke.
et arvaakkaan kuinka monta kertaa olen yrittänyt tuota. se on toiminut muutaman päivän mutta sen jälkeen tipahdan, tipahdan aina vain syvempään kuoppaan. ei todellakaan ole nii helppoa.
mutta sitähän varten ammattiauttajat on että auttaa.
Kun aina sitkeästi nousee montusta ylös, alkaa pysyä reunalla, ja loppujen lopuksi ei putoa enää takaisin.
Jep, nämä on taas näitä...
Kunhan sinäkin masentuisit niin katsotaan sitten kuinka hyvin voit noudattaa omaa saarnaasi...
menen sisulla eteenpäin, nääs !
Asenteesta on niin paljon kiinni.
On monesti tuntunut, että valoa ei tule näkymään koskaan, mutta kun ei ole voinut jäädä nyyhkimään ja voivottelemaan, on hyvin päässyt eteenpäin, vaikka pelottavan vaikeita vaiheita on ollut.
Ja ihan turha sanoa, että et ole oikeasti ollutkaan masentunut !
Fiksu ei kirjoittele moista roskaa masennuspalstalle.
jos joku puhuu järkeä, se on "roskaa".
Se on sinun käsityksesi asiasta. Olen itse omakohtaisten kokemusten pohjalta täysin eri mieltä. Miksi ihmeessä haluaisin rypeä masennuksessa, kun se on niin kertakaikkisen helvetillistä?!
Vakavasti masentunut ihminen ei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään. "Niskasta kiinni" -ilmaisut eivät auta silloin paskan vertaakaan, päinvastoin ne saavat ihmisen tuntemaan olonsa entistä huonommaksi.
Ideana onkin, että ulkopuolisen avun myötä ihminen alkaa pikku hiljaa muodostaa keinoja oman tilanteensa ratkaisemiseksi. Kun pääsee pahimmasta yli, pystyy tsemppaamaan itseään ja todella ottamaan itseään niskasta kiinni. Silloin voi "riuhtoa" ja jättää paskan taakseen.
Missä on vastuu omasta elämästään nykyään ?
Ideana on todellakin, että itse vastaat elämästäsi.
Muistathan tämän neuvosi sitten, kun itse sairastut johonkin tautiin.
Blaa blaa blaa.
Älkää vaivautuko vastaamaan. Tiedämme kyllä paremmin sisimmissämme, me masentuneet.
Omasta mielestänne olette joku erikoisryhmä, jota pitää yhteiskunnan ja lähipiirin paapoa ?
ja nuo diabeetikot.Kuinka monta masentunutta näet kadulla toitottamassa sairauttaan? Kyllä,käytin sanaa sairaus!Muttajuuri sinunlaistesi tietämättömien takia se on häpeään ja syyllisyytdentuntoon kiedottu sairaus.Et sinä mene syöpäpotilaalle sanomaan että luuletko olevasi jotain erikoista kun sinulla on kasvain? Voin sanoa syöpää sairastettuani että parempi suhtautuminen ihmisillä oli minuun silloin,kuin nyt sairatuttuani masennukseen.Silloin oli jotain konkreettista, jotain jota leikattiin ja sädetettiin.Nyt on vain jotain näkymätöntä.Silloin kuljin ilman peruukkia pystypäin,nyt luikin pimeän aikaan lähikauppaan.Sinä ja kaltaisesi "kaiken tietäjät" olette saaneet minut häpeämään itseäni,kuinka kehtasin sairastua,kuinka voin kuluttaa elintilaanne ja energiaanne harmailla synkillä ajatuksillani. Kun minulla oli kasvain sain aivan rauhassa olla apea, sitä suorastaan odotettiin minulta,mutta nyt kun olen muuten "terve" minulta kielletään tunteeni.Kiitokset sinulle,näytettyäsi rehellisesti arvosi tälle maailmalle. Sinun empaattinen asenteesi luokoon valoa taipaleellesi jatkossakin.
diabetes ja Sjögrenin syndrooma, en silti luokitellut omia masennuksiani mitenkään erikoisemmaksi sairaudeksi, enkä heittäytynyt marttyyriksi, olen ottanut muitten ohjeita ja neuvoja siinäkin avoimesti ja mielihyvin vastaan, päinvastoin kuin masentuneet yleensä, ja olen selvinnyt. Olen siitä erikoinen masentunut, että käytän myös järkeäni, en halua jäädä märehtimään mennyttä tai nykyhetkeä, joka huomenna on jo eilinen, ikuisiksi ajoiksi.
sairautta joutuu puolustelemaan yhtä paljon kuin masennusta? Jopa masentuneet itse tuomitsevat toisiaan.Sanon vain että minun masennukseni on minun ja sinun masennuksesi on sinun.Huolehditaan itsestämme omilla tavoillamme. Jos sinulla on sisua ja voimaa kantaa itsesi ja tunteesi olen oikein iloinen puolestasi,mutta älä tuomitse minua jos märehdin itsessäni ja tutkin oloani eri tavoin kuin sinä.
Kuinka monta marttyriksi heittäytynyttä vakavasti masentunutta tunnet? Onko sinun mielestäsi masentuneella lainkaan oikeutta sairastaa? Saako hän olla ottamatta itseään niskasta kiinni silloinkaan, kun hän on käytännössä täysin toimintakyvytön? Onko kaikkien aina oltava (näennäisesti) vahvoja?
Olen sairastanut masennusta 7v. Ennen kuin psykiatri diagnosoi masennuksen, menin tosiaan pelkällä järjellä ja sisulla eteenpäin, kunnes voimat vaan loppuivat. Romahdin täysin, itkin vaan, jouduin sairaslomalle. En hyväksynyt masennusta itselleni, en ymmärtänyt koko sairautta. Sairas kyllä olin. Halusin tappaa itseni. Onneksi minulla oli hyvä ammattiauttaja, rinnalla kulkija.
Pahin on nyt takana päin mutta en ole vieläkään terve. Elän näennäisesti normaalia elämää. En rasita lähimpiäni ym. sairaudellani. Kyllä totisesti olisin mieluummin terve kuin masentunut . Tosin masennukseni on myös opettanut ymmärtämään toista masentunutta ja ehkä kokemaan elämää syvemmin.
että seisot,toivottavsti et kaadu
Mutta mitä on "sisu"?
Jos sitä miettii niin se sisu on tahtoa.
Jos vaan on tahtoa niin kaikki on mahdollista.
Entäs jos se tahto puuttuu kokonaan?
>Monilla olisi hyvät mahdollisuudet, jos vain tekisi päättäväisen suunnitelman elämälleen.>
Totta. Monilla olisikin. Jos vain olisi sitä tahtoa.
Entäs jos ei ole mitään motivaatiota "elää" ?
Miten tätä elämää pitäisi elää? kuka sen voi määritellä tai määrätä.
Kirjoituksesi sävy ei ole ollenkaan
sopiva tai asiallinen tälle palstalle.
Entäs jos seuraavaksi menisit vaikka jonnekin syöpäpotilaiden palstalle
kertomaan miten sisulla pärjää ja selviytyy.
Aivan yhtä totta se sisun merkitys on muittenkin
sairaitten kohdalla kuin masentuneiden,
niiden muiden kohdalla erillailla saattaa olla
vaan se että ne muut ehkä haluavat selviytyä ja elää.
Tälle palstalle ei sovi kannustus, realismi ja terve kritiikki.
Älä tule sanomaan mitään, piristämään, antamaan itse koetun pohjalta neuvoja tai toivoa, älä puutu yhtään mihinkään, koska haluan vain toitottaa masennustani maailmalle ja kerätä voivottelevaa myötätuntoa. Jos parannun masennuksestani, en olekaan sitten enää kaiken keskipiste. Siksi en haluakaan parantua, enkä halua ohjeita. Haluan huomiota, muuten en sitä saa.
ovat yksinäisiä ja ainoa ystävä on ensiapupolilla sairaanhoitaja ja lääkäri ja turruttava pilleri. Koska lääkärit keräävät halukkaita ryhmään ja alkavat antamaan toivoa yksinäisyyteen ja uutta toimintaa? Minun kokemukseni, kun pyysin ryhmään, jossa on masentuneita, minulle annettiin osoite jouppojen kuntoutuspaikkaan Espoon keskukseen. Olen absolutisti ja lähihoitaja, joten kauheissa lääkepökkerössa menin haastattelemaan kaikkia asiakkaita siellä kuin lähihoitaja ja sanoin että olen hoitaja ja olen samanlaisessa mällissä kuin tekin hoitovirheen vuoksi. Olivat iloisia, etä joku tulee juttelemaan. Kaikki eivät olleet puhetuulella ja silloin annoin lukea lehteä rauhassa. Huom, lääkkeet piti syödä kun lääkäri määräs. Jos ei syö, ei lääkärin tarvitse hoitaa enää potilasta. Kun lopetin lääkkeet masennus poistui, mutta perus-sairaus oli edelleen, mutta helpompi sekin, kun ei tarvinnut olla koko ajan pöllyssä.
En halua huomiota. Haluan parantua. Jos se olisi tahdonvoimasta kiinni, en olisi koskaan edes sairastunutkaan.