SRK:ssa todellinen valta on työvaliokunnalla, joka valmistelee johtokunnalle menevät asiat.
Johtokunnan puheenjohtaja (joka siis on työvaliokunnankin pj.) ei välttämättä ole vl-liikkeen todellinen johtaja. Sisäpiiriin hän joka tapauksessa kuuluu. Muita sisäpiiriläisiä ovat pääsihteeri sekä joku tai jotkut työvaliokunnan jäsenet, yleensä (vpj).
Esimerkiksi 1970-luvulla todellista valtaa SRK:ssa käyttivät HS, ER, EK ja EL. Kukaan heistä ei ollut johtokunnan puheenjohtaja. Eniten valtaa oli HS:lla. Hän oli SRK:n todellinen johtaja 60-70-luvulla ja kykeni pitämään peukolonsa alla jopa vuosikokouksia.
ER tuli pj:ksi 1983. Silloin yhdistyi todellinen ja muodollinen valta samoihin käsiin.
Ne johtokunnan jäsenet, jotka eivät olleet työvaliokunnan jäseniä eivätkä kuuluneet puheenjohtajistoon, olivat auttamattomasti vallan ulkokehällä. Sisäpiiri oli heidän ulottumattomissaan. Tämä näkyi esimerkiksi SYT-rahoista päätettäessä. SYT-rahojen vastaaannotosta päätettiin (1962) jo ennen työvaliokunnan kokousta puhumattakaan, että asia olisi viety ensin johtokuntaan. Pahaa jälkeähän siitä kyllä sitten syntyikin.
Johtokunnan tehtävänä esimerkiksi hoitokokouksia käsiteltäessä oli todeta jo tapahtuneet asiat. Johtokunnalle kyllä raportoitiin, mutta jo tapahtneista asioista, siis jälkijunassa. Linjauksia johtokunnalle ei ainakaan ennen uskottu. Linjaukset teki pääasiassa HS jo ennen työvaliokunnankin kokousta.
Puhujainkokoukset, vuosikokoukset ja seurakuntavanhinten kokoukset olivat hyvin usein kumileimasimia. Yleensä vuosikokoukselle ei edes kerrottu kaikkein kiperimpiä asioita kuin ehkä korkeintaan vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen ja silloinkin kaunisteltuina. Näin kävi esimerkiksi SYT-rahoista "tiedotettaessa".
Pölijä,ihan pölijä
Johtokunnan puheenjohtaja (joka siis on työvaliokunnankin pj.) ei välttämättä ole vl-liikkeen todellinen johtaja. Sisäpiiriin hän joka tapauksessa kuuluu. Muita sisäpiiriläisiä ovat pääsihteeri sekä joku tai jotkut työvaliokunnan jäsenet, yleensä (vpj).
Esimerkiksi 1970-luvulla todellista valtaa SRK:ssa käyttivät HS, ER, EK ja EL. Kukaan heistä ei ollut johtokunnan puheenjohtaja. Eniten valtaa oli HS:lla. Hän oli SRK:n todellinen johtaja 60-70-luvulla ja kykeni pitämään peukolonsa alla jopa vuosikokouksia.
ER tuli pj:ksi 1983. Silloin yhdistyi todellinen ja muodollinen valta samoihin käsiin.
Ne johtokunnan jäsenet, jotka eivät olleet työvaliokunnan jäseniä eivätkä kuuluneet puheenjohtajistoon, olivat auttamattomasti vallan ulkokehällä. Sisäpiiri oli heidän ulottumattomissaan. Tämä näkyi esimerkiksi SYT-rahoista päätettäessä. SYT-rahojen vastaaannotosta päätettiin (1962) jo ennen työvaliokunnan kokousta puhumattakaan, että asia olisi viety ensin johtokuntaan. Pahaa jälkeähän siitä kyllä sitten syntyikin.
Johtokunnan tehtävänä esimerkiksi hoitokokouksia käsiteltäessä oli todeta jo tapahtuneet asiat. Johtokunnalle kyllä raportoitiin, mutta jo tapahtneista asioista, siis jälkijunassa. Linjauksia johtokunnalle ei ainakaan ennen uskottu. Linjaukset teki pääasiassa HS jo ennen työvaliokunnankin kokousta.
Puhujainkokoukset, vuosikokoukset ja seurakuntavanhinten kokoukset olivat hyvin usein kumileimasimia. Yleensä vuosikokoukselle ei edes kerrottu kaikkein kiperimpiä asioita kuin ehkä korkeintaan vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen ja silloinkin kaunisteltuina. Näin kävi esimerkiksi SYT-rahoista "tiedotettaessa".
Pölijä,ihan pölijä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.