Havainto kofeiiniriippuvuudesta.

Olin ollut täysin ilman kofeiinia jo noin 7 kuukautta, kun huomasin kiintoisan riippuvuuteen liittyvän ilmiön. Aina kun vaimoni keitti kahvit itselleen ja haistoin sen tuoksun, minua himotti saada kulaus “mihin hintaan hyvänsä”. Eräänä aamuna kuitenkin tuoksu kävi nenääni herättämättä mitään mielitekoa, otin kupin käteeni ja haistoin kuumaa kahvia reagoimatta siihen mitenkään, oikeastaan se tuoksui jopa hieman epämiellyttävältä. Olin kuitenkin reagoinut aivan eri tavalla aiemmin samalla viikolla ja mainitsin asiasta vaimolleni, hän kertoi ostaneensa kofeiinitonta pikakahvia kokeillakseen sen makua.

En minä kahvia ollut himoinnut aiemmin haistaessani sen tuoksun, aivoni halusivat kofeiinia.

Olisi ehkä syytä selvittää onko mahdollista, että samankaltainen riippuvuus syntyisi jo lapsuudessa suklaan ja kolajuomien sisältämän kofeiinin vuoksi. Näissäkin tuotteissa kofeiini antaa makua ja hajua ja vaikka kofeiinia ei ehkä kerry päivän mittaan samoja määriä kuin aikuisella, on muistettava, että lapsen kofeiinimetabolia on huomattavasti hitaampi.
0258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


qmies.blogit.fi kirjoitti:

Olin ollut täysin ilman kofeiinia jo noin 7 kuukautta, kun huomasin kiintoisan riippuvuuteen liittyvän ilmiön. Aina kun vaimoni keitti kahvit itselleen ja haistoin sen tuoksun, minua himotti saada kulaus “mihin hintaan hyvänsä”. Eräänä aamuna kuitenkin tuoksu kävi nenääni herättämättä mitään mielitekoa, otin kupin käteeni ja haistoin kuumaa kahvia reagoimatta siihen mitenkään, oikeastaan se tuoksui jopa hieman epämiellyttävältä. Olin kuitenkin reagoinut aivan eri tavalla aiemmin samalla viikolla ja mainitsin asiasta vaimolleni, hän kertoi ostaneensa kofeiinitonta pikakahvia kokeillakseen sen makua.

En minä kahvia ollut himoinnut aiemmin haistaessani sen tuoksun, aivoni halusivat kofeiinia.

Olisi ehkä syytä selvittää onko mahdollista, että samankaltainen riippuvuus syntyisi jo lapsuudessa suklaan ja kolajuomien sisältämän kofeiinin vuoksi. Näissäkin tuotteissa kofeiini antaa makua ja hajua ja vaikka kofeiinia ei ehkä kerry päivän mittaan samoja määriä kuin aikuisella, on muistettava, että lapsen kofeiinimetabolia on huomattavasti hitaampi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu