Olen 34-vuotias ja haavelen jatko-opinnoista. Terveydenhoitajan työ mm. kiinnostaa. Mietityttää vain ja ainoastaan se, että kärsin yli 10v. sitten kahvikuppineuroosista eli pelosta, että kädet alkavat täristä muiden seurassa (ja tärisiväthän ne, jos oikein todella alkoi asiaa jännittää - olen vapinataipuvainen heti kun olen jännittynyt). Olin asian vuoksi terapiassa enkä ole vaivasta kärsinyt moniin, moniin vuosiin.
Terveydehoitajan työssä ehkä ainoa asia, jossa asia voisi periaatteessa käytännössä vaivata olisivat erilaiset pistämiset ja rokotteiden annot. Olen lähihoitaja (päiväkodissa) ja opetellut pistämiset jo aiemminkin, eikä asiasta tullut tuolloin mitään ongelmaa, vaikka juuri tuolloin elinkin vaivani pahinta vaihetta.
Kiinnostaisi kuitenkin silti tietää, onko tässä maassa ketään terveyden- tai sairaanhoitajaa (tai lääkäriä), joka olisi tästä vaivasta huolimatta lähtenyt alalle. Miten olette pärjänneet? Miten kollegat suhtautuvat? Eli en nyt ihan kirurgiksi tai kellosepäksi ole tähtäämässä, mutta onko terveydenhoitajankin työssä aivan ehdottoman tärkeää, että kädet ovat täysin vakaat tilanteessa kuin tilanteessa? Pärjään kyllä jännittämisen kanssa, en sitä enää häpeä, mutta ajattelen asiaa ihan vain käytännön kannalta.
Terveydehoitajan työssä ehkä ainoa asia, jossa asia voisi periaatteessa käytännössä vaivata olisivat erilaiset pistämiset ja rokotteiden annot. Olen lähihoitaja (päiväkodissa) ja opetellut pistämiset jo aiemminkin, eikä asiasta tullut tuolloin mitään ongelmaa, vaikka juuri tuolloin elinkin vaivani pahinta vaihetta.
Kiinnostaisi kuitenkin silti tietää, onko tässä maassa ketään terveyden- tai sairaanhoitajaa (tai lääkäriä), joka olisi tästä vaivasta huolimatta lähtenyt alalle. Miten olette pärjänneet? Miten kollegat suhtautuvat? Eli en nyt ihan kirurgiksi tai kellosepäksi ole tähtäämässä, mutta onko terveydenhoitajankin työssä aivan ehdottoman tärkeää, että kädet ovat täysin vakaat tilanteessa kuin tilanteessa? Pärjään kyllä jännittämisen kanssa, en sitä enää häpeä, mutta ajattelen asiaa ihan vain käytännön kannalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joskus, otan beetasalpaajaa pahimpaan tilanteeseen.
tilanteiden pelko nykyään.
Sosiaalisten tilanteiden pelko voi oireilla monella tavalla, punastelulla, hikoilulla jne. Minua kiinnostaa nimenomaan "kahvikuppineuroosin" merkitys terveydenhoitajan työssä.
Sinä joka käytät beetasalpaajaa, missä tilanteissa joudut siihen turvautumaan? Itse en haluaisi käyttää beetasalpaajaa. Haluan uskoa, että pieni käsien vapina ei työstä suoriutumiseen vaikuta, noin teknisessä mielessä. Oletko eri mieltä?
itseopiskelin lähihoitajaksi ja kärsin samasta asiasta,luokallani oli kaksi muutakin samasta aiheesta "kärsivää" ja parasta oli että meistä yhdellä oli rohkeutta puhua siitä ihan avoimesti.ei se poista sitä että vieraiden seurassa ajatus alkaa kiertää kehä(jos ne vapisee, ja vapiseehan ne).silloin yritän muistaa miten yleinen juttu tämä neuroosini on.älä emmi, vaan toteuta unelmasi, et varmasti ole sielläkään yksin.ystäväni kertoi kirurgista joka kärsii samasta asiasta-kuule eikun tulta mun...ja eteenpäin.