EI KÄSITÄ

Saan työkyvyttömyyseläkettä, jonka veroprosentti pidetään samana, mikäli muut vaihtuvat.

Syyskuussa pyysin verokortin työkorvausta varten kun olen toiminut ajanvaraajana silloin tällöin. Silloin arvioin, että voisin saada 5000e loppuvuonna ja veroprosentiksi tuli 25,5. Nyt kuitenkin on selvää, että tulot jäävät 2000 euroon. Soitin uutta verokorttia ja sanoivat että loppuajalle uusi prosentti on noin 33!!!

En pysty käsittämään, että kun tulot pienenevät, veroprosentti nousee noin hemmetisti! Muutenkin jos olisi normaalia palkkatuloa, prosentti olisi varmaan alle 5. Mikä ihmeen logiikka tässä nyt on? Näyttää siltä, että kun vähän yrittää jotain tehdä, niin ei tod kannata.
5427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Logiikka on oikeastaan siinä, että ansiotuloista työntekijältä peritään työttömyysvakuutusmaksu ja eläkemaksu. Tällöin on vähennyksiä enemmän.

Työkyvyttömyyseläkkeestä noita ei vähennetä, joten kun tulot putoavat, putoavat vähennyksetkin.

Äänestä
  • Mutta kun eläkeasioita ei sotketa tähän kuvioon mitenkään, se on oma asiansa.

    Eikö ole selvää, että pienemmästä tulosta maksetaan pienempi vero?

    Äänestä

  • Tyhmä! kirjoitti:

    Mutta kun eläkeasioita ei sotketa tähän kuvioon mitenkään, se on oma asiansa.

    Eikö ole selvää, että pienemmästä tulosta maksetaan pienempi vero?

    olet oikeassa, kun tulot laskevat, niin verotkin laskevat. Jommassakummassa verotusprosentissa on siis virhe. Tai sitten työkyvyttömyyseläkeen suuruus on ollut jommassakummassa veroprosenttilaskelmassa väärin. Tai eläkkeen veroprosentti on alunperin jostain syystä ollut virheellinen.
    Toisinsanoen virhemahdollisuuksia on useampia, mutta enemmän tietämättä ei tarkempaa vastausta voi antaa.

    Äänestä

  • laskija kirjoitti:

    Miten tämän nyt sanoisin, että kaikki ymmärtäisivät. Kun eläkkeen prosentti pidetään samana kaikissa tapauksissa eikä sekoiteta eläkettä ja työtuloja, sehän on sama kuin sitä ei olisi ollenkaan. Ja eläkeprosentti on tähän asti ollut täysin oikein. Näin ollen mahdollinen virhe on ainoastaan työkorvausprosentissa.

    Kun yksinkertaistetaan asia niin, että tuloja on joko 5000 tai 2000, niin miten tuon 2000n vero% voi olla isompi kuin 5000n?

    Äänestä

Miten olet saanut luvan tienata, olen itse työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta minulla ei ole mahdollisuutta ainakaan vakuutusyhtiön mukaan tienata mitään.
No tuohon veroosi, niin kyllä siellä koneet pelaavat ja ei se prosenttisi eläkkeestä ole mikään vakio, sekin on arvio, verot lasketaan todellisien tulojen perusteella, ja voihan olla, että on tullut jokin muuttuva tekijä. Kyllä sieltä saa sitten takaisin, jos on liikaa maksanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyhmä! kirjoitti:

Saan työkyvyttömyyseläkettä, jonka veroprosentti pidetään samana, mikäli muut vaihtuvat.

Syyskuussa pyysin verokortin työkorvausta varten kun olen toiminut ajanvaraajana silloin tällöin. Silloin arvioin, että voisin saada 5000e loppuvuonna ja veroprosentiksi tuli 25,5. Nyt kuitenkin on selvää, että tulot jäävät 2000 euroon. Soitin uutta verokorttia ja sanoivat että loppuajalle uusi prosentti on noin 33!!!

En pysty käsittämään, että kun tulot pienenevät, veroprosentti nousee noin hemmetisti! Muutenkin jos olisi normaalia palkkatuloa, prosentti olisi varmaan alle 5. Mikä ihmeen logiikka tässä nyt on? Näyttää siltä, että kun vähän yrittää jotain tehdä, niin ei tod kannata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu