Jokainen joka lukee Kauppalehteä kuten minä teen, voi havaita, että tulokseen johtanut aloite Venäjän puutullien lykkäämisestä lähti ihan jostain muualta kuin hallitukselta saati Kepuministereiltä.
Jo viime perjantain Kauppalehdessä kerrottiin kuka on tämä asian takapiru. Hän on Venäjän selluloosa- ja paperiteollisuusliiton puheenjohtaja Aleksandr Baljakov. Hän sanoo, että nimenomaan Venäjän metsäteollisuus haluaa lykätä tulleja, koska puukauppa ei käy nyt mihinkään suuntaan. Beljakov nimenomaan toivoi, että suomalaisetkin olisivat aktiivisia tässä Venäjän metsäteollisuuden toivomuksessa. Vanhanen ja Väyrynen ottivat Beljakovin vinkistä sitten vaarin ja hoitivat näin Venäjän metsäteollisuuden toiveet kuntoon. Suomen osaltahan tällä asialla ei ollut enää juuri mitään merkitystä kuten on meidän metsäteollisuusasiantuntijoidemme taholta todettu.
Beljakovin haastattelun voi lukea perjantain 7.11 Kauppalehdestä, sivut 4-5.
Puutullien lykkäämisen aloite
11
427
Vastaukset 11
- sinulle?
Onko Tapio Tilli metsäteollisuusasiantuntija, mutta Anne Brunila ei?
Brunilahan totesi, että Putin toimi asiassa liian myöhään. Suomen metsäteollisuus oli jo ratkaisunsa tehnyt. Metsäteollisuus on rakentanut sen varaan, että puuta ostetaan jatkossa pääosin kotimaasta. Tietysti jos Venäjä lykkäyksen sijaan ei ota lainkaan puutulleja käyttöön, tilannetta päästään arvioimaan uudelleen ja se olisi vasta Suomen kannalta edullinen päätös kuten Brunila aivan oikein toteaa.
- Yksi kylähullu
Venäjä pelasi tämän puutullíasian väärällä taktiikalla ja hävisi pelin. Se menettää raakapuutulonsa eikä kuitenkaan saa omaa metsäteollisuuttaan käyntiin, mikä oli tulli"kiristyksen" varsinainen tavoite. Perääntyminen tapahtui liian myöhään koska suomalaiset metsäyhtiöt kerkesivät sopeuttaa toimintansa tuontipuusta riippumattomiksi
Positiivisena asiana Suomen metsäteollisuuden kannalta on, että puun tuonnin mahdollisuus hillitsee kotimaisen puun hintaa ja näin mahdollistaa kilpailykyvyn - ja työpaikkojen - säilymisen - Sonnimies
kun Vanhanen oli puikoissa, eikä Lipponen tai heinähattu.
Hyvä Vanhanen, oli tärkeä jatkoaika, eikä tiedä, vaikka peruuntuu koko tulli.- oivahärkönen
... on vanhanaikaista. Markkinat taantuman oloissa kysyvät vähemmän puutuotteita. Moni Suomessa toimiva alan firma on vähentänyt toimintaansa, jopa sulkenut tehtaita. Kotimaassa kasvaa nyt enemmän puuta kuin pystytään kuluttamaan.
- Sitähän Venäjä ei vielä tiedä
oivahärkönen kirjoitti:
... on vanhanaikaista. Markkinat taantuman oloissa kysyvät vähemmän puutuotteita. Moni Suomessa toimiva alan firma on vähentänyt toimintaansa, jopa sulkenut tehtaita. Kotimaassa kasvaa nyt enemmän puuta kuin pystytään kuluttamaan.
Isovenäläinen painostuspolitiikka lähtee siitä, että muut sopeutuvat Venäjän etuihin. Nyt markkinat näyttävät keskisormea Venäjän mielivallalle.
Venäjällä tuntuu muutenkin olevan hätä taloudellisesta tulevaisuudestaan. Pääministeri Putin kehui Suomea Venäjän tärkeimmäksi kauppakumppaniksi EU:ssa, mikä osoittaa huolen olevan suurta. Nyt Suomella olisi taas hyvä rako liittyä Natoon, Karhulla on turkki märkänä. - rattaaseen?
Sitähän Venäjä ei vielä tiedä kirjoitti:
Isovenäläinen painostuspolitiikka lähtee siitä, että muut sopeutuvat Venäjän etuihin. Nyt markkinat näyttävät keskisormea Venäjän mielivallalle.
Venäjällä tuntuu muutenkin olevan hätä taloudellisesta tulevaisuudestaan. Pääministeri Putin kehui Suomea Venäjän tärkeimmäksi kauppakumppaniksi EU:ssa, mikä osoittaa huolen olevan suurta. Nyt Suomella olisi taas hyvä rako liittyä Natoon, Karhulla on turkki märkänä.Venäjä kehuu suomea tärkeimmäksi kauppakumppaniksi niin sinä yrittäisit sabotoida kaupankäyntiä liittymällä siihen mitä venäjä ei halua?
- käytöstapoja
rattaaseen? kirjoitti:
Venäjä kehuu suomea tärkeimmäksi kauppakumppaniksi niin sinä yrittäisit sabotoida kaupankäyntiä liittymällä siihen mitä venäjä ei halua?
Venäjähän on oikeasti melkomoisen mielivaltainen, erilaisten kulttuurien mössö. Venäjän käyttäytymiselle on ominaista, että aina kun se on voimiensa tunnossa, se pyrkii enemmän tai vähemmän halveksimaan tekemiään sopimuksia. Georgiassa Etyj:n tarkkailijat eivät saa suorittaa toimiaan, kuten asiasta on sovittu, ja Suomea kohtaan Venäjä vähän väliä keksii yllättäviä vetoja rajalla. Laivaristeilyt Pietariin kiinnostavat venäläisiä taas, kun he senkin saivat lopetettua viisumi-sekoiluillaan. Muutenkin rajalla on saanut kaivaa kuvetta milloin minkäkin "uuden" maksun kanssa.
Suomen pitäisi liittyä natoon, osoittaa Venäjälle se raja idän ja lännen välissä, mikä on olemassa ja vaatia Venäjältä luotettavaa sopimuskumppanuutta. Voi olla, että venäläiset pikkuhiljaa ymmärtäisivät? - kivaa kun
Hei rakas sonnimies;)
ai että on kiva kun sinä täällä noiden miehien kanssa "vehtaat"..
Kuule minä ostin sinulle tänään sex-kaupasta sen Baby doll alusasun jonka meinasti ostaa Pietarista,,,,
Se on kuule aivan ihana,,,otin xxl kokoa niin varmasti sinulle sopii hyvin se ,,
Sinulle on kyllä tuo rantapallonmuotoinen masu kasvanutkin hyvää vauhtia.
Mutta vaikka painosi oli viimeksi kun me se punnittiin ,,niin eikös se ollut tallinnassa,,110kg painoit ,,niin ei se vielä paha ole 60v miehelle,,,,
Odotan rakas että me pian taas tapaamme,,
tv,Gay-Jorma
- päättää...
että, kuka se oli joka sen sai aikaan?
Sumookokin mielestä se oli Karjalan tasavallan gubernaattori Katanantov.
Sinä puhut Baljakovista ja Beljakovista?
Olisko sittenkin kysessää Kallaveden Gybernaattori Mungo Libonankov?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551