Työttömyysturvan

Parasta työllisyyden ja kansantalouden hoitoa ehdottomasti on työttömyysturvan minimoiminen. Kun maassa on taas pian 700 000;tta työtöntä, niin ilmanmuuta he kaikki aktivoituvat löytämään työtä juuri nälässä ja asunnottomina. Ylimenokauden jälkeen mustalaiset ovat juristeina ja lääkäreinä aktiivisen työttömien koulutuksen ansiosta. Toivotalkoot ovat tuottaneet jo nyt paljon positiivistä hedelmää. Vankiloiden määrää voidaan hyvin perustein vähentää, koska maassamme ei ensiviikolla enää ole rikollisia ja kansalaiset ovat täysin turvassa kaikelta huumerikollisten tappoyrityksiltä. Nyt myös on kaikkien kynnellekykenevien hyvä alkaa yrittäjiksi, koska starttirahaan satsataan. Se on juuri minulle sopiva vaihto-ehto. Olen pian kuuskymppinen ja haaveillut pienen ikäni eläväni huuliharpunsoitolla. Viimeinkin unelmani toteutuu, kun maahnmuuttajat seuraavalla nousukaudella kustantavat sosiaalikulut. Metallia jyrsivät terveet ja nuoret ulkomaalaiset, minä saan elää leveästi harrastuksellani, josta viimeinkin sain työn.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oleksä ottanut lääkkeesi ?

Äänestä
  • Mikä on totta, ja mikä unelmahöttöä. Yritä itse päästä hoitoon pikaisesti. Noin vakavassa tapauksessa se lienee on mahdollista, ilman jonoja.

    Äänestä

  • omaltatunnoltasi. kirjoitti:

    Mikä on totta, ja mikä unelmahöttöä. Yritä itse päästä hoitoon pikaisesti. Noin vakavassa tapauksessa se lienee on mahdollista, ilman jonoja.

    Onhan tuo laiskoille tehty elokuvaversionakin. Toivon mukaan tunnistatte siitä oman persoonallisuutenne ja annetaan kuitenkin teidän "viisaiden, olla viisaita". Me tyhmät kumminkin tajuamme tilamme.
    Kansa maksaa taas kaiken. On maksanut verellään, toivoa sopii, että emme siihen enää joudu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaukset on... kirjoitti:

Parasta työllisyyden ja kansantalouden hoitoa ehdottomasti on työttömyysturvan minimoiminen. Kun maassa on taas pian 700 000;tta työtöntä, niin ilmanmuuta he kaikki aktivoituvat löytämään työtä juuri nälässä ja asunnottomina. Ylimenokauden jälkeen mustalaiset ovat juristeina ja lääkäreinä aktiivisen työttömien koulutuksen ansiosta. Toivotalkoot ovat tuottaneet jo nyt paljon positiivistä hedelmää. Vankiloiden määrää voidaan hyvin perustein vähentää, koska maassamme ei ensiviikolla enää ole rikollisia ja kansalaiset ovat täysin turvassa kaikelta huumerikollisten tappoyrityksiltä. Nyt myös on kaikkien kynnellekykenevien hyvä alkaa yrittäjiksi, koska starttirahaan satsataan. Se on juuri minulle sopiva vaihto-ehto. Olen pian kuuskymppinen ja haaveillut pienen ikäni eläväni huuliharpunsoitolla. Viimeinkin unelmani toteutuu, kun maahnmuuttajat seuraavalla nousukaudella kustantavat sosiaalikulut. Metallia jyrsivät terveet ja nuoret ulkomaalaiset, minä saan elää leveästi harrastuksellani, josta viimeinkin sain työn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu