ELÄTTI

Alkuun sanon, että en ole rasisti. Eivät kaikki kielteiset mielipiteet ole rasismia. Minulla on muutama tuttu ulkomaalaistaustainen henkilö jotka ovat tasavertaisia muiden alkuväestön kanssa. He ovat kylläkin työssä, opiskellet kielemme eivät tyrkytä omaa kulttuuriaan eivätkä vaadi meitä muuttumaan heiksi. Kyläilemme ja käymme oluella.

Hyvä! Hyvä! Hyvä Kangasala!
Aivan oikea päätös olla ottamatta näitä elätettäviä tänne. Todettiin että kalliiksi tulee. Oliko toteaminen rasismia? Kalliksitulo on vain totuuden maininta eikä rasismia.
Menkää katsomaan "kansainvälisyyttä" Tampereelle päiväsaikaan. Joka toinen porukasta on joutenoleva ulkomaalainen. Sellaista kansainvälistymistäkö me haluamme? Lapsia ainakin väsäävät. Varsinkin somalinoloiset kärräävät imeväisiään porukalla. Tuntuu edesvastuuttomalta touhulta vieraassa kulttuurissa lapsien teko ja samalla olla kielitaidoton työtön maahanmuuttaja tai pakolainen(?).
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, niin missään tapauksessa en lasta tekisi.
Ehkä asia muuttuisi, jos palleron myötä saamani etuisuudet kasvaisivat huippuunsa.

Tämäkään ei ole rasismia: Nyt pakolaiset ovat keksineet uuden tavan. He lähettävät tänne etukäteen alaikäisiä pikkulapsia. Heidät pitää sitten tietysti sijoittaa jonnekin hoitopaikkoihin. Lapsen suku tulee pian perässä. Kakruja on tullut jo 450 kpl etupäässä somaliasta.
Tämä vasta on härskiä suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäyttöä.
Hyvä Kangasala kun et huolinut tätä porukkaa rasittamaan pienen kylän taloutta!
7787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Somalinaisista melkein kaikki on ympärileikattu eli silvottu, ja ilmeisesti jokaista synnytystä varten lääkärien pitää ratkoa tikit auki heidän genitaaleistaan. Kun niitä lapsia sitten tehdään läjäpäin kivusta ja särystä huolimatta, niin siinäpä sitten lääkärit tekevät ylimääräistä työtä - olisi niitä hommia varmaan lasaretissa muutenkin kuin auttaa jonkun idioottimaisen perinnäistavan uhreja poikimaan... Saisivat melkein steriloida ne naisparat samantien, niin eivätpä enää joutuisi availtavaksi. Muuta kuin tietysti jokaikistä aktia varten aina kun aviomiestä himottaa.

Äänestä

Äh, poliitikot ne vasta elätettäviä ovat.

Mutta jotkut näköjään haluavat ihan vapaaehtoisesti elättää kaiken maailman rasistipoliitikkoja, jotka eivät mihinkään työhön kelpaa.

Äänestä

ja rasistikin.En yhtään tykkää kun noita pitserioita ja kebabbeja on helvetti paljon näin pieneen keskustaan.Inhoan sitä hajuakin niin perkeleesti,että pahaa tekee.Toivoisin aikapaluuta 60-luvulle kun näitä "tummia" oli jokseenkin laskettavissa yhdellä kädellä.Mikseivät lähde takaisin,kun jenkitkit lähtevät irakista.Sinne alkukahinoiden jälkeen kaikki täältä pois.

Äänestä
  • suustasi aivan ropakantaa.Missä luulet suomiihmisten käyvän syömässä jos ei ole pitsa ja kepappi paikkoja.Nuoriso ainakin jäisi ilman ruokaa.Käyppäs vaikka joskus katsomassa kuinka paljon on asiakkaita vaikka sunnuntaina.Ja tänne Kangasalle niitä mahtuu vaikka kuinka monta onneksi.Alahan laputtamaan vaikka jonnekkin metsään jos et sovi keskustaan jookos.

    Äänestä

  • päästät kirjoitti:

    suustasi aivan ropakantaa.Missä luulet suomiihmisten käyvän syömässä jos ei ole pitsa ja kepappi paikkoja.Nuoriso ainakin jäisi ilman ruokaa.Käyppäs vaikka joskus katsomassa kuinka paljon on asiakkaita vaikka sunnuntaina.Ja tänne Kangasalle niitä mahtuu vaikka kuinka monta onneksi.Alahan laputtamaan vaikka jonnekkin metsään jos et sovi keskustaan jookos.

    Eihän pitsaa voi jatkuvasti syödä viikottain. Se on vähän niin, että muutama kerta vuodessa vaan. Enempää ei maistu vaikka kuinka vaihtelis päällisiä.
    Suolasiakin ne ovat. Kohta on kova tarve hörppiä rutosti vettä.

    Yleensäkään grillien ja nakkiloiden rasvankäry ei ole herkkua. Pitserioista sentäs saa ohimennessään kunnon aromit.

    Jotkut pitseriat pysyvät hengissä olemalla ryypiskelyaikoina yön läpeensä auki. Nostan hattua näille ahkerille ulkomaalaisille koska järjestään nämä paikat ovat heidän pyörittämiään. Ovat bisnesmiehiä.
    Tosin on parempi, ettei vie näitä annoksia kotiinsa ja syö niitä siellä selvinpäin...

    Äänestä

  • päästät kirjoitti:

    suustasi aivan ropakantaa.Missä luulet suomiihmisten käyvän syömässä jos ei ole pitsa ja kepappi paikkoja.Nuoriso ainakin jäisi ilman ruokaa.Käyppäs vaikka joskus katsomassa kuinka paljon on asiakkaita vaikka sunnuntaina.Ja tänne Kangasalle niitä mahtuu vaikka kuinka monta onneksi.Alahan laputtamaan vaikka jonnekkin metsään jos et sovi keskustaan jookos.

    Mitä?

    suomiihmisten? pitsa ja kepappi paikat? Käyppäs? Jonnekkin?

    Opettele perkele edes alkeellista kielioppia. SUOMESSA käytetään sekä välimerkkejä että tiettyjä sääntöjä sanojen kirjoitusasuun liittyen.

    Äänestä

  • No jooh kirjoitti:

    pilkun nu,,,,,,,a Tosta sulle ny ensin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

=RASITE kirjoitti:

Alkuun sanon, että en ole rasisti. Eivät kaikki kielteiset mielipiteet ole rasismia. Minulla on muutama tuttu ulkomaalaistaustainen henkilö jotka ovat tasavertaisia muiden alkuväestön kanssa. He ovat kylläkin työssä, opiskellet kielemme eivät tyrkytä omaa kulttuuriaan eivätkä vaadi meitä muuttumaan heiksi. Kyläilemme ja käymme oluella.

Hyvä! Hyvä! Hyvä Kangasala!
Aivan oikea päätös olla ottamatta näitä elätettäviä tänne. Todettiin että kalliiksi tulee. Oliko toteaminen rasismia? Kalliksitulo on vain totuuden maininta eikä rasismia.
Menkää katsomaan "kansainvälisyyttä" Tampereelle päiväsaikaan. Joka toinen porukasta on joutenoleva ulkomaalainen. Sellaista kansainvälistymistäkö me haluamme? Lapsia ainakin väsäävät. Varsinkin somalinoloiset kärräävät imeväisiään porukalla. Tuntuu edesvastuuttomalta touhulta vieraassa kulttuurissa lapsien teko ja samalla olla kielitaidoton työtön maahanmuuttaja tai pakolainen(?).
Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, niin missään tapauksessa en lasta tekisi.
Ehkä asia muuttuisi, jos palleron myötä saamani etuisuudet kasvaisivat huippuunsa.

Tämäkään ei ole rasismia: Nyt pakolaiset ovat keksineet uuden tavan. He lähettävät tänne etukäteen alaikäisiä pikkulapsia. Heidät pitää sitten tietysti sijoittaa jonnekin hoitopaikkoihin. Lapsen suku tulee pian perässä. Kakruja on tullut jo 450 kpl etupäässä somaliasta.
Tämä vasta on härskiä suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäyttöä.
Hyvä Kangasala kun et huolinut tätä porukkaa rasittamaan pienen kylän taloutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu