Muutaman viime vuoden ajalta minulla on todella huonoja kokemuksia työnantajista. Nyt minun pitäisi hakea opintojen ohelle työpaikkaa mutta olen huomannut että nuo jäljelle jääneet traumat entisistä työsuhteista painaa päälle siinä määrin, etten uskalla tehdä työnhaun eteen juuri mitään.
Ensimmäisessä työpaikassani oli nainen, joka pyrki eristämään minun muusta työyhteisöstä. Vaikka tulin erinomaisesti toimeen kaikkien muiden kanssa ja lähimmät ystäväni ovat tuosta työpaikasta, oli minun tuon yhden naisen takia lopetettava työt siihen, koska elämä alkoi olla yhtä sairaslomaa.
Toinen työpaikkani päättyi siihen, että työnantaja ei maksanut palkkaa ikinä ajallaan, vaan jouduin soittelemaan viikkojakin palkan perään. Lopulta vein asian liittoon ja sitä kautta sain palkat perittyä, tosin minulle annettiin pian sen jälkeen potkut.
Kolmannessa työpaikassa työnantaja pidätti milloin mitäkin palkasta. Milloin oli väärin ladottuja kontteja ja milloin oli myyty väärän parin collegeasu, ne pidätettiin aina sinä päivänä kassalla istuneen palkasta, oli hänellä asian kanssa tekemistä tai ei... Lisäksi tilityksistä väitettiin puuttuvan rahaa, vaikka palkanlaskijat itse eivät mitään puuttumisia ikinä olleet huomanneet. Nämä "puuttumiset" sitten vaadittiin korvattavan tuntityönä, josta ei maksettaisi palkkaa. Minä sain taas potkut siitä syystä, etten suostunut ilmaistyöhön.
Olen puhunut eri ihmisten (ystävät, työvoimaneuvojat, liiton edustajat, työsuojelupiiri, opettajat...) kanssa näistä tapahtumista ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei tällainen ole työelämässä normaalia, vaan työelämään pätee yhteiset pelisäännöt. Kuitenkin mieltäni painaa se, että kun tällaista on tapahtunut kaikissa viimeisimmissä työsuhteissani, niin väistämättä näin tapahtuu myös seuraavassa. Minut suljetaan heti ulkopuolelle, kun en suostu poljettavaksi.
Haaveilen omasta kodista ja vakaasta taloudesta, tällä hetkellä minulle ei ole kumpaakaan. Tuskin uskallan haaveillakaan, koska nuo työpaikkapelot valtaavat heti mieleni.
Onneksi koulussa sentään menee hyvin, siellä olen pitkästä aikaa kokenut, että minä osaan ja myös minun mielipiteilläni on väliä. Aloitin opinnot nyt syksyllä, kun pelkäsin kokonaan syrjäytyväni kaikista sosiaalisista tilanteista, kuitenkin pidän olla ihmisten kanssa.
Opintojen lisäksi tarvitsen nyt siis myös töitä (oppisopimuspaikkaa), mutta pelkään sitä seuraavaa paskalastia, joka väistämättä pudonnee niskaani.
Saisinko teiltä mielipiteitä, miten pääsisin näistä peloista yli?
Ensimmäisessä työpaikassani oli nainen, joka pyrki eristämään minun muusta työyhteisöstä. Vaikka tulin erinomaisesti toimeen kaikkien muiden kanssa ja lähimmät ystäväni ovat tuosta työpaikasta, oli minun tuon yhden naisen takia lopetettava työt siihen, koska elämä alkoi olla yhtä sairaslomaa.
Toinen työpaikkani päättyi siihen, että työnantaja ei maksanut palkkaa ikinä ajallaan, vaan jouduin soittelemaan viikkojakin palkan perään. Lopulta vein asian liittoon ja sitä kautta sain palkat perittyä, tosin minulle annettiin pian sen jälkeen potkut.
Kolmannessa työpaikassa työnantaja pidätti milloin mitäkin palkasta. Milloin oli väärin ladottuja kontteja ja milloin oli myyty väärän parin collegeasu, ne pidätettiin aina sinä päivänä kassalla istuneen palkasta, oli hänellä asian kanssa tekemistä tai ei... Lisäksi tilityksistä väitettiin puuttuvan rahaa, vaikka palkanlaskijat itse eivät mitään puuttumisia ikinä olleet huomanneet. Nämä "puuttumiset" sitten vaadittiin korvattavan tuntityönä, josta ei maksettaisi palkkaa. Minä sain taas potkut siitä syystä, etten suostunut ilmaistyöhön.
Olen puhunut eri ihmisten (ystävät, työvoimaneuvojat, liiton edustajat, työsuojelupiiri, opettajat...) kanssa näistä tapahtumista ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei tällainen ole työelämässä normaalia, vaan työelämään pätee yhteiset pelisäännöt. Kuitenkin mieltäni painaa se, että kun tällaista on tapahtunut kaikissa viimeisimmissä työsuhteissani, niin väistämättä näin tapahtuu myös seuraavassa. Minut suljetaan heti ulkopuolelle, kun en suostu poljettavaksi.
Haaveilen omasta kodista ja vakaasta taloudesta, tällä hetkellä minulle ei ole kumpaakaan. Tuskin uskallan haaveillakaan, koska nuo työpaikkapelot valtaavat heti mieleni.
Onneksi koulussa sentään menee hyvin, siellä olen pitkästä aikaa kokenut, että minä osaan ja myös minun mielipiteilläni on väliä. Aloitin opinnot nyt syksyllä, kun pelkäsin kokonaan syrjäytyväni kaikista sosiaalisista tilanteista, kuitenkin pidän olla ihmisten kanssa.
Opintojen lisäksi tarvitsen nyt siis myös töitä (oppisopimuspaikkaa), mutta pelkään sitä seuraavaa paskalastia, joka väistämättä pudonnee niskaani.
Saisinko teiltä mielipiteitä, miten pääsisin näistä peloista yli?
Vastaukset 1
Vanhimmat
jossain myymälässä. Nämä kun ovat penninvenyttäjiä, voi se näkyä työsuhteissakin. Lisäksi naisten työpaikat lienevät paljon erilaisia kuin miesten.
Naisilla on aina ne ihmissuhteet mielessä. Miehet pitävät työtään tärkeimpänä.
Työpaikka ei ole ystävyyssuhteiden rakentamista varten. Ilmeisesti haluat, että sinusta pidettäisiin, ja sehän onkin tavallista.
Työpaikka on kuitenkin rahan ansaitsemista varten.
Työssä ollaan kohteliaita ja asiallisia, eikä sen enempää. Sinun pitänee ottaa ammattilaisen rooli, eikä mennä työhön viihtymisen vuoksi.
Ikävä sanoa näin, mutta joskus ihmissuhteet ovat hyvin kylmiä.
Tärkeää on kuitenkin, että itse suhtautuu positiivisesti elämään ja tuntee olevansa terve ja vahva. Samaa ei pidä odottaa toisilta.
Työantajat ovat yleensä järkevää väkeä. Jos ei ole, silloin on lähdettävä. Työnantajan asiallisuuteen pitää voida luottaa. Ammattiliitto voi puolustaa työnantajaa vastaan, jos hän tekee väärin.
Siis esiinny niinkuin ammattilainen.