Jalostus ja "tappajakoirat"..?!

Olen itse ns. "vaarallisten rotujen" kasvattaja
(kaukasian- ja etelävenäjänpaimenkoira) ja koen
syytteet jalostuksen järjettömyydestä erittäin
loukkaavina. Nimittäin jalostuksen tarkoitus
mielestäni on ennenkaikkea rodunomaisten koirien
aikaansaaminen, jotka luonteeltaan ja
ulkonäöltään vastaavat alkuperäistä
käyttötarkoitusta ja ulkonäköä, terveysseikat
huomioon ottaen. Tarkoitukseni on aina antaa
pennun ostajalle RIITTÄVÄSTI tietoa rodun
luonteesta ja sen vaatimasta koulutuksesta ja
sosiaalistamisesta. Usein kuitenkin pennun
ostajat eivät anna oikeita "motiiveja" kysyessäni
koiran hankkimisen intressejä, eivätkä välitä
antamistani koulutus- ja kasvatusohjeista.
Yhteyttä otetaan vasta sitten kun ongelmia
ilmenee ja usein silloinkin ei osata "kuunnella"
vaan syytetään koiraa aggressiivisuudesta tai
luonneviasta, kun se on toiminut täysin
rodunomaisella tavalla.
Kysyisin siis miksi ihmiset eivät osaa eivätkä
halua perehtyä hankkimansa koiran
rodunomaisuuksiin ja sitoutua sen vaatimiin
koulutus ym. ohjeisiin????
On vaikeaa myydä rodunomaista vartiokoiraa jos
alunperin tarkoitus olikin hankkia
vain "erikoinen seurakoira" ja kun ongelmia
ilmenee ei kasvattajan neuvot enää kelpaa...
102472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan näin kun kasvatan itsekin ns. "vaarallista
rotua": Millä ihmeen tavalla valitset
pennunostajasi, jos "usein" he eivät kuuntele
ohjeitasi, eivätkä osaa esittää motiiveja ja
myöhemmin syyttävät koiraa ties mistä??

Kysyn tätä siksi, että ei minulla vain ole ollut
näitä ongelmia, kaikkien pennunostajien kanssa
käydään (usein tuntien) sessio rodusta ja sen
ominaisuuksista. Korostaen nimenomaan näitä
vartionti ja dominanssi piirteitä, toistan ne
useaan kertaan ja varmistan että ostajakin asian
ymmärtää. En koskaan myy pentua harkitsematta
ostajaehdokasta muutaman päivän ajan, mielummin
pitempään.

Onkohan käsityksesi riittävästä sittenkään
tarpeeksi riittävä? Jos asia kerran jää
epäselväksi...

Jalostuksesta olen samaa mieltä kanssasi, tulevan
omistajan tulee vain olla erittäin tietoinen
ostoksestaan ja sen sisällöstä. Tämä taas on
yksin kasvattajan vastuulla. Jos pennun ostajien
valinnalle ei tunnu olevan aikaa, kannattaisi
ehkä miettiä koko kasvattamisen mielekkyyttä
uudemman kerran. Jos pentueita taas on niin
paljon, ettei aika siksi riitä, voisi kenties
miettiä pennutusten määrän pienentämistä.
Näille "harvinaisille" roduille pennunostajajien
valinta on siksi vieläkin tärkeämpää; mietipä
olisiko rotukieltoja alettu suomessakin
harkitsemaan, jos Tampereen surullisessa
tapahtumassa olisi kyseessä ollut todella
harvinainen rotu?

Äänestä
  • myöskin kasvattajana haluan korostaa koiran
    otttajille sitä, että tutustukaa huolella rotuun
    minkä haluaisitte ottaa.
    ei riitä että on kiinnostunut siitä ja tuosta
    jne. koira tarvitsee muutakin kuin ulkoilutukset
    ja ruoan, se tarvitsee paljon henkistä
    aktivointia ja puuhastelua. ihmisen täytyisi
    todella tarkoin miettiä minkä ottaa, minulle ei
    riiätrodun valitsemis perusteeksi se, että koira
    on kivan näköinen/ kokoinen tai se että se ei
    allergisoi juuri ko. ostajaa(<- tämä tuntuu
    valitettavan usein olevan nykypäivänä rodun
    valinnan kritterinä). ihmisen täytyy miettiä
    todella pystyyky tarjoamaan koiralle sen vaatimaa
    aktiviteettiä... tällä tavoin varmasti vältetään
    ainakin osa ongelmista.
    ja yksi minulle tärkeä seikka on se, että koti
    mihin pentu menee ei ole täynnä lapsia... niillä
    ihmisillä on kädet täynnä työtä jo lapsistaan
    aikaa ei voi enää riittää koiran pennulle ja sen
    tapakasvatukselle... valitettavasti...

    Äänestä

  • hyvähän täällä on kehua itseään hyvänä ja
    parhaana kasvattajana. olet varmaan todella hyvin
    osannut valikoida perheet joihin koiriasi
    myyt,jos kaikki on aina mennyt niinkuin pitääkin
    eikä yhtään pentua/koiraa ole tullut takaisin.
    itselläni on kokemuksia hyvästä ja erittäin
    huonosta kasvattajasta.huono kasvattaja antoi
    ymmärtää että tietää rodusta kaiken ja ikinä ei
    ole koiria tullut takaisin.ongelmien ilmetessä
    apu loppui siihen paikkaan ja samasta pentueesta
    on häkitetty koiria,on jalkaongelmia yms..
    paras kasvattajan kommentti oli että vie koira
    piikille niin ei tarvitse enää ihmetellä.
    kolmas koira kun tulee tiedän kyllä mistä sen
    hankin. en ainakaan miltään ylimieliseltä
    parhaalta kasvattajalta joka ei sitten tiedäkään
    mitään loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • maija kirjoitti:

    hyvähän täällä on kehua itseään hyvänä ja
    parhaana kasvattajana. olet varmaan todella hyvin
    osannut valikoida perheet joihin koiriasi
    myyt,jos kaikki on aina mennyt niinkuin pitääkin
    eikä yhtään pentua/koiraa ole tullut takaisin.
    itselläni on kokemuksia hyvästä ja erittäin
    huonosta kasvattajasta.huono kasvattaja antoi
    ymmärtää että tietää rodusta kaiken ja ikinä ei
    ole koiria tullut takaisin.ongelmien ilmetessä
    apu loppui siihen paikkaan ja samasta pentueesta
    on häkitetty koiria,on jalkaongelmia yms..
    paras kasvattajan kommentti oli että vie koira
    piikille niin ei tarvitse enää ihmetellä.
    kolmas koira kun tulee tiedän kyllä mistä sen
    hankin. en ainakaan miltään ylimieliseltä
    parhaalta kasvattajalta joka ei sitten tiedäkään
    mitään loppujen lopuksi.

    No johan on. Jos kirjoitukseni itsekehulta
    tuntuu, niin selvä olkoon sitten niin, tekemiseni
    kestävät tarkastelua. Sen sijaan virheetön tai
    kaikkitietävä en todellakaan väitä olevani.
    Kylläkin tiedän rodustani tasan varmasti enemmän
    kuin pennunostaja joka ensimmäistä
    tämänrotuistaan hankkiin. Piste. Jollei
    kokeneempaansa usko, niin meiltä ei pentua voi
    ostaa. Olkoon sitten ylimielisyyttä, mutta en
    kasvatistani halua viattominen raatelijaa sitä
    riskiä en ota ja sillä siisti, sanoi kuka mitä
    hyvänsä.

    Meille on toki palautunut koiria, ei tosin
    pitovaikeuksien vaan allergioiden ja avioerojen
    johdosta. Näitäkin tapauksia on vain pari. Tosin
    koirat ovat olleet jo pentuiän ohittaneita ja
    silti niillekin etsimme uuden kodin. Tätä ei joka
    kasvattaja kuitenkaan tee, eikä sitä ikävä kyllä
    kukaan vaadikaan. Me olemme pitäneet
    velvollisuutenamme olla kiinnostuneita jokaisen
    kasvattimme kasvusta, kehityksestä ja koko
    tulevaisuudesta. Myös niistä hankaluuksista joita
    ihan totta on myös ilmennyt, mutta valistuneet ja
    jostain syystä onnistuneesti valitut
    pennunostajamme ovat ongelmia kyenneet
    ratkaisemaan. Jokaiselle sanommekin evästykseksi
    että ongelmia varmaan tulee, mutta ei niitä pidä
    pelätä, me autamme niiden ratkaisemisessa! Ja
    olemme todella auttaneet.

    Kun tähän laskee mukaan vielä sen rahamäärän,
    joka kuluu pelkästään puheluihin kun on
    pelastettu ja yritetty pelastaa aivan muiden
    kasvatteja (aivan muun rotuisiakin) milloin
    mistäkin huonoista kodeista (puheluja
    poliiseille, eläinsuojeluviranomaisille, jne.)
    katson voivani ilmaista mielipiteeni, jos jonkun
    kasvateista tuntuu niin suuri osa palautuvan,
    että siitä pitää ihan julkisesti ihmetellä. Näin
    leuhka olen, ei voi mitään.

    Mielestäni vain on jotain mätää pennun
    myyntitavasssa jos koiria jatkuvasti tulee
    pitovaikeuksien (käytöksen) takia takaisin
    kasvattajalle.

    Äänestä

  • Olen kasvattanut palveluskoiria jo kohta
    12vuotta. Aina kun minulta pentu lähtee uuteen
    kotiin on omistajilla mukana kirjalliset ohjeet
    ruokinnasta, rotukuvaus joka on käyty läpi
    yhdessä ennen pennun luovutusta, rotumääritelmä,
    koulutus- ja kasvatusohjeet, takuu että koiran
    saa palauttaa jos se ei ole jalostuskelpoinen,
    selvitykset perinnöllisistä sairauksista jotka on
    myöskin käyty läpi yhdessä pennun ostajan kanssa
    ja lopuksi KASVATTAJAN TUKI KOKO KOIRAN ELINIÄN,
    jota harva kasvattaja tarjoaa, ts. sitoudun
    opastamaan ja neuvomaan kaikessa kasvattejani
    koskevissa asioissa KELLON YMPÄRI ja 7pvänä
    viikossa.
    En missään vaiheessa ole sanonut että pentuja
    tulee TAKAISIN, käytösongelmien takia, useimmiten
    jos takaisin tulee, syy on todella allergia
    avioero tms. Tarkoitin vain että usein
    kun "HALUTAAN" dominoiva koira, ei olla valmiita
    kuuntelemaan ja ottamaan todesta sitä mitä
    kasvattaja kertoo mahdollisista tulevaisuuden
    ongelmista, kun ajatellaan että "kyllähän me nyt
    yksi koira osataan hoitaa".
    Kysymykset tulevat vasta sitten, kun nämä ehkä
    kasvattajan kanssa pentua hakiessa läpikäydyt
    asiat tulevat todella ajankohtaisiksi, ja
    huomataan että se ei olekaan ihan niin helppoa,
    tai ollaan kokonaan unohdettu asiat joista
    kasvattaja varoitti tai kehoitti kiinnittämään
    huomiota. Kun sitten se suloinen karvapallero
    alkaa osoittaa omaa tahtoa 50kg painoisena,
    näyttää kalustonsa ja koko rintakehän täyttävän
    murinansa niin ne kasvattajan ohjeet muistuvat
    mieleen liian myöhään, kukaan ei ole siihen
    mennessä kertonut koiralle kuka TODELLA on POMO
    ja mikä on koiran paikka laumassa, kun se "on
    vielä niin pentu"......
    Puhelin on todella ollut kovassa käytössä näinä
    aikoina, silti harva oma kasvattini on joutunut
    vaihtamaan kotia. Asiat on voitu läpikäydä
    puhumalla tai sitten tapaamalla koira ja
    omistajat joko heidän kotonaan tai kotonamme.
    Pentueita meillä on ollut keskimäärin 1/vuosi,
    jotta olemme todella ehtineet perehtyä
    kasvattiemme kasvuun ja kehitykseen,
    valitettavasti usein vain ne suuremmat ongelmat
    eivät koskaan tule kasvattajalle ennen kuin on jo
    liian myöhäistä ja koira on joutunut
    viranomaistoimien kohteeksi (joidenkin ylpeys on
    liian suuri).

    Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut
    valitella "huonoa tuuria" vaan ottaa esille nyky-
    yhteiskunnan "kertakäyttömentaliteetti" joka
    valitettavasti näkyy myös koirahankinnoissa,
    otetaan ja kokeillaan, heitetään pois jos ei
    onnistu ja otetaan uusi (niin kuin moni
    avioliittokin nykypäivänä).

    Äänestä

Taidanpa olla sitä mieltä, että enempi
KOULUTTAJAN syy on jos koira toimii ihmisen
mielestä väärin, ei KASVATTAJAN. Kukaan
kasvattaja ei tahallaan kasvata "tappajakoiria".

Äänestä

Täällä kun on ollut mistään mitään tietämättömien
kommentteja jalostuksesta, tässäpä saivat taas
tietoa siitä mitä se jalostus nyt sitten
tarkoittaa.
Itselläni kun on saksanpaimenkoira, niin on kyllä
tullut huomattua että näitä "kasvattaa"
semmoinenkin porukka joilla on vaan tarkoitus
saada mahdollisimman monta pentua kaupaksi ja
mitään apuja/ohjeita ei anneta pennun ostajalle
missään vaiheessa. Tämä varmaan johtunee siitä,
että sakemanni on edelleen yksi yleisimmistä
roduista ainakin Suomessa.
Oman koiran kasvattajaa kehun kyllä
kaikille "maasta taivaisiin":) Meillä kun toimii
yhteydenpito/avunanto vallan erinomaisesti ja
koiraa hankittaessa saatiin tietoa ko. rodusta
suullisesti/paperilla tosi hyvä paketti, samoin
esim. pennun ruokintaohjeet tuli paperilla mukaan
ja muutaman ensimmäisen päivän kuivamuonaosuuskin
ruoasta!
Nyt ehkä, kun koira on jo kolmevuotias,
yhteydenpito on vähän vähentynyt, mutta kyllä me
käydään ainakin kerran vuodessa näyttämässä
koiraa kasvattajille. Ja itse minä kyllä olen
heille enemmän soitellut, jos pentuja on
maailmalla vaikka minkä verran niin taitaa
puhelinlaskut heillä olla muutenkin
tähtitieteelliset!
Harmi vaan kun kaikki kasvattajat ei ole
samanlaisia, kaikki kun valkkaisi jo ostajista
pois "epäkelvot", niin tulisi varmaan vähemmän
ongelmakoiria. Kun varmaan nämä, jotka koiran
haluaa esim. pelottelumielessä, ei kasvattajan
kanssa enää pennun saatuaan paljon yhteyttä pidä.
Mutta minä ainakin tiedän mistä otan hyvällä
mielellä sen seuraavankin tämänrotuisen:)

Äänestä
  • Mun on pakko kysyä mistä kennelistä koirasi olet
    hankkinut? Itelläni on nimittäin sakun osto
    lähellä, ja haluaisin vertailla mahdollisimman
    monia eri kasvattajia.

    Äänestä

  • kossu kirjoitti:

    Mun on pakko kysyä mistä kennelistä koirasi olet
    hankkinut? Itelläni on nimittäin sakun osto
    lähellä, ja haluaisin vertailla mahdollisimman
    monia eri kasvattajia.

    Älä helvetissä osta sakua jumalauta se on
    vaarallinen pommi.

    Äänestä

  • kossu kirjoitti:

    Mun on pakko kysyä mistä kennelistä koirasi olet
    hankkinut? Itelläni on nimittäin sakun osto
    lähellä, ja haluaisin vertailla mahdollisimman
    monia eri kasvattajia.

    Meidän sakemanni on Mikkelistä Frau Fortuna
    kennelistä. Yhteystiedot löytyy
    Saksanpaimenkoiraliiton pentulistalta, jos heillä
    pentuja tällä hetkellä on. Minun mielestä ei
    kyllä ole pentueita, mutta en ole ihan varma.
    Ai, se SPL-liiton puhelinnro: 09-805 5506.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Zaijas Kennel kirjoitti:

Olen itse ns. "vaarallisten rotujen" kasvattaja
(kaukasian- ja etelävenäjänpaimenkoira) ja koen
syytteet jalostuksen järjettömyydestä erittäin
loukkaavina. Nimittäin jalostuksen tarkoitus
mielestäni on ennenkaikkea rodunomaisten koirien
aikaansaaminen, jotka luonteeltaan ja
ulkonäöltään vastaavat alkuperäistä
käyttötarkoitusta ja ulkonäköä, terveysseikat
huomioon ottaen. Tarkoitukseni on aina antaa
pennun ostajalle RIITTÄVÄSTI tietoa rodun
luonteesta ja sen vaatimasta koulutuksesta ja
sosiaalistamisesta. Usein kuitenkin pennun
ostajat eivät anna oikeita "motiiveja" kysyessäni
koiran hankkimisen intressejä, eivätkä välitä
antamistani koulutus- ja kasvatusohjeista.
Yhteyttä otetaan vasta sitten kun ongelmia
ilmenee ja usein silloinkin ei osata "kuunnella"
vaan syytetään koiraa aggressiivisuudesta tai
luonneviasta, kun se on toiminut täysin
rodunomaisella tavalla.
Kysyisin siis miksi ihmiset eivät osaa eivätkä
halua perehtyä hankkimansa koiran
rodunomaisuuksiin ja sitoutua sen vaatimiin
koulutus ym. ohjeisiin????
On vaikeaa myydä rodunomaista vartiokoiraa jos
alunperin tarkoitus olikin hankkia
vain "erikoinen seurakoira" ja kun ongelmia
ilmenee ei kasvattajan neuvot enää kelpaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu