Voi hitsi, voi harmi! Nyt kun kulta-Hannu on etsintäkuulutettu kansainvälisesti, KRP ladannut todisteita jossei nyt pöytään niin ainakin antanut julkisuudessa ymmärtää että heillä niitä on, ja rikosilmoituksia tehty reipas määrä, alkaa tämäkin hupi olemaan ohi.
Tähän asti on ollut niin piristävää käydä kesken tylsän työpäivän lueskelemassa niin täällä kuin muroissa näitä juupa-eipäs -väittelyitä. Eniten on naurattanut WC -uskovaisten sokea usko omaansa, vielä silloinkin kun esiin on kaivettu lähes pitävät todisteet siitä ettei WinCapita kerta kaikkiaan voi olla rehellistä valuuttabisnestä. Varsinkin tuolla muropuolella on niin moneen kertaan todistettu, että ihan teknisestikin on vähintäänkin hämmästyttävää mikäli valuuttakauppaa todella olisi tehty. Puhumattakaan siitä, että pienellä ja helpolla laskutoimistuksella klubin näyttämät, siis NÄYTTÄMÄT ei lupaamat, tuotot ovat käytännössä mahdottomia. Pienenä lohdutuksena vielä KRP:n viimeisimmän tiedotteen jälkeen jotkut tosiuskovaiset lukevat tiedotetta rivien välistä ("tiedotteessa ei mainita sanallakaan että KRP:llä olisi todisteita ettei valuuttakauppaa ole käyty etc."), mutta pelkäänpä pahoin että tämäkin joki ehtyy piakkoin.
Toivottavasti joku samankaltainen satuhahmo kuin Kailajärvi pistää piakkoin samanlaisen huijauksen pystyyn ja saadaan uutta viihdettä.... Sitä odotellessa näihin tunnelmiin, näihin kuviin!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sitä odotellessa,tunnelmissa on jänniä käänteitä.Ei maailma ole mustavalkoinen...