Tapasin elämäni miehen ja aloimme seurustella.
En suinkaan nysvännyt jatkuvasti mieheni kainalossa vaan pidin yhteyttä ns. ystäviini joilla ei yht'äkkiä ollutkaan aikaa minulle!!!
Ei luulisi olleen siitä kiinni etten enää ollutkaan sinkku sillä ystäväni elävät parisuhteessa. Suurin osa "ystävistäni" jotka olin tuntenut lapsesta asti eivät enää lähteneet kahville, shoppailemaan, eivät tulleet kylään ja jos itse olisin tullut moikkaamaan heillä oli aina sopivasti jotain menoa.
Lopulta he lakkasivat vastaamasta soittoihini ym.
Tuli mitta täyteen ja totesin ettei väkisin jos ei seura kiinnosta!!!
Mieheni kosi ja minä suostuin. Puoliksi piruuttani lähetin kutsut hääpippaloihin myös näille "ystävilleni", eikä yksikään heistä tullut.
Vaan eipä ole väliksikään sillä todelliset ystävät olivat ne jotka "jäivät jäljelle".
Olen vaan pirun pettynyt näihin ihmisiin jotka häipyivät elämästäni noin vain enkä tiedä edes miksi!?
Nyt jäljelle jääneistä ystävistäni on jo yksi muuttanut 800 kilometrin päähän toiselle paikkakunnalle ja kaksi muutakin kaveria on muuttamassa työn perässä pois.
...Vähiin käy ennen kun loppuu...
En suinkaan nysvännyt jatkuvasti mieheni kainalossa vaan pidin yhteyttä ns. ystäviini joilla ei yht'äkkiä ollutkaan aikaa minulle!!!
Ei luulisi olleen siitä kiinni etten enää ollutkaan sinkku sillä ystäväni elävät parisuhteessa. Suurin osa "ystävistäni" jotka olin tuntenut lapsesta asti eivät enää lähteneet kahville, shoppailemaan, eivät tulleet kylään ja jos itse olisin tullut moikkaamaan heillä oli aina sopivasti jotain menoa.
Lopulta he lakkasivat vastaamasta soittoihini ym.
Tuli mitta täyteen ja totesin ettei väkisin jos ei seura kiinnosta!!!
Mieheni kosi ja minä suostuin. Puoliksi piruuttani lähetin kutsut hääpippaloihin myös näille "ystävilleni", eikä yksikään heistä tullut.
Vaan eipä ole väliksikään sillä todelliset ystävät olivat ne jotka "jäivät jäljelle".
Olen vaan pirun pettynyt näihin ihmisiin jotka häipyivät elämästäni noin vain enkä tiedä edes miksi!?
Nyt jäljelle jääneistä ystävistäni on jo yksi muuttanut 800 kilometrin päähän toiselle paikkakunnalle ja kaksi muutakin kaveria on muuttamassa työn perässä pois.
...Vähiin käy ennen kun loppuu...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinulla kuitenkin on niitä ystäviä ja on ollut jo kauan aikaa, kun toisilla ei ole niitäkään. Että mitä jos menisit jonnekin parisuhde foorumeihin pois häiriköimästä.
... on niitä joitakin ystäviä vielä jäljellä, niin olo voi tuntua hyvinkin yksinäiseltä. Ovatko nämä jäljelle jääneet ystävät niin läheisiä, että pystyy kertomaan asioistaan luontevasti? Ja jos ne muutamatkin asuvat siellä täällä on hankalampi nähdä tiheämpään. Jokainen kaipaa ystäviä ympärilleen ja on todella hienoa, että on edes joku jolle puhua. Tällainen tilanne missä "ystävät" eivät yritä/halua pitää sitä ystävyyssuhdetta yllä, koskettaa syvästi ja antaa tunteen, ettei ole ystäviä vaikka vielä on joitakin jäljellä. Joten mielestäni tämä kommenttisi on aiheeton.
että jos ystävät alkavat kaikota, niin usein siinä on joku syy. Jos on ujo tai uusi paikkakunnalla, yksinäisyys on ymmärrettävää, mutta jos on ollut ystäviä ja kaikki alkavat häipyä vähitellen, niin kannattaa katsoa peiliin. Olen nimittäin itse dumpannut tällaisia ystäviä pois elämästäni, jotka ilkeilevät, vievät energiaani, ovat kateellisia tms. ja sitten avoimin mielin ollessani löytänyt jo muutama vuosi sitten sellaisia ystäviä, joiden seurasta nautin oikeasti. Näinkin voi käydä.
Oletkohan niitä ihmisiä jotka vaihtavat "ystävää", kun suhteessa ilmenee ensimmäisiä vaikeuksia.Kyllä tosi ystävältä voi kysyä jos tuntuu siltä,että kateutta ilmenee.Asioista pitää pystyä puhumaan.Jokaisessa ihmissuhteessa ilmenee kateutta.Voi jopa olla, että kätket oman kateutesi näiden tekosyittesi taakse.Ei asiat aina ole niin mustavalkoisia.
Luulin löytäneeni elämäni parisuhteen.
Kuinka ollakaan, ystäväni olivat eri mieltä.
(myöhemmin tajusin heidän olleen oikeassa, rakkauden sokaisemana elin 3 vuotta onnellisena).
Pikkuhiljaa he lakkasivat kutsumasta minnekään, eivät tulleet kylään eivätkä enää juuri vastailleet viesteihin.
He olivat huomanneet minussa ilmenneet muutokset ilman että itse huomasin. Kolmessa vuodessa minusta tuli tosikko, vakava, varautunut, kaiken kyseenalaistava ja erittäin nöyrä.
Siippani mielestä olin kuulemma ystävieni seurassa liian teeskentelevän iloinen, antoi kuulemma tekopirteän vaikutelman. Ja minä nuori olin manipuloitavissa näppärästi hänen muokattavakseen.
Onneksi se suhde sitten päättyi. Nöyrästi olen ottanut yhteyttä joihinkin ystäviin, mutta eihän sitä enää menetettyä ystävää helpolla takaisin saa.
Surettaa. Nyt minuun otetaan yhteyttä, jos joku juttu pitää korjata tai pitää tehdä palvelus. Muuten ei puhelin soi.
oma siippani ei käyttäydy noin. Hän syyttää ystävieni katoamisesta itseään vaikkei ole tehnyt heille mitään! Hyvä jos on kerran tavannut.
Mieheni mielestä ex-ystäväni kokivat hänet uhkaksi tai jotain...
Omasta mielestäni näin ajan kanssa asioita pähkittyäni syy on siinä, että lakkasin olemasta mielenkiintoinen!!!
Kaikki ei pois muuttaneet ystäväni elivät jo parisuhteessa ja minä olin "näköala" siihen elämään jota he olisivat viettäneet jos eivät olisi vakiintuneet.
Enää ei siis ollut treffi kohelluksia ym. tiedossa...
Vain sitä samaa herkkua jossa he olivat itse jo vuosia eläneet.
Lisäksi huomasin jo pitkään olleeni "kaatopaikka" jonne oli hyvä kipata murheensa mutta kun itse olisin halunnut puhua ei puoleeni kallistunut korvan korvaa.
En väitä, että olisin maailman mukavin ja helpoin ihminen, mutta jos ei seura kelpaa tai jos siinä on jotain vikaa niin voisi siitä sentään rehellisesti sanoa ennen kun häipyy eikä keksitä mitään tekosyitä seuran välttämiseksi!!!
Tosin ns.ystävieni häipyminen ei enää harmita. Itseasiassa olen tyytyväinen etten enää haaskaa aikaani ihmisiin jotka loppujen lopuksi paskat nakkaavat minusta.
Tuolla "ulkona" on varmasti uusia ystäviä jotka tulevat pitämään minusta siviilisäätyyni katsomatta!