Liian raskas duuni? Joka viides opettaja vaihtaa alaa
14.11.2008 08:49
Joka viides vastavalmistunut opettaja vaihtaa alaa muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan. Syynä tähän on vaativaan työhön nähden liian alhainen palkka. Tuore väitöskirjatutkimus opettajien työuran muutoksesta tuo julki myös muita syitä alanvaihtoon.
- Syynä on haasteellinen ja vaativa työ. Niin moni asia on muuttunut alakoulussa. Oppilasaines on erilainen ja vanhemmat vaativia. Työ on monipuolista. On keskusteltava arvioinneista ja tavattava vanhempia. Lisäksi luokissa on erityisoppilaita. Opettajan työ luonnistuu paremmin kokeneelta kuin nuorelta, toteaa opettajan työuran muutosta tutkinut Mariikka Almiala.
- Opettajat kokevat, että heiltä on viety auktoriteettia. He eivät voi vaikuttaa työhönsä vaan kaikki ohjeet tulevat ylhäältä päin.
Opettajat eivät nykyisin välttämättä kiinnity vain yhdelle ammatti- tai työuralle. Almialan väitöskirjan tutkittavat olivat joko vaihtaneet alaa, siirtyneet lasten tai nuorten parista aikuisten opettajiksi tai löytäneet paikkansa koulumaailman hallinnollisista tehtävistä.
Työuran muutosprosessi on pitkä eikä tapahdu kevein perustein.
Taustalla on kriisi, loppuun palamista ja turhautumista. Osa hakeutuu pois ja ajautuu uusille urille.
- Uraa vaihtavat pohtivat muutosta syvällisesti. Itse muutosprosessi sisältää useita vaiheita ja sitä voidaan soveltaa myös muihin ammatteihin, Almiala toteaa.
Valmennus vähentäisi ongelmia
Opettajat perustelivat valinneensa uuden uran, koska he halusivat jonkin erityisalan asiantuntijoiksi ja kokivat sen tuovan itsenäisyyttä. Muutosprosessia tutkineella Almialalla on omakohtaista kokemusta tutkimukseen liittyen.
- Olen siirtynyt aikuiskouluttajaksi. Paloin loppuun 18 vuoden uran jälkeen. Syyt olivat sekä työperäisiä että henkilökohtaisia.
Almiala ei halua yllyttää uranvaihtoon. Hänen mielestään opettajien pysymistä työssään voisi edesauttaa työelämävalmennuksella, joka olisi viisainta aloittaa jo opettajan koulutuksen aikana.
Opettajan työuran muutosta on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa. Mariikka Almialan tutkimus julkaistiin jo viime vuonna, mutta väitöskirjana Mieli paloi muualle - opettajan työuran muutos ja ammatillisen identiteetin rakentuminen tarkastetaan Joensuun yliopistossa perjantaina.
STT

Vastaukset 3
Vanhimmat
Parempi vaihtaa alaa, kuin palaa loppuun.
valintakokeet eivät tuokaan opettaja-koulutukseen oikeanlaista väkeä!
Joka kolmannella opettajalla on puuteelliset vuorovaikutustaidot....
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkijat Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia/1135238893376
Tutkijat: Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia
Julkaistu: 23.8.2008 17:59
Johanna Tikkanen
helsingin sanomat
Lähes joka kolmannelta suomalaisopettajalta puuttuu ominaisuuksia, joita ammatti vaatii, väittävät opettajien valintakokeita kehittävät Pekka Kosonen ja Pekka Räihä.
Tutkijoiden mielestä nykyopettajan työssä on tärkeää osata kohdata toinen ihminen, sietää erilaisuutta ja luoda suhteita muun muassa vanhempiin.
"Tämä asiantuntijuus pitäisi opettajalla olla. Muuten tulee ongelmia", Kosonen sanoo.
Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimusryhmään kuuluvat Kosonen ja Räihä pohtivatkin sitä, mitä jos syy koulun järjestyshäiriöihin ei välttämättä olisikaan oppilaissa, kodeissa tai liian suurissa luokissa, vaan siinä, että moni opettaja on väärällä alalla. Väärälle alalla taas voi päätyä siksi, että koulutukseen valitaan väärin perustein.
Räihä toimii tutkijantyönsä lisäksi opettajankouluttajana, ja Kosonen puolestaan on psykologi. He työskentelevät opetusministeriön rahoittamassa projektissa, jonka on määrä kehittää opettajankoulutusta ja valintakokeita.
Miehet esittelivät tutkimustaan torstaina Psykologi 2008 -kongressissa Helsingissä.
Kosonen ja Räihä haluavatkin päivittää käsityksen hyvästä opettajasta.
"Yllättävän moni opettajaksi aikova ajattelee edelleen, että opettaja on auktoriteetti, jonka tärkein tehtävä on pitää porukka kurissa."
Monella opettajaksi aikovalla on tutkijoiden mielestä myös halu esiintyä. "Aika moni on pienestä asti nauttinut siitä, että saa käyttää valtaa tai saa olla esillä. He eivät kuitenkaan välttämättä osaa kuunnella. Turhautuminen syntyy siitä, kun pitää luopua esilläolosta ja kuunnella toista."
Vuonna 2003 Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksessa alettiin tosissaan harjoitella vuorovaikutusta.
Opiskelukavereiden erilaisuutta opeteltiin sietämään ryhmissä. Tarkoitus oli luoda ikään kuin luokkatilanne, jossa oppilaat ovat erilaisia.
Pian havaittiin, että kaikki näin koulutettavat opiskelijat eivät oppineet vaadittavia taitoja.
"Jos tuli pattitilanne, ongelmista vetäytyminen oli yleistä. Joku puolestaan poltti päreensä. Havaittiin, että kaikkien kyky toimia ongelmatilanteissa ei ole sellainen kuin opettajalla pitäisi olla, eivätkä kaikki olleet koulutettavissa", Räihä kertoo.
Koska valintakokeiden kehittäjät pitivät kykyä selvitä kiperistä tilanteista nykyopettajalle tärkeänä ominaisuutena, opettajien valintakriteereitä päätettiin Jyväskylässä muuttaa.
Motivaatio ei enää saanut merkitä yhtä paljon kuin ennen. "Joillakin on esimerkiksi kyky nähdä vika jatkuvasti toisessa. Ihmistä, joka ei pääse tällaisesta irti, ei pidä kouluttaa", Räihä sanoo.
Pekka Kosonen kuvailee tilannetta psykologin näkökulmasta: "Kyky vastaanottaa ympäristön viestejä on synnynnäinen, mutta se voi pilaantua esimerkiksi traumaattisten kokemusten takia. Pitäisi karsia ne, joilla tämä kyky on vaurioitunut ja joille on muodostunut liian vahvoja puolustusmekanismeja."
rupeisivat huosta-apulaisiksi soskuille, niin ehkä saisimme asiallista kasvatusta ja hoitoa lapsikullallemme joka nykyisen tilanteen aikana on ollut suuri puute, sos huolto laitoksissa kun on ollut kaiken laista epäpätevää joukkiota.Palkat ovat hyvät, paremmat kuin muilla erityislapsi bisneksen piirissa on hoidettu työntekijät hyvin, lapsien kohdalla toivottavasti tulevaisuudessa hoitotaso paranee myös