Sain pojaltani isänpäivälahjaksi Jyrki Koulumiehen kirjan ”Moskova, Mullova ja minä”. Tuo meille kaikille tv:sta tuttu Jyrki oli 1970-80-lukujen vaihteessa kolme vuotta Uuden Suomen ulkomaankirjeenvaihtajana Moskovassa. Sitä ennen Jyrki oli kolme vuotta BBC:n suomenkielisen palvelun päällikkönä Lontoossa. Ja kun Jyrki on poliittisesti kokoomukseen kallellaan, niin voitte arvata, että hän oli seurattu ja valvottu mies tuon ajan Moskovassa.
Kirja on kauttaaltaan mielenkiintoista ja hauskaakin luettavaa, joten voin suositella.
Selitys kirjan nimessä olevalle Mullovalle: Monet muistanevat, että nuori huippuviulisti Viktoria Mullova loikkasi länteen. Tähän asti loikkauksesta on kerrottu vain peitetarina, mutta nyt Jyrki ja Viktoria yhdessä paljastavat, miten loikkaus tapahtui. Jyrki oli tutustunut Mullovaan jo Moskovan aikanaan, ja oli loikkauksen järjestäjä.
Mullova ja hänen silloinen miesystävänsä Vahtang Jordania vierailivat esiintymässä Suomessa kesäkuussa 1983. Esiintymisensä jälkeen he lomailivat oikein Neuvostoliiton luvalla Kuusamossa. Sieltä Jyrki sovitusti poimi pariskunnan autoonsa ja kuljetti poikki Pohjois-Suomen Ruotsin Haaparantaan, jossa nuo kaksi sitten hakivat poliittista turvapaikkaa, saivat sen ja jatkoivat edelleen Englantiin ja Amerikkaan. Vaikka millä oli jo hieman vapaammat olot, kun Kekkosen aika oli ohi, todella tapahtunutta ei uskallettu kertoa eikä ole kerrottu kokonaan ennen kuin nyt.
Tuo Mullovan tapaus on vain sivujuonne kirjassa, jossa todellakin on paljon muuta mielenkiintoista. Neuvostoliiton elämän kuvauksessa Jyrkin kerronta hyvin vetää vertoja Esa Seppäsen kerronnalle, ja tuo Neuvostoliitossa ja Venäjällä pitkään vaikuttanut täysin venäjän kielen taitoinen eversti on kyllä tähän asti lukemistani ollut paras venäläisen sielun kuvaaja – no, ehkä Mauno Koivisto parhaimmillaan vetää hänelle vertoja..
Kirjan yksi luku on nimeltään ”Neuvostotodellisuus”. Siinä Jyrki kuvaa, miten Neuvostoliitossa laitettiin aina neuvosto-etuliite kaikkeen, jonka haluttiin olevan lajissaan parasta. Oli neuvostotiede, neuvostokulttuuri, neuvosto-oikeus ja tietysti neuvostoihminen. Meillä Suomessakin paljolti uskottiin tuon neuvosto-etuliitteen takaavan jotakin erittäin hyvää. Siitä pitivät huolen Kekkonen ja K-linja kotikommunistiemme tukemina. Uskottiin, että Neuvostoliitto on ystävämme ja maailman rauhan tae, ja me koetimme olla vielä enemmän ystäviä ja rauhaa rakastavia. Mutta Neuvostoliitossa tuon neuvostoihmisen mielessä neuvosto-etuliite sai aivan päinvastaisen merkityksen.
Ihmeen paljon siellä uskallettiin irvailla, muutenkin, kuin kuvitteellisen ”Radio Jerevanin” uutisissa. Kun eräässä seurassa kerran oli irvailtu oikein lahjakkaasti, paikalle tupsahti ilmiselvä KGP:n agentti, joka varmaan oli kaiken kuullut kaikkialle piilotettujen mikrofonien kautta. Agentin poistuttua Jyrki ihmetteli paikallisten rohkeutta vitsailla niin kuin oli tapahtunut. Silloin eräs seurassa ollut taiteilija (nimikin mainitaan) selitti, että ”Englannissa joka kymmenes ihminen kuolee hukkumalla, mutta eivät englantilaiset lopeta purjehtimista, Ranskassa joka kymmenes kuolee rakastellessaan, mutta eivät ranskalaiset lopeta rakastelua, Neuvostoliitossa joka toinen on ilmiantaja, mutta eivät venäläiset lopeta poliittisten vitsien kertomista”.
Nyky-Venäjästä Jyrki löytää selvän yhteyden Kekkosen aikaan meillä. Putin pitää Venäläisiä kurissa ja saa heidät ”suvereeniin demokratiaan” pelottelemalla Amerikan ja Naton uhalla ja selittämällä demokratiavajeen venäläisten eduksi. Samanlaisilla aseilla Kekkonenkin piti meitä kurissa ja itseään vallassa.
Kepukin minulle tuli mieleen eräästä kirjassa siteeratusta ”Radio Jerevanin” esittämästä viisaudesta: ”Kyllähän mekin tunnustamme, että kapitalismin talous käytännössä toimii paremmin, mutta miten mahtaa olla teorian laita?”. Rehelliseksi heittäytyvä – siis poikkeuskäyttäytyvä – kepulainen sanoisi: ”Kyllähän mekin tunnustamme, että asiat ovat käytännössä paremmin Suomessa siellä, missä kepu ei ole asioista päättämässä, mutta teoriassa niin ei voi olla”.
- - -
Olen edellä puhunut Jyrki Koulumiehestä vain etunimellään. Miksipä minä ”rukkikaveriani” sukunimellä puhuttelisin. Jyrki, kuten myös hänen edeltäjänsä Moskovassa ja myöhempi Hesarin päätoimittaja Pentti Sademies ovat samalta RUK:n kurssi 114:sta kuin minäkin. Ja myös Jaba- jolle terveiset ja lukusuositus!
- - -
Minulla ei ole mahdollisuutta – ja tuskin mielitekoakaan – vastailla mahdollisiin vastineisiin ainakaan ennen sunnuntai-iltaa. Lähden nimittäin ihan heti noutamaan kultani tänne luokseni, enkä tuo häntä tänne saitille, vaan meillä alkavat ihan muut hauskuudet! ;)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei täällä sellaisille kirjoille lukijoita ole. Suomenmaa ja Seiska hyvin riittää meille.
Ei moni olisi tuohon aiheenees saanut kepu- ja Kekkoskaunaa, mutta sinä kyllä sait. Ihailtavaa. Tai sitten ei.
Minusta tämä on aivan totta
------------------------
Nyky-Venäjästä Jyrki löytää selvän yhteyden Kekkosen aikaan meillä. Putin pitää Venäläisiä kurissa ja saa heidät ”suvereeniin demokratiaan” pelottelemalla Amerikan ja Naton uhalla ja selittämällä demokratiavajeen venäläisten eduksi. Samanlaisilla aseilla Kekkonenkin piti meitä kurissa ja itseään vallassa.
Kepukin minulle tuli mieleen eräästä kirjassa siteeratusta ”Radio Jerevanin” esittämästä viisaudesta: ”Kyllähän mekin tunnustamme, että kapitalismin talous käytännössä toimii paremmin, mutta miten mahtaa olla teorian laita?”. Rehelliseksi heittäytyvä – siis poikkeuskäyttäytyvä – kepulainen sanoisi: ”Kyllähän mekin tunnustamme, että asiat ovat käytännössä paremmin Suomessa siellä, missä kepu ei ole asioista päättämässä, mutta teoriassa niin ei voi olla”.
profiilikuvalle.
http://www.sermones.fi/images/1218552943.jpg
Eläköön sosialismi!
Toveri Iki-Kapi otti upean aiheen. Mielenvikaiset taiteilijat. Viktoria Mullova oli jo Neuvostoliitossa todettu huonoksi viulistiksi. Ei ihme, että tämä säälittävä viulistintekele sitten päätti loikata länteen. Jos hän olisi ollut hyvä viulisti, niin tottakai hän olisi halunnut palvella Neuvostoliittoa.
Neuvostoliitosta on tullut kaikki oikeasti hyvät säveltäjät. Dmitri Shostakovits on Beethovenia verrattomasti parempi säveltäjä, ainoastaan taantumukselliset kriitikkoidiootit ovat eri mieltä. Tosin täytyy tunnustaa, että Shostakovits itse ei asemaansa täysin proletariaatin diktatuurin ykkössäveltäjänä tunnustanut, mikä johtui kai hänen luontaisesta vaatimattomuudestaan: hieno piirre sosialistisen työn sankarille.
Ihanaa, että Viktoria Mullovan tarinasta on vihdoin kerrottu totuus. Mielenvikainen (kaikki länteen loikanneet ovat mielenvikaisia) Mullova riehuu milloin missäkin. Onneksi Iki-Kapi kertoo ainoan ja oikean totuuden tästäkin.
Neuvostoliitto on meille vallankumouksen uljaille ritareille edelleen totuuden kehto. Toveri Iki-Kapi on ikään kuin jo nousemassa kehdosta pois, mutta onneksi säilyttää nänniyhteyden marxisimiin. Hienosti kirjoitata, toveri Iki-Kapi! Eläköön Marxismi!!!!