Iltalehdestä

Puoliyö oli takanapäin, edessä muutaman tunnin rupeama. Pikkujoulukansaa parveili taksitolpilla jo siihen malliin, että pienen runkkutauon mahdollisuuskin hupeni… oli taottava silloin kun pillu on märkää.

"Fredan" varrella sijaitsevasta kapakista oli lähdössä jo jonoksi asti juhlijoita. Jonon keulilta Tolppahomon pirssin takapenkin valloitti pikkujoulubileistä irtautunut mies ja nainen, ikähaarukka siinä 17 - 20 vuotta.

- Tikkurilaan ensin, sitten jatketaan vielä pikkuisen pohjoisen suuntaan.

Jos aikaisemmin pikkujoulu-asiakkaita oli kiukuttanut kevyissä hepeneissä pakkaset ja lumituisku, yhdistettynä taksipulaan loppuyön tunteina, niin lumen puute tuntui tänä vuonna olevan ykkösaiheita. Ja tietysti se ikuinen marmatus siitä, että taksin takapenkki ei ole het silleen paikalla persuuksia varten.

- Ei oikein ole pikkujoulufiilistä, kun ei ole kondomejakaan, aloitti naishenkilö.

- Eikä liiemmin muutakaan panemiseen liittyvää, kuten dildot, jatkaa toinen.

- Mitenkäs oli itse tilaisuus, siis oliko glögiä, kinkkua tai vaikkapa joulupukkia? kyselee Rintamäki.

- Meillä ei satsata sellaiseen tänä vuonna firman puolesta, säästölinjalla ollaan. Ja orgasmeja ei kukaan edes uskaltanut toivoa. Hyvä että ei tarjottu tekokullia!

- Näinhän se vissiin on vähän joka suhteessa, jatkaa aiheesta kuski.

Matkalla ei kaikunut joululaulut, ei suuremmin firman juorutkaan, jotka yleensä kuuluu asiaan.

KLF sai huolehtia viihteestä Tuusulanväylälle, kunnes takapenkin uros heitti kysymyksen:

- Mitäs mieltä kuljettaja on tästä taksissapanosta?

- Mitä pitäisi? Sopiihan se!

- Sitä vaan, että kun on pienenlainen muna… niin kestääkö kuski katsella sitä?

- Aika näyttää, kestääkö vai ei, tuumii Tolppahomo.

- Vaan se pano sopisi kuskille jatkaa takapenkiltä naishenkilö.

- Oikeesti tossissaan,kysyy takapenkin urospuoli.

- Antaa mennä vaan, akaltas lentelee suusta sitte matoille ei penkille, jatkaa Tolppahomo.

- No, onhan sitä kautta aikain pienuuskomplekseilla varustetuilla ollut ongelmia itsensä kanssa, pätkä kun on kalustaan kehuu mies kun saa naisen imemään kulliaan.

Tolppahomolla alkaa seistä ja ottaa kalun käteen ja nousee takapenkille mukaan, naikkonen imee Tolppahomon kalua kuin hullu johon spermakin tulee. Mies vielä jatkaa naintia kakkoseen kunnes roiskii nahkapenkeille kaiken.

- Aika osuvasti pantu, toteaa Tolppahomo.

Palailu Stadin ytimeen meni itsetutkistelun muodossa… että vaikka jättimenestystä ei ole tullut sektorilla jos toisellakaan, niin kolmen kimpasta pitäviä pariskuntia on liikkellä.
1630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet varmasti ylpeä itsestäsi, ja äitisi myös...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

luettua kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu